Pirkko Etelävuori: Hyvä mieli Alanyan suutarista

KIRJOITTANUT PIRKKO ETELÄVUORI

Mainos

Kuva: pixabay.com

Tepastelin tuskaisena 25 metrin kadulla kohti suutaria lauantaina ostetut hankaavat nilkkurit jalassani kauhun sekaisin tuntein, koska suutarin liike näytti tyhjältä. Ovessa oli lappu peräti  myös englanniksi, liike talon toisella puolen.

Ja nurkan takana suutari ahkeroi hänen kanssaan juttelevan asiakkaan seurassa. Osoittelin  kantapäitäni ja riisuin jalkineita. Suutari keskeytti työnsä ja ryhtyi asiantuntevasti pehmittämään uutukaisten nilkkureiden kantapäätä niin sisältä kuin ulkoa.  Katselin ,rikkoutuneita kantapään rakkuloitani huolissani miten päivän menot onnistuisivat ilman kyyneleitä.
Suutari jatkoi työtään, otti hyllystä korokelaput ja kiskoi kenkäni sisäpohjat auki. Hän muotoili laput, repäisi sisäpohjan auki ja liimasi pohjan alle korotukset. Henkeä haukkoen ihailin hänen työtään – itse olen osannut vain ostaa korotukset ja ne ovat sitten pyörineet kengässä epämukavasti vapaina.
Työnsä tehtyään suutari nappasi laatikostaan laastarit, jotka tarjosi minulle. Hämmästyneenä hyvästä palvelusta en saanut edes suojapaperia auki laastarista, hän tempaisi laastarin itselleen, avasi pakkauksen ja liimasi laastarit kantapäihini.
Päivä jatkui lähes normaalisti neuvokkaan ja palvelualttiin suutarin ansiosta. Eläimä hymyili Alanyan tihkusateessa jälleen.
Kiitos paljon Pirkko Etelävuorille
Turkin Uutiset

Mainos

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.