Pirkko Etelävuori: Leikkauspotilaan aamu Alanyassa (osa 2)

Kirjoittanut: Pirkko Etelävuori

Mainos

Kuva: pixabay.com

Valvotun yön jälkeen oli jälleen tarjolla aamiaista tavoittamattomissani yöpöydällä – ei hätää; vastasyntyneen vauvan isoäiti antoi lusikalla suuhuni lämmintä teetä, mustia oliiveja haarukalla, kurkkua ja tomaattia sekä mursi etelämaiseen tapaan leipää suuhuni.  Tämä taisi olla 65 vuoden jälkeen ainutlaatuinen kokemus, tulla vuoteessa syötetyksi. Kyynelet vierivät poskillani kiitollisuudesta ja kivusta.

Huone täyttyi mustapukuisista pitkistä naisista, kaikille ei löytynyt istumapaik,kaa. Heillä oli vielä runsaasti kantamuksia mukanaan. Toiseen potilassänkyyn tuotiin tuleva äiti. Neljännen sängyn viereen kärrättiin valohoitokehto.  Tunsin olevani asemalla potilashuoneen sijaan.
Jostain ihmismassasta pitkä roteva mies ilmestyi tulkin kanssa sänkyni vierelle ja he kertoivat, että edelleen etsitään minulle sopivampaa pientä huonetta,  jotta minulla olisi miellyttävämpää.  Kerroin heille saaneeni vastapäisen potilaan äidiltä suurenmoista hoivaa läpi yön.  Oloni oli epätodellinen,  tunsin olevani lähempänä taivasta kuin maanpäällistä Alanyaa. Halusin antaa kiitoksen yöni enkelille, mutta tavarani olivat turvamiehen takana.
Lepäsin lääketokkurassa lämpimästi peiteltynä ja syötettynä. Tuore isoäiti kävi aika ajoin tarkastamassa suuren vauvansa vointia.  Yks kaks sänkyä kallistettiin ja minun piti hivuttautua haavoineni ja kipuineni letkuissa pyörätuoliin – huone oli vapautunut.
Ja taas hissimatka alakertaan. Avoimesta kaapista vaatteet mukaan sekä jostain jääkaapista pussillinen ruokaa ja juomaa, mitkä mieheni oli jättänyt sairaalaan poistuttuaan illan pimeyteen saamatta tietoa kielitaidottomana vaimonsa saapumisesta heräämöstä osastolle – eikä kukaan ollut toimittanut eväitä  yöllä minulle. Mutta olin hyvin ravittu sairaalan ja naapurin ansiosta.
Uusi huone oli ahdas ja ikävystyttävä vauvalaan verrattuna, mutta turvamies toi puhelimeni muiden tavaroiden muassa. Tuntui, että pääsin kontaktiin maailman kanssa, mutta käteni eivät nestepöhön takia taipuneet näppäilyyn. Kipujen takia olin maannut vaakasuorassa liikkumatta lämpimässä vauvalassa.
Nyt oli jo ihan toisenlainen meno uudessa huoneessa. Sängyssä siviilivaatteisiin puettu pikkuinen mummo nukkui. Hänen tyttärensä neuloi nojatuolissa violettia reikäneuletta puikot kilisten ja kolmas nainen oli välissämme.
Tyttären puhelin soi parin minuutin välein. Huoneen ovi oli avoinna ja väkeä ulkovaatteissaan tungeksi sisään jonona. Miehet jäivät etäämmälle ja naiset koreineen piirittivät nukkuvan sängyn.  Oli outoa, kun naiset keskustelivat sängyn yli toistensa kanssa vilkkaasti ja mummo nukkui rauhallisesti heidän iloisesta keskustelusta piittaamatta, mitä nyt selvitti kurkkuaan silloin tällöin. Tätä jatkui klo 23 saakka enkä varmaan saanut silmällystäkään levättyä, kun television fox-kanava huolehti  värikkäästä äänituotannosta.
Tytär juoksi ajoittain käytävälle ja ehkä aulaan saakka ohjaamaan vieraita äitinsä luo.  Nukahdin kuitenkin ennen kuin tytär oli pedannut nojatuolin sängykseen ja laskenut kutimensa keskiyöllä. Yksi vieraista sai mummonkin keskusteluun.  Huomiotaherättävän kokoinen nelissäkymmenissä oleva mies sai hänestä vilkkaan keskustelukumppanin, kyse ei siis ollut siitä, ettei mummo kuulisi. Tapaaminen oli herkkä – me naiset olemme arkea ja te miehet sunnuntaita.
Seuraavana aamuna  väki oli kadonnut, yöpöytäni oli täynnä heidän eväitään, hedelmänektaria, banaaneja, omenoita, appelsiinia ja keksipaketteja vain muutamia herkkuja mainitakseni. He olivat ehtineet jo vieraiden välissä tarjota minulle perjantaina nektaria ja keksejä useampaan otteeseen – ruokahuolto siis ulottuu naapureita myöten alanyalaisessa sairaalassa – mutta en saanut hyvästellä ja kiittää.
Kiitos Pirkko Etelävuorille
Turkin Uutiset

Mainos

Tietoa Pirkko Etelävuori 9 Articles
Turkin kulttuuri!

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.