Mustafa Orhan: On alkanut ikävä sisä- sekä ulkopoliittinen ”kädenvääntö” Turkin kanssa

Kirjoittanut Mustafa Orhan

Turkki-Hollanti- Saksa
Hollannissa, Saksassa, Tanskassa ja jopa naapurimaassamme Ruotsissa on alkanut ikävä sisä- sekä ulkopoliittinen ”kädenvääntö” Turkin kanssa. Turkkilaisena ja ennen kaikkea paikallispoliitikkona haluan korostaa sitä seikkaa, että tilanteen eskaloituminen poliittiseksi ns. sanasodaksi ei luo hyviä suhteita Euroopan unionin kuin myöskään Turkin tasavallan välille. Pitää myöskin huomioida se seikka, että Euroopan unionin sekä Euroopan neuvoston jäsenmaiden väliset hyvät suhteet Turkin kanssa ovat nyt ensisijaisen tärkeät, varsinkin pakolaiskriisin takia.
Joka tapauksessa olen huomannut sen, että valtamedia ei kata kaikkia niitä epäyhtälösyyksiä ja seikkoja, jotka puoltavat sitä käsitystä, että Turkkia ja sen kansalaisia vastaan tehdyillä” toimenpiteillä” on tietty poliittinen motivaatio.
Välimerenmaiden keskustelukulttuuri on erilainen kuin pohjoismaiden ja länsimaiden. Päälle puhuminen tai kiihkeästi huutaminen toisilleen ei tarkoita tappelua. Näitä piirteitä voidaan nähdä myös Espanjassa ja Kreikassa.


Egean Suomalaiset Yhdistys edistää länsi-Turkissa suomalaisten ja turkkilaisten keskinäistä kanssakäymistä ja toistensa kulttuurien tuntemusta, tukee suomalaisten kotoutumista ja asumista sekä auttaa suomalaisia matkailijoita saamaan enemmän irti lomastaan Kuşadasıssa ja länsi-Turkissa.

Turkkilaispoliitikot käyttävät tätä kieltä, mikä on normaalia etelänmaissa.
Oppositiopuolue Chp ja Hdp ovat kampanjoinut ”EI”n puolesta Saksassa ja Hollannissa ongelmitta. Mikä on todella hyvää asia. Mutta Ak-puolueen estäminen on kaksoisstandardia. Kyse on Erdoganin ja Akp vastaisuudesta, kysymys ei ole Saksan tai Hollannin asioihin puuttumisesta kuten väitetään.

Turkkilaisilla, jotka asuvat ulkomailla, on oikeus saada tietoa suoraan edustajiltaan. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaan, sanotaan: “Jokaisella on sananvapaus ja tämä oikeus sisältää vapauden esittää mielipiteitä, sekä vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.

Turkkilaisen Daily Sabah sanomalehden 31.07.2016 julkaisemassa artikkelissa kerrotaan Saksan viranomaisten toimista sallia terroristilinkitteisen Murat Karayilanin pitämästä puhetilaisuudesta, jossa julkisesti tuettiin Euroopan unionin sekä Pohjois-Atlantin liiton Naton terroristijärjestöksi luokittelemaa PKK:ta, eli (Kongra-Gelia) ja sen toimintaa. Uutisessa kerrottiin myös siitä, kuinka Saksan viranomaiset olivat aiemmin kieltäneet Naton jäsenmaan eli Turkin tasavallan ja siellä demokraattisin vaalein valitun presidentti Recep Tayyip Erdoganin puhetilaisuuden. Katsonkin, että valitettavasti Saksan viranomaiset suosivat Euroopan Unionin, Pohjois-Atlantin liiton Naton, Yhdysvaltojen sekä Australian liittovaltion terrorisjärjestöksi luokittelemaa PKK:ta ja sen toimijoita enemmin, kuin Turkin tasavaltaa, joka on toiminut yhteistyössä lännen kanssa jo kylmän sodan ajoista lähtien.

Kampanjatilaisuuksissa kyse ei ole valita joko Hollantia, Saksaa tai Turkkia. Kyse on vaan kansanäänestyksestä, joka järjestetään 16 huhtikuuta.
Hollanti on julistanut heti poikkeustilan yhden tai kahden ministerin maahantulon takia. Turkkia kritisoidaan poikkeustilan julistamisesta ja pidentämisestä hirveän vallankaappausyrityksen takia, jossa kuoli yli 250 ja loukkaantui yli 2000 ihmistä.
Turkin poliisia kritisoidaan rajuista otteista. Hollannin poliisien käyttämä voima oli ennennäkemätöntä. Videot ovat kaikkien saatavilla. Koirat usutettiin mielenosoittajien kimppuun ja naisia hakattiin henkihieveriin.

EU vallanpitäjät jatkuvasti kritisoivat Erdogania itsevaltaisuudesta, mutta eivät näe äärioikeistopuolueiden nousua ja vaaroja. Esimerkiksi Wilders Hollannissa Le Pen Ranskassa, Saksassa Frauke Petry. Englannin lähtö unionista antoi toivoa äärioikeistolaisille jotka haluavat seurata perässä. Hollannissa (Dutchexit) Ranskassa (Franceexit) tavoittelee eroa EU:sta. Turkkilaisiin poliitikkoihin voimakkaasti reagoiminen tuo sellaisen skenaarion mieleen, jossa etsitään yhteistä vihollista ja sen kautta tiivistetään rivit unionissa. Hollannissa on kohta vaalit. Ranskassa ja Saksassa syksyllä. Le Penin ja Wildersin voitto voi tarkoittaa Ranskan ja Hollannin lähtölaskentaa Unionista. Se tarkoittaa, että unionin hajoamista. Tämä askarruttaa kaikkia EU maiden johtajia ja meikäläisiä kansalaisia. Spontaanisti toimiminen aiheuttaa tällaisia odottamattomia konflikteja.

Tällainen kehitys on erittäin huolestuttavaa, varsinkin kun arvioidaan sitä, että Saksa ja Hollanti toimivat vastoin kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, myöskään viime päivien viranomaistoimet eivät ole linjassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa.

Kaiken edellä sanotun perusteella totean, että näiden maiden tulisi ensisijaisesti katsoa itseään peiliin ja arvioida omia radikaaleja oikeistoryhmiään ja niiden suosion nousua.
Mustafa Orhan
Turkki asiantuntija
Kokoomuksen Kuntavaaliehdokas

Lue Turkin Perustuslakiuudistukset

Mainos

Tietoa Mustafa Orhan 80 Articles
Olen pienestä pitäen ollut mukana politiikassa ja pitkään työskennellyt matkailualalla. Olen opiskellut matkaoppaaksi Turkissa.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.