Valkoinen pöytä. Näkökulmia Turkin historiaan ja yhteiskuntaan

Mainos

Jouko Salminen: Kesällä 2013 valmistuneen kirjani tekstiä.

Kävelen hyllyjen välissä Turun kirjamessuilla. Vastaani tulee tuttu kollega. Vaihdamme kuulumisia. Kerron olevani työssä viimeisiä päiviä. »Miten aiot eläkepäiviäsi viettää?« Kerron, että muita tarkkoja suunnitelmia ei ole, mutta olemme ostaneet asunnon Turkista. Hiljaisuus. Jatkokysymyksiä tästä aiheesta ei seuraa. Kerron kuitenkin Turkin vaikuttavan mielenkiintoiselta. Tämä »second home« bisneskin on siellä melko uutta, huoneistot ovat tyylikkäitä ja hinnat vain puolet Espanjan vastaavista kohteista.

Sittemmin olen kuullut muita samantapaisia tarinoita siitä miten tuttavat ja ystävät reagoivat kuultuaan päätöksestäsi viettää osan vuotta Turkissa. Ennakkoluuloisina ihmettelevät. Tilastot kuitenkin osoittavat, että pohjoisen asukkaat tekevät näitä päätöksiä lisääntyvästi. Keväällä 2013 suomalaisia kiinteistön omistajia on Alanyassa 3500. Joukossa on Espanjan asuntonsa myyneitä. Haastattelemani ilmoittavat ainakin kaksi syytä; Turkki vaikuttaa turvallisemmalta ja selvästi edullisemmalta.

»Valkoinen pöytä« on ensimmäisen Göran Schildtin, Alvar Aallon elämää ja työtä käsittelevän kirjan otsikko. Alussa ei ole viivan viivaa. Vähitellen syntyy ensimmäinen luonnos; Aallon tapauksessa usein tupakka-askin kanteen. Turkki oli onnistunut 1. maailmansodan jälkeen pysyttelemään omissa oloissaan kieli- ja uskontomuurin takana, vaikka maassa oli toteutettu ehkä radikaaleimmat uudistukset mitä missään valtiossa tasavallan perustamisen jälkeen. Ehkä joku uutinen useista sotilasvallankumouksista oli osunut korviini kiinnostamatta sen enempää; näin ainakin suomalaisissa tiedotusvälineissä.

Entä antiikin aika, Itä-Rooma, Bysantti? Kai niistä jotain oli koulussa opetettu. Joka tapauksessa Turkki oli minulle »valkoinen pöytä«. En muistanut antiikin Kreikan ulottuneen kauas Turkin Aasian puoleiseen osaan, Anatoliaan. Antiikin Roomakin ympäröi koko Välimeren, nykyinen Turkki mukaan lukien. Länsi-Rooman valta-asema ei ollut enää sama Keisarin siirryttyä Turkkiin aloittaen Bysantin tuhatvuotisen valtakauden. Hyllyssäni olevat Waltarin historialliset romaanit keskittyvät Bysantin viimeisiin vaiheisiin.

Osmaneista, joiden Konstantinopolin valtauksesta alkanut valtakausi kesti yli 600 vuotta, päättyen Turkin tasavallan perustamiseen 1923, muistin jotain lukeneeni. Osmanien valtakausi käsitti laajimmillaan Bysantin lisäksi Egyptin, Palestiinan, Mekan ja Medinan alueet, Algerian, Mesopotamian eli Kaksoisvirran maan, joka on nykyisin osin Turkkia, Syyriaa ja Irakia. Valtakunta ulottui myös Euroopan suuntaan Unkariin ja Balkanille. Wienin porttejakin kolkuteltiin pari kertaa, mutta valloitukset Euroopan suuntaan pysähtyivät tähän. Tämä selittänee sen, että Itävalta suhtautuu edelleen nuivasti Turkin hakemukseen Euroopan Unionin jäseneksi.
Tämäkin valtakunta alkaa menettää vähitellen asemaansa jo 1700-luvulta alkaen. Osmanien sotilaat ja taktiikka olivat aluksi ylivoimaisia. Varsinkin Balkanilta ryöstetyt nuoret kristityt pojat, janitsaarit, jotka Turkissa koulutettiin, kunnostautuivat taitavina jousen käyttäjinä. Janitsaarien kerrotaan ampuneen jopa laukkaavan hevosen selästä pelottavan tarkasti vastustajaa kohtaan jota ei voinut haarniskalla suojata. Osasta koulutettiin myös korkeita virkamiehiä.

Kuitenkin länsimaiden sotateknologia kehittyi vähitellen ylivoimaiseksi. Myös tieteen ja tutkimuksen alueella länsi meni ohi. Turkissa tapahtui taantuminen sulttaanien kiellettyä kirjojen painamisen. Keskittyminen kalligrafiaan ja koraaniin vei mahdollisuuden päästä osalliseksi kehityksestä, joka Euroopassa oli päässyt hyvään vauhtiin.1800-luvulla osmanien valtakunta alkoi menettää maa-alueitaan. Ensin irtautui Kreikka, myöhemmin Romania, Bulgaria ja Serbia. Siirtomaavallat veivät Pohjois-Afrikan alueet. Venäjä pyrki myös valtaamaan Konstantinopolin ja halusi Välimerelle. Laskin Turkin ja Venäjän käyneen yhteensä 11 sotaa alkaen Pietari Suuren ajoista.

Ensimmäiseen maailmansotaan Turkki osallistui Saksan rinnalla häviten sodan. Sen jälkeen ympärysvallat alkoivat jakaa osmanien valtakuntaa. Kuitenkin kenraali Mustafa Kemal Paššan johdolla turkkilaiset saivat voiton Gallipolin taistelussa. Ranskalaiset ja englantilaiset olettivat ilman muuta suuren laivastonsa avulla purjehtivansa Dardanellien salmen läpi Turkin herraksi.

Kemal Pašša onnistui karkottamaan miehittäjät vähitellen Turkista vuoteen 1922 mennessä. Osmanien lakkautetun valtakunnan raunioille syntyi uusi turkkilainen valtio, joka tunnustettiin ja julistettiin virallisesti syntyneeksi 29. lokakuuta 1923 Ankarassa, ensimmäisenä presidenttinään Kemal Pašša.
Alkoi uudistusten sarja, jonka seurauksena luotiin perusta nykyiselle Turkin sekularistiselle, parlamentaariselle ja demokraattiselle tasavallalle. Sukunimilain myötä Mustafa Kemal sai kunnianimen Atatürk, Turkin isä. Myös kirjaimet uudistettiin. Atatürk oli hyvin eurooppalaismielinen; esimerkiksi ü-kirjain on otettu saksankielestä. Kun ajattelee sitä valtavaa uudistusten ja muutosten määrää, jota yritettiin lyhyessä ajassa toteuttaa, voi arvata, että osa uudistuksista toteutui ensin lähinnä vain paperilla.

Perustuslakiin on tehty lukuisia muutoksia ja tällä hetkelläkin näyttää olevan uudistusprosessi käynnissä. Osa epäilee nykyisen pääministerin Erdoğanin haluavan lisätä presidentin valtaa, koska ei voi enää seuraavaa kautta jatkaa pääministerinä ja haluaisi presidentiksi, jolla valtaa on enemmän. Turkissa pääministeri hallituksineen on keskeinen vallan käyttäjä.

Tasavallan perustamisen jälkeen Turkin hallinto on kohdannut useita vaikeuksia johtaen sotilaiden vallankaappauksiin. Luin mielenkiinnolla New York Timesin Istanbulin kirjeenvaihtajana 1996 – 2000 toimineen Stephen Kinzerin kirjan »Crescent & Star: Turkey Between Two Worlds«. Hän luonnehtii sotilaiden pelastaneen Turkin itseltään poliittisen järjestelmän ajauduttua kaaokseen. Toimittajalla on ollut mahdollisuus haastatella niin päättäjiä kuin tavallisia kansalaisiakin. Hän on selvästi mieltynyt Turkkiin. Ainoa negatiivinen asia hänen mielestään on se, että Turkin tulisi avoimesti tehdä tiliä menneisyydestään. Hän tarkoittanee erityisesti armenialaisten kohtaloa 1915. Ymmärsin hänen raportistaan Turkissa olevan laki »turkkilaisuuden halventamisesta«. Armenialaisten kohtaloa ei saa tulkita kansanmurhaksi. Myöskään Atatürkista ei saa puhua tai kirjoittaa halventavasti. Uskonnollisten kokousten pitäminen on kielletty. Sellaiseksi katsotaan yli 12 hengen kokoontuminen näissä merkeissä. Toisaalta nykyinen, uskonnollisen puolueen AKP:n valtaa pitävä pääministeri on perustamassa uskonnollisia kouluja halukkaille. Uskonto on maallistuneiden, erityisesti armeijan tarkkailulistalla jatkuvasti. Imaamien antamaa opetusta valvotaan. Erdoğanin ollessa Istanbulin pormestarina sotilaat sulkivat hänet vankilaan uskonnollisen lausuman takia. Nythän hän on puolestaan pidätyttänyt useaan otteeseen johtavia upseereita syytettynä vehkeilystä hänen hallintoaan vastaan. Armeija on ollut useaan otteeseen Turkin vakauden takaajana niin sisäisiä kuin ulkoisia uhkia vastaan.

Erdoğanin hallinnon aikana Turkki on vahvistunut merkittävästi taloudellisesti, 2011 kasvu oli 11 %; 2012 enää 3.5 %, mutta enemmän kuin länsimaissa. Vaurastuminen näkyy muun muassa rakentamisessa. Istanbuliin suunnitellaan Bosporin salmen suuntaista kanavaa ja uutta lentokenttää. Teitä ja rakennuksia korjataan ja uusia rakennetaan. Maa elää nyt jatkuvassa noususuhdanteessa, vaikka vieressä on rämpivä Eurooppa. Turkissakin oli pankkikriisinsä 90-luvun lopulla.

Erdoğan pitää terrorismia ja länsimaiden suhtautumista islamiin suurimpina kehityksen esteinä kansainvälisesti. Kurditerroristeja on hänen mukaansa useissa Euroopan maissa ja yhteistyötä näihin maihin tiivistetään tarkoituksena estää ennalta terrori-iskuja, joita tekevät myös äärivasemmistolaiset ryhmät. Toisaalta perustuslakiin kaavaillaan kurdien asemaa ainakin hieman parantavia muutoksia. Kurdinkielistä opetusta on aloitettu. Kurdivaltioon ei tulla suostumaan. Jonkinlainen autonomia voisi tulevaisuudessa olla mahdollinen? Kurdien työväenpuolueen aseellisten joukkojen kanssa on ollut yhteenottoja jo 30 vuotta. Juuri tätä kirjoittaessani on sovittu kurdien aseellisen siiven rauhanomaisesta vetäytymisestä Irakin puolelle. Kurdeja on Turkissa peräti 15 % väestöstä. Turkin oloja arvostelevat toimittajat näyttävät kiinnittävän huomiota eniten tähän kurdikysymykseen ja sananvapauteen. Heidän mukaansa Turkissa on paljon toimittajia vankiloissa; enemmän kuin missään muualla? Näitä asioita myös EU tarkkailee.

Turkkilainen Nobel – kirjailija Orhan Pamuk joutui vaikeuksiin kirjoitettuaan armenialaisten kohtalosta kansanmurhana. Kun toinen kirjailija murhattiin, katsoi Pamuk parhaaksi poistua tilapäisesti Yhdysvaltoihin. Nuoren polven, hyvin suosittu kirjailija Elif Shafak, joutui samasta syystä oikeuteen, mutta sai vapauttavan tuomion. Molempien kirjailijoiden suomennetut teokset olen lukenut saadakseni kuvaa turkkilaisesta sielunmaisemasta. Osa on alkanut puhua kansan jakautumisesta kahtia: ei uskonnollisiin eurooppalaistyyppisesti eläviin ja tiukasti uskonnollisiin. Ulkoisesti tämä pelkistyy usein huivikiistoihin.

Turkki pyrkii seisomaan kahdella jalalla. Toinen on Euroopassa ja toinen itäisissä naapureissa, arabimaissa joilla monella on tunnettuja ongelmia, joita arabikevät ei ratkaissut. Syyria on ollut jo kaksi vuotta sodassa ja pakolaisia on paljon myös Turkin puolella. Levottomuutta on koko ajan Turkin ympäristössä. Georgiassakin välillä sodittiin. Turkki on alueella ainoa kohtalaisen vakaa alue. Tähän Nato-maahan Yhdysvallat osittain tukeutuu. Turkkilaisia osallistui aikanaan Korean sotaan vapaaehtoisina ja varmaan se on siivittänyt Natoon liittymistä. Yhdysvaltojen etu on ollut vahva Turkki muun muassa estämään Venäjän pääsyä Välimerelle. Ainakin kylmän sodan aikana se on ollut tavoite. Toisaalta Turkki ei sallinut Yhdysvaltain joukkojen hyökkäystä oman alueensa kautta Irakin sodassa. Olimme Turkissa Obaman vieraillessa siellä. Hänet otettiin hyvin lämpimästi vastaan. Turkki on todennäköisesti saanut rahallista apua Atlantin takaa merkittäviä määriä. Monet turkkilaiset ovat opiskelleet siellä. Turkkilaisia on paljon työssä Saksassa. Berliiniä onkin sanottu Turkin kolmanneksi suurimmaksi kaupungiksi.

Turkki on edelleen kehittyvä talous. Se kuuluu G20 köyhiin maihin. Suomeen verrattuna eron huomaa jo pelkästään katselemalla kauppojen hyllyjä tai liikenteessä olevia autoja. Vaurastuminen on näkyvää ja sitä ei pelätä näyttää. Turkissa on valtava nuori työvoimareservi, jota muukin Eurooppa voisi enemmän hyödyntää. Lentokoneessa tapasin suomalaisen yrittäjän, joka perusti firmansa nimenomaan turkkilaisten vahvan työhön sitoutumisen takia Mustanmeren rannalle kokeiltuaan siipiään sitä ennen Unkarissa.
Ulkomailla asuminen sisältää aina kyseiseen maahan liittyvän poliittisen riskin. Pahimmissa paikoissa korruptio ja poliitikkojen ennakoimattomat päätökset voivat aiheuttaa hankaluuksia. Ulkomaalaisten kiinteistöveroa voidaan aina korottaa. Toistaiseksi kaikki on näyttänyt hyvältä. Verotkin ovat pieniä.

Turkissa on myös maanjäristykseen liittyviä riskejä. Neljän vuoden aikana on ollut yksi pahempi järistys Aegean meren rannalla, jossa ihmisuhreja ei mainittavasti tullut. Toisessa itäisen Turkin kurdialueella tapahtuneessa tuhot olivat mittavia. Maassa oli suruaika. Turkin lippuja näkyi kaikkialla. Sama tapahtui kun parikymmentä turkkilaista sotilasta sai surmansa kurdien hyökkäyksessä. Vahinkoa aiheuttavan maanjäristyksen riski on Alanyassa vähäinen. Kaupunki sijaitsee laatan päällä. Vakuutukset kannattaa ottaa. Osa kurdialueen tuhoista selittyy rakennusten heikosta kunnosta; käytetty betoni ei ollut määräysten mukaista.
Terveyteen liittyvistä riskeistä meillä ei ole ollut kertaakaan edes turistiripulia. Vihannekset huuhtelemme aina huolellisesti. Liikenteen riskit ovat varmasti Suomen vastaavaa suuremmat, mutta mitään lukuja en ole löytänyt. Onnettomuuksien tilastointikin voi olla puutteellista.

Turkin tapahtumien uutisoinnin seurantani on ollut suomen- tai englanninkielisten lähteiden varassa. Uutiset kuten uutiset muutenkin, valikoivat negatiivisia tapahtumia. Hyvin vähän ilmestyy artikkeleita, joissa tarkasteltaisiin asioita, mahdollista positiivistakin kehitystä pitkällä aikavälillä. Historia huomioiden Turkki on edennyt kohti todellista demokratiaa monessa vaikeassakin asiassa. Itse olisin varovainen arvioimaan ulkopuolelta minkään maan asioita.
Tyypillinen kurdeja koskeva juttu voi löytyä esimerkiksi Helsingin Sanomista, jossa toimittaja matkustaa kurdialueelle ja haastattelee asukkaita, jotka seisovat talonsa raunioiden äärellä. Jutussa kerrotaan miten Turkin armeija on tuhonnut täysin »tuhansia« kurdikyliä ja tappanut siviilejä. PKK näyttää toimivan siviilien keskellä kuten talebanit Afganistanissa; siviiliuhreja on vaikea välttää. Kävin kerran lähes parin tunnin keskustelun kokouksen päivällisillä turkkilaisen kollegan kanssa kurdikysymyksestä. Hänen huolen aiheensa oli nimenomaan yksipuolinen viestintä.

Onko meillä oikeus nauttia mukavasta elämästämme Turkissa välittämättä tästä kaikesta? Mielestämme on, mutta ei tietämättömänä. Meillä ei ole oikeutta, eikä mahdollisuuttakaan ryhtyä ratkomaan vaikeita maan sisäisiä ongelmia, mutta voimme olemassa olollamme ja palveluja käyttämällä vahvistaa osaltamme laillisen hallituksen pyrkimyksiä vakaaseen demokratiaan, vaikka tie on pitkä. Olemme Turkissa, kiinnostavassa maassa, vieraana. Käyttäytymisen pitää olla sen mukaista. Kannattaisiko katsoa hieman peiliin ja miettiä kuinka kivuttomasti olemme rakentaneet oman yhteiskuntamme tai mitä Euroopan verisestä historiasta paljastuu?
Valkoinen pöytä ei ole minulle enää valkoinen; toisaalta ei mustakaan tai punainen. Se on nyt täynnä erilaisia värejä ja viivoja, joista ei oikein tiedä mihin suuntaan ne osoittavat. Löytöretki jatkuu.

Vuosi 2013 on ollut Erdoganille vaikea. Istanbulista alkaneet Gezi puiston rakentamista vastustavien protestit levisivät koko maahan. Korruptiokin nousi esille. Siitä syytettiin myös pääministeriä. Erdogan erotti asiaa tutkivia tuomareita, poliiseja ja muita virkamiehiä. Osa erilaisista syytöksistä liittyi varmaankin vaalikampanjaan. Paikallisvaalit AKP kuitenkin voitti. Tosin kannatus laski. Tapahtumat vaikuttivat Turkin talouteen. Sijoittajat vetivät rahojaan pois Turkista. Liiran kurssi heikkeni huomattavasti. Korkoja nostettiin. Nyt näyttää taas rauhallisemmalta. Meille turisteille näkyyn vain edullisempi vaihtokurssi. Korkea inflaatio (9%) kurittaa tavallista kansaa. Turkki on voimakkaasti kahtiajakautunut. Se on käynyt entistä ilmeisemmäksi. Koulutetut ihmiset ovat länsimielisiä. Heitä ärsyttää mm. pääministerin moraalinvartijan elkeet. Maaseudun hyvin uskonnolliset ihmiset ovat AKP:n kannattajia.

Vuosi 2015 on edelleen vaikeuttanut nyt presidenttinä hallitsevan Erdoganin asemaa. AKP-puolue menetti parlamenttivaaleissa enemmistöasemansa. Kurdipuolue HDP ylitti 10%:n äänikynnyksen. Koalitiohallitusta ei onnistuttu muodostamaan. Uudet vaalit ovat runsaan kuukauden päästä. Kolmekymmentävuotta jatkunut taistelu kurdien PKK:n kanssa on uudelleen leimahtanut. Tunteet käyvät vaalien alla kuumana. Alanyassakin on poltettu ravintola. Syyrian tilanne ja Isis uhkaavat rajoilla.

Lähde: http://salminenjouko.blogspot.com.tr/2014/04/valkoinen-poyta-nakokulmia-turkin.html

Oma valokuva
Jouko Salminen

 

 

 

 

Mainos

Tietoa Jouko Salminen 19 Articles
Alanyan matkailu!

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.