Tuoretta leipää joka aamu

Mainos

Kuva: uludaghalkekmek.com.tr

On vielä hämärää. Kuulen unen läpi kukon kiekuvan, ensin läheltä, mutta vähitellen myös kauempana majailevat yhtyvät konserttiin. Kohta alkaa kuulua myös ensimmäinen arabiankielinen rukouskutsu ennen auringon nousua. Pukeudun ja laitan muutaman liiran taskuuni. Pumppaan pyörääni hieman ilmaa. Tervehdin portilla yövahtia, Günaydın. Poljen sivukatuja 600 metrin päässä olevaan leipomoon. Leivän, ekmek, mielyttävä tuoksu leijuu jo ovella vastaan. Nopealiikkeinen leipuri työntää pitkän vartaan päällä useita leipiä kerrallaan puilla lämmitettyyn uuniin ja reippaalla nykäisyllä jättää ne arinalle paistumaan.

Alle puoli euroa maksava leipä kuumottaa kädessäni. Minut tunnetaan jo sen verran hyvin, että leipä on menossa pussiin ennen kuin ehdin sanoa mitään. Erimuotoiset leivät on kaikki leivottu samasta vehnätaikinasta. Suosikkimme on ruskeaksi paahtunut, kovakuorinen patonki (baget? en löytänyt sanakirjasta, mutta tämän nimen myyjä kirjoitti paperille). Ruista ei viljellä, joten ei ole ruisleipääkään. Mieleeni tulee joka kerta lapsuuteni maalla, jossa mummo paistoi ruisleivät samanlaisessa uunissa. Leipuri joutuu heräämään aikaisin, koska uuni täytyy kuumentaa polttamalla puita. Sitten vedetään kuumat kekäleet pois ja uuni on tehtäväänsä valmis. Ensimmäiset leipäkuormat ovat lähteneet jo pikkukauppoihin. Otan vielä pari seesamin siemenillä kuorrutettua Simit – rinkeliä. Leipomoon tulee turkkilaisia, jotka ottavat useita leipiä mukanaan olevaan kassiin. Lyhyellä matkalla tulee vastaan töihin kiiruhtavia. Ensimmäiset rakennusmiehet ovat jo telineillään ja koululaisia on koulupuvuissaan varhain liikkeellä.

Valmistelen aamiaista odotellessani Irman heräämistä. Appelsiineja ja mandariineja ja kaikkia muitakin hedelmiä ja vihanneksia saamme talomme eteen torstaisin pystytettävältä vihannestorilta. Ne ovat Turkissa erittäin halpoja. Kilo appelsiineja maksaa ½ euroa. Puristan sitrushedelmistä koktailin yksinkertaisella turkkilaisella kahvapuristimella. Marraskuussa on tarjolla myös granaattiomenoita mehun lisäkkeeksi.

Jouko Salminen

Lähde: http://salminenjouko.blogspot.com.tr/2014/04/tuoretta-leipaa.html

 

 

 

 

Mainos

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.