Konya – pyörivien dervissien kaupunki

Mainos

Pyörivät dervissit

Ohitimme Konyan viitisen vuotta sitten matkalla Kappadokiaan. Silloin seurasimme muun muassa dervissien uskonnollista seremoniaa, emme Konyassa vaan eräässä ´Caravan Sarayssa´ lähellä Avanoksen pientä kaupunkia.
Konyassa on vaikuttanut 1200-luvulla uskonoppinut Celaleddin Rumi eli Mevlana. Hän kehitti filosofian hengellisestä yhteydestä ja universaalista rakkaudesta. Häntä pidetään yhtenä islamilaisen maailman suurimmista suufimystikoista. Hänen mukaansa musiikin ja tanssin avulla on mahdollista päästä ekstaasiin, vapautumaan maallisesta tuskasta ja rasituksista. Mevlevin pääteoksessa on 25000 runoa, joita luetaan ilmeisesti tietyssä järjestyksessä. Tanssiminen jatkuvasti pyörien (whirling ceremony) on seremonian keskeinen osa. Se ei avaudu helposti ulkopuoliselle. Istuin aikanaan katsomossa vain muutaman metrin päässä tanssijoista. Hameiden ilmavirta tuntui kasvoilla. Minusta pyöriminen tapahtui koko ajan samaan suuntaan ja silmät kiinni. Näyttää mahdottomalta. Keskeinen teema on rakkaus. Jumalan rakkauden jakaminen maan päälle. Seremoniassa on sekä tunteisiin että järkeen vetoavia elementtejä. Sekä itsetuntemus että yhteys jumalaan ovat samanaikaisesti läsnä. Mevlana museo on Konyassa vierailevien tärkeimpiä syitä matkustaa sinne.

Mevlanan vaikuttaessa Konyaa hallitsi Alanyassa lomaileville tuttu nimi, nimittäin seldzukkisulttaani Alaeddin Keykubat I, jonka talvipalatsin rauniot ovat Kale-vuoremme päällä. Merkittävä nähtävyys Konyassa on keskustan kukkula, jonka päällä on Alaeddin rakennuttama moskeija.

Eri yhteyksistä olimme ymmärtäneet Konyan olevan hyvin konservatiivinen turkkilainen kaupunki, jossa erilaiset länsimaisen ihmisen totutut huvitukset ovat vähissä. Majapaikkamme omistaja kertoikin kaupunkilaisten olevan hyvin työteliäitä, säästäväisiä ja uskonnollisia. Muistaakseni Erdoganin AKP-puolueen kannatus oli siellä juuri pidetyissä parlamenttivaaleissa 80%:n luokkaa.

Sitten vaan Taurusvuorten yli matkaan. Vaativaa, mutkittelevaa, vuoriston ylittävää tietä on puolet tuosta 270 kilometrin matkasta. Lopulta saavutaan ylätasangoille, jossa ajaminen on helpompaa. Konya on tälläisella tasangolla noin kilometrin korkeudessa, Kaikkialla oli hyvin kuivaa, ruskean värin hallitsemia rinteitä ja laaksoja. Talvisateet ovat antaneet odottaa itseään, vaikka oli jo marraskuun puoliväli. Korkeimmilla kohdilla kasvaa kuusia ja täysin paljaita vuoren huippuja näkyi runsaasti, Lunta ei vielä näkynyt tämän tien varrelle, mutta kuulimme ensilumen jo sataneen korkeimmille vuorille,

Vuoristosta laskeutuessamme Konyan miljoonakaupunki avautui silmiemme eteen valtavana savusumun keskellä pilkottavien matalien talojen rykelmänä. Keskustaan ajaminen tuntui loputtoman pitkältä. Navigaattoriin ohjelmoitujen koordinaattien avulla pieni keskustan hotellimme löytyi helposti. Muuten tehtävä olisi ollut mahdoton. Kaupunki on muodoltaan pyöreä. Keskustassa pienet kadut risteilevät vailla selkeää asemakaavaa. Siellä on asunut satoja vuosia käsityöläisiä ja kauppiaita kapeiden kujien varrella vieri vieressä.Vain moskeijoiden ympärillä on enemmän tilaa. Toki autoilijoille on myös leveämpiä katuja.

Tarkoitus oli matkustaa lauantaina, mutta tämä pieni, matkailijoilta korkeat pisteet saanut hotelli oli täynnä dervissien seremoniaa katsomaan tulleita. Sunnuntaina sitten tilaa jo olikin. Seremonian olimme kokeneet, joten se ei tällä kertaa ollut kiikarissa. Kengät riisuttiin ovella. Lattian peittävälle matolle sai astua vain sitä varten annetuilla tohveleilla. Ymmärsimme omistajan isän värjäneen maton loimet hillityillä luonnon väreillä. Perheellä oli myös mattokauppa. Kohta nautimme tervetuliaisena pienestä kulhosta asurea. Se muistuttaa lähinnä omenapuuroa, jossa on paljon pähkinöitä, granaattiomenan siemeniä ja kanelia. Hyvää ja varmaan terveellistä.

Matkaväsymys painoi, mutta halusimme maanantaina kiinni olevaan museoon, jossa oli seldzukkien aikaisia koristelaattoja ja muita esineitä. Museo löytyi ystävällisten nuorten miesten avulla. Tämä saattojoukko vei meidät portille saakka. Auringon laskiessa alkoi ruokakin tulla mieleen. Keskustassa näytti olevan vain pikaravintoloita. Kadunmiehen ystävällisellä opastuksella päädyimme tehokkaasti organisoituun köfte-paikkaan. Vähitellen alkoi vaikuttaa siltä, että ainakaan näiden parin päivän aikana ei eteemme osuisi totuttua ravintolatyyppiä, jossa istuskellaan kaikessa rauhassa monista ruokalajeista ja viinistä nauttien. Ehkä näitä olisi keskustan ulkopuolella suurissa hotelleissa, mutta näihin emme kaivanneet. Ne ovat samanlaisia joka puolella maailmaa. Nopeasti sisään ja ulos näytti olevan vallitseva käytäntö keskustassa. Alkoholijuomia, edes olutta, ei listoilta löytynyt.

Oli sunnuntai ja kaduilla oli runsaasti hyvin pukeutuneita kulkijoita, varsinkin nuorisoa. Lähes kaikilla, nuorillakin naisilla, oli huivi päässä ja pitkät muodikkaat takit. Selvästi tämän kaupungin uskonnollisen elämän mukaista pukeutumista, mutta tyylikästä ja kalliin näköistä. Pidin kameran taskussa. Vain parista viereisessä pöydässä istuvasta opiskelijatytöstä nappasin salaa kuvan. Illan suussa pimeys, ja kylmyys sen mukana, tulivat nopeasti. Valaistus oli riittämätöntä viitteellisen turistikartan ja ympäristön lukemiseen, Lopulta kävelimme harhaan. Kyselemisestäkään ei ollut apua. Nuoretkaan eivät puhuneet englantia tai saksaa. Koulussa vieraita kieliä opetetaan, mutta käytännön harjoituksia ei ole. Näinhän meilläkin ennen opiskeltiin. Kirjoittaminen ja kielioppi olivat tärkeitä. Kommunikaatiotaidoista ei niin väliä. Televisiostakin tulee vain turkinkielistä ohjelmaa. Lopulta otimme taksin.

Maanantain ohjelmassa oli Mevlana museo, Asuimme aivan sen lähellä. Museo oli vaikuttava. Muut vieraat olivat turkkilaisia. Kohteliaat rouvat auttoivat Irmaa solmimaan huivin oikein. Käyskentelimme sanattomina suuren mystikon tiloissa. Muutkin vieraat olivat hiljaa.Täällä tuo oppinut mies on uskontoaan harjoittanut. Mieleen tulee Euroopan kristittyjen pyhiinvaelluspaikat. Täälläkin näytti olevan majoitustiloja oppilaille tai matkamiehille. Taustalla soi hiljainen huilumusiikki. Museossa on Mevlanan hauta.

Kävelimme myös kukkulalle, jossa Alaeddin moskeija on. Sitä saneerataan. Aita esti pääsyn lähelle. Ympärillä olevan ison puiston kukat oli poistettu. Maata muokattiin seuraavaa kesää varten. Puistossa ja erään toisen moskeijan vieressä näimme Syyrian pakolaisia. Yöllä lämpötila oli lähes nollassa, joten olosuhteet ovat ulkona yöpyjälle vaikeat. Telttojakaan ei näkynyt. Heitä on Konyassa 20.000. Pakolaiset tekevät töitä puolet turkkilaisia halvemmalla. Jotkut hyötyvät. Toisille he ovat kilpailevaa työvoimaa. Hotellimme omistaja arvosteli heitä isänmaallisuuden puutteesta. Hylkäävät maansa.

Kiertelimme vielä kujia ja kauppoja. Sen saimme tehdä rauhassa. Kukaan ei tyrkyttänyt mitään, koska turistikauppoja ei ollut lukuunottamatta muutamia matkamuistomyymälöitä Mevlana museon lähellä. Tästä voi päätellä turistibussien pysähtyvän vain siinä kenties läpikulkumatkalla Kappadokiaan.

Kaupunkia vaivaa savusumu varsinkin tyynenä päivänä korkeapaineen vallitessa. Nyt sää oli sellainen. Savun haju kiiri nenään aamulla avatusta ikkunasta. Isäntämme mielestä syynä on runsas kivihiilen polttaminen.

Lyhyt vierailumme Konyassa päättyi hotellin omistajan, hänen saksalaisen vaimonsa ja sisarensa ystävällisiin käden puristuksiin. Olimme taas yhtä kokemusta rikkaampia löytöretkellämme Turkissa. Matka lomakotiin Alanyaan sujui poikkeavan turvallisissa merkeissä. Nimittäin Antalyan G20 kokous oli päättynyt.Vastaamme tuli vuoristossa kymmeniä poliisiautoja, ambulansseja ja sotilasajoneuvoja. Runsaan kolmen tunnin ajon jälkeen meri näkyi edessä. Lämmin, raikas merituuli toivotti meidät jälleen tervetulleeksi tutuille rannoille.

Jäin miettimään millainen mies tuo Mevlana oikein oli? Samaan aikaan kun Euroopassa rakennettiin loistavia katetraaleja kurkottamaan kohti taivasta tämä mies eli ilmeisen vaatimattomasti täällä vuorten keskellä keskittyen ajattelemaan elämän tarkoitusta; etsimään hyvän ihmisen ja hyvän elämän mallia? Ainakaan hänen ajatuksiinsa ei näytä kuuluneen minkäänlainen jihadismi. Jotain siitä tuntuu välittyneen vielä nykypäiväänkin Konyassa. Museossa oli esillä kaunista kalligrafiaa edustavia koraanin versioita. Raskaita kirjoja saattoi lukea vain lukutelineessä. Parisataa vuotta myöhemmin, hieman ennen ottomaanien Konstantinopolin valtausta (1453) Gutenberg keksi kirjapainotaidon. Kirjoja alkoi olla helposti saatavilla, mutta sulttaanit kielsivät muiden kirjojen lukemisen. Oppineet keskittyivät koraanin ja kalligrafian opiskeluun. Euroopassa alkoi valistuksen aika. Maailmaa alettiin ymmärtää ja hallita tieteen ja teknologian keinoin. Kirjapainotaito teki tiedon leviämisen mahdolliseksi. Sulttaanien hallitsema Turkki jäi tästä kehityksestä paitsi.Turkin ottomaanien maailmanvalta alkoi 1800-luvulla luhistua. Raunioille syntyi uusi Ataturkin perustama Turkki (1923), jossa uskonto ja valtio erotettiin toisistaan.

Onko meidän kulttuurimme voittaja? Tiede ja teknologia ovat tuoneet paljon hyvää. Olemmeko sen huumassa menettäneet samalla sellaisia arvoja, jotka Turkissa, on onnistuttu säilyttämään. Konyassa sen aistii selvästi. Ulkopuolisen on vaikea arvioida onko kysymys syvästä uskonnollisuudesta vai enemmänkin perinteiden noudattamisesta. Ihmisten ystävällisyydessä ja kohteliaassa käyttäytymisessä on jokatapauksessa piirteitä, joita haluaisin viedä tuliaisina Suomeen.

Mevlanan ajatuksien teemat ´järki ja tunteet´ ja vielä Korinttilaiskirjeenkin ….ja suurin niistä on rakkaus elävät yhä. Siinähän ne ovat ikiaikaiset romaanikirjallisuudenkin teemat. Heti tulee mieleen muun muassa Jane Austen.

Jouko Salminen

Lähde: http://salminenjouko.blogspot.com.tr/2015/11/konya-pyorivien-dervissien-kaupunki.html

Kaksoiskotka 1200-luvulta. Tämä Bysantin ja keisarillisen Venäjän symboli näyttää olleen sitä myös seldzukeille.
1200-luvun suufilainen uskonoppinut Mevlana

Mainos

Tietoa Jouko Salminen 19 Articles
Alanyan matkailu!

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.