Antalya – suurkaupunki tänään, tunnelmallinen vanha kaupunki

Nostalgia sarja jatkuu... Se kertoo Antalyasta.

Mainos

Antalya, kuva: Jouko Salminen

Ensimmäisellä Lyykian matkalla jätimme Ciralista kyytiin tulleen emäntämme Antalyaan hoitamaan asioitaan. Provinssin pääkaupungissa, Antalyassa olemme käyneet sittemmin useita kertoja. Kahden miljoonan asukkaan turkkilaisesta suurkaupungista on enää jäljellä hyvin vähän siitä mitä Ibn Batutan 1300-luvun matkakuvauksessa »eräästä maailman kauneimmista kaupungeista« kerrotaan. »Eri kaupunginosia erottavat muurit. Siellä on kansan kaupunki, kuninkaan ja hovin korttelit sekä kolme erillistä kaupunginosaa, yksi juutalaisille, yksi kreikkalaisille ja yksi latinalaisille kauppiaille – ja nämä viimeksi mainitut kaupunginosat oli varustettu porteilla, jotka suljettiin ulkopuolelta yöksi sekä ennen perjantain rukoustuntia.« Erityisesti vanhan sataman ympäristön kauneus on jäljellä. Sen vieressä kukkulalla kohoava vanhakaupunki on ehdoton suosikkimme. Sen kujilla on mukava käyskennellä. Yhtä hyvin voisi olla jossain Italian pikkukaupungeista harmaine kivitaloineen ja hyvin kapeine kujineen, pikkukauppoineen ja houkuttelevine ravintoloineen. Olemme löytäneet sieltä kauniisti saneeratun pienen Tuvana – hotellin, jossa varsinkin marraskuussa turistien tulvan hellitettyä on mukava yöpyä 50 euron hinnalla.

Syksyllä 2012 huomasin ensimmäisen kerran vanhan kaupungin kupeessa patsaan, jonka paikkaa ei kovin paljon arvostettu päätellen siitä, että aivan vieressä on muun muassa McDonalds värimainoksineen. Patsas kuuluu Antalyan vuonna 159 eKr perustaneelle Attalus II:lle, Pergamonin kuninkaalle. Pergamentti on heidän keksintönsä. Kun Aleksandria säilytti oikeutensa papyrukseen, eikä sallinut sen käyttöä muille, kilpailevan kirjaston perustanut Pergamon tarvitsi oman tuotteen, johon kirjoittaa.

Toisella Lyykian matkalla ymmärsimme Pekan ehdotuksesta pistäytyä arkeologisessa museossa, jossa oli yllättävän paljon mielenkiintoista nähtävää. Hieman Antalyasta itään, Alanyaan johtavan tien varrelle jää Pergen antiikinaikainen kaupunki. Pergessä emme alkuun pysähtyneet, vaikka paikka on aivan päätien vieressä. Aina on olevinaan kiire lomakotiimme ennen auringon laskua. Ehkä todellinen syy on se, että kuvien perusteella paikan päällä ei ole kovin paljon katsottavaa ja liikennettä näyttää olevan ruuhkaksi saakka. Antalyan arkeologisessa museossa nähtävää on sitäkin enemmän. Pergen teatteriin kuuluneita toinen toistaan näyttävämpiä patsaita varten siellä on kokonainen oma osasto. Vasta huhtikuussa 2014 kävin Pergessä. Muuan muassa lähes kilometrin mittainen pääkatu on hyvin säilyneine pylväsriveineen näkemisen arvoinen. Kaivaukset jatkuvat.

Pekka on opiskeluaikanaan käynyt antiikin arkkitehtuurin kurssin ja oli taustatietoineen oivallinen opas niin täällä kuin koko toisen Lyykian matkamme aikana. Kurssin perusteellisuudesta sain näytteen pojan lähettämien luentomuistiinpanojen perusteella. Museossa kauniisti näytteille asetetut patsaat ovat alun perin olleet värikkäitä. Värit ovat ajan saatossa rapisseet täysin pois paljastaen vaalean marmoripinnan. Erikoista on se seikka, että osa patsaista on löydetty vasta 1980- ja 1990-luvuilla. Muistan erityisesti sarkofagin päällä makaavan Ariadnen, kreetalaiseen Minotaurus taruun liittyvän kuningas Minoksen tyttären patsaan, joka oli löytynyt läheiseltä pellolta. Ilmeisesti se oli varastettu, mutta varkaat kyllästyivät raahaamaan raskasta esinettä. Se oli tarttunut maanviljelijän auraan ja näin havaittu.

Teatterin kaivauksissa löytyneet patsaat, joita käsittääkseni suurin osa esillä olevista Pergen patsaista edustivat, olivat roomalaisten ajalta, mutta saaneet olla rauhassa kaikki nämä vuosisadat. Yksi selitys on varmaan se, että turkkilaisia, varsinkaan tavallisia ihmisiä, ei erityisemmin ole kiinnostanut antiikin tai Bysantin asiat. Mutta sama kiinnostuksen puute vaivaa myös tutkijoita. Olen yhdessä radio-ohjelmassa kuullut tämän turkkilaisen tutkijan suusta. Oma historia on merkinnyt enemmän ja sitä tutkivat ovat todennäköisesti saaneet rahoitustakin paremmin. Todennäköisesti antiikin kaupunkien kivet ovat kuitenkin kelvanneet uudisrakentamiseen jos ne sattuivat olemaan sopivan lähellä.

Alaniaan liittyvässä tekstissä kerroin Schildtin vierailusta Sidessä, turkkilaisen arkeologiryhmän luona. Sama ryhmä teki silloin kaivauksia myös Pergessä. He olivat haltioissaan runsaista esinelöydöistä. Yleensä näin näyttävät esineet kiikutetaan johonkin kansainvälisen luokan museoon kauas pois sijoiltaan. Ihme, että ne ovat saaneet jäädä, meidän onneksemme näin lähelle löytöpaikkaa. Toinen kummastuksen aihe oli se, että museossa niitä sai vapaasti kuvata. Käytin tilaisuutta hyväkseni.

Jouko Salminen

Lähde: http://salminenjouko.blogspot.com.tr/2014/04/antalya.html

Mainos

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.