Tuntematon Turkki

Mainos

Kuva: 1. Turkkilaisesta Kulttuuri päivästä Espoosta 6.10.2018

Olen huomannut, että Turkki on vieläkin monelle suomalaiselle tuntematon ja arvoituksellinen maa. Olen myös huomannut sen, että moni haluaisi Turkista enemmän oikeaa tietoa. Uutisia kirjoitetaan ja monet niistä ovat valitettavasti puuttellisia. Haluan kirjoittaa teille seuraavista kohdista, joissa esiintyy epäkohtia ja haluan oikaista niitä teille.

1-  Geopoliittinen sijainti.

Muistan joskus joku ruotsalainen turisti joka oli ekaa kertaa tullut Turkkiin sanoi minulle, että ” minä aina luulin että turkkilaiset pukeutuvat kuin arabit ja kaikki naiset ovat huivipäisiä. Etenkin Arabimailla ja Lähi-Idän mailla on huono maine maailmassa, johtuen huonoista ihmisoikeuksista, ……..Turkkilaiset eivät ole arabeja, kuten suomalaiset eivät ole viikinkejä. Meitä arabialaisten kanssa yhdistää vain uskonto. Turkissa vallitsee demokratia.

2- Turkki on ollut Suomen median kartalla vasta 10 vuotta

Viimeisen 10:nen vuoden aikana hiljalleen Turkkiin liittyvät uutiset alkoivat näkyä suomalaisissa medioissa etenkin vaalien aikana. Sitä ennen tosi harvoin kirjoitettiin jotain Turkista. Suurimmalle osalle suomalaisille Turkki on ollut tuntematon ja hämärä maa, paitsi jotkut ovat tunteneet Turkin maana, jolla on kauniit rannat. Heillä on ammottava tietoaukko Turkin poliittisesta historiasta ja kehityksestä. Tästä syystä monet analysoivat väärin maan poliittisia tapahtumia.

3- Turkki ei ole Euroopan  Unionissa

Suomi on ollut pitkään Euroopan Unionissa (1995 vuodesta lähtien.) Euroopan Unioni tekee suuria päätöksiä, kuten talous- ja  turvallisuuspäätöksiä. Suomalaisten valtiomiehien ei tarvitse yksin ottaa suuria riskejä. Turkki ei ole Euroopan Unionissa ja Turkin naapurit ovat levottomia maita (Syyria, Iran, Irak, Kreikka). Unioni ei tee Turkin puolesta päätöksiä, vaan turkkilaisten valtamiehien pitää  itse tehdä suuret päätökset. Etenkin nuoret suomalaiset toimittajat eivät tiedä mitä eroa on kuulua unioniin tai jos ei kuulu unioniin. Turkissa tehtävät suuret päätökset voivat tuntua toimittajien korvissa diktaattorin otteilta.

4- Turkkilaisia toisen luokan kansalaisia

Monella eurooppalaisilla on ylenkatsova asenne niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole Euroopan Unionin kansalaisia. Heidän mukaansa ei eu-kansalainen ei ole koulutettu hyvin, eikä ole tietoinen maansa tapahtumista, hän ei tiedä mikä on väärin tai oikein. Olen törmännyt moneen, joka luulee että turkkilaiset ovat toisen luokan kansalaisia. Heidän mukaan he tietävät paremmin kuin turkkilaiset Turkin asioista, vain koska he ovat Euroopan Unionin kansalaisia. Väärä ja ennakkoluuloinen asenne.

5- Medioiden käyttämät kuvat vääristävät
Kuten demokraattisisissa valtioissa Turkissa on myös hallitus ja oppositio. Kaikkia hallituksia  kritisoidaan maailmassa, myös Turkin hallitusta, mikä on minun mielestäni normaali asia, mutta hallitusta tukevia äänestäjiä kuvataan ihan eri tavalla kuin opposition äänestäjiä. Se on tosi naurettavaa.
Opposition kannattajat kuvataan tahallaan lehdissä eri tavalla kuin hallituksen kannattajat. Opposition kannattajat ovat hyvin pukeutuneita, taustalla on kirjoja tai tietokoneita, he ovat yliopistolaisia ja muuten hyvin koulutettuja. Siis  kaikkea mitä toimittaja kuvittelee modernin ihmisen olevan.
Hallitusta kannattajien kuva sen sijaan näkyy lehdissä päinvastaisesti: Heillä on epäsiisti parta, he huutaavat iskulauseita, tai he ovat pukeutuneet huiviin ja heidän käytöksensä on sekavaa. Asian voi tarkistaa viimeiseltä kymmeneltä vuodelta lehtien arkistoista.
6- Tietokatko Turkin uutisoinnissa 
Turkista yleensä paljon uutisoidaan ennen ja jälkeen vaaleja, mutta sen jälkeen tosi vähän. Vaalien jälkeen uutisointi on yleensä valikoitua. Suomalaiset joutuvat lukemaan vaalien jälkeen enimmäkseen negatiivisia uutisia Turkista. Ei kerrota mitä todella tapahtuu.  Vaalien välissä, etenkin oppositiossa tapahtuu paljon muutoksia (puolueesta irtisanomiset, vastakkain asettuminen puolueiden sisällä, protestit jne.), niistä toimittajat eivät kirjoita mitään. Olisi todella tärkeää kirjoittaa kaikesta, mitä Turkin politiikassa tapahtuu, oppositiota myöten. Suomalainen lukija luulee, että oppositio on samassa tilanteessa kuin edellississä vaaleissa.

Minä yritän täyttää tätä tyhjiötä uutisoinnissa juurikin hyvästä syystä. Jotta suomalaiset saisivat lukea totuudellisia asioita Turkista ja Turkin poliitikasta. Viime aikoina onkin media alkanut kirjoittaa neutraalisempia uutisia Turkista. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on se, että kirjoituksieni tarkoitus on  suomalaisten saavan tutustua Turkkiin, sen historiaan, kulttuuriin ja politiikkaan entistä enemmän.  Tavoitteeni on vahvistaa Suomen ja Turkin välisiä siteitä entistä vahvemmaksi.

Mustafa Orhan

Mainos

Tietoa Mustafa Orhan 66 Articles
Kun on kyse politiikasta!

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.