Aloite: Sosiaaliturva sopimuksesta neuvottelut käyntiin Turkin ja Suomen kesken

Egean Suomaliset Yhdistys toimii Turkin Kuşadasıssa

Lääkekorvauksen poisto yllätti suomalaisen diabeetikon Turkissa

MAINOS!

Länsimailla, Suomea ja Portugalia lukuunottamatta on voimassa sosiaaliturvasopimus Turkin ja toisen maan kesken.   Kaikkialta maailmasta lomaillaan Turkissa ja sopimuksen puute asettaa suomalaiset Turkissa vaikeaan asemaan.

Suomalainen kotiutuu Turkkiin

Suomalaiset ovat hankkineet vapaa-ajan asunnokseen Turkista asuntoja ja osa heistä viihtyy Turkissa puolesta vuoteen  11 kuukauteen saakka. Jotkut ovat luopuneet Suomen kodista eikä kaikilla Turkin suomalaisilla ole käytössään omaa loma-asuntoaakaan Suomessa, koska he ovat kotiutuneet Turkkiin.

Pitkäaikaisesti oleskeleva ei saa lähtömaastaan enää matkavakuutusta toistuvasti samassa kohteessa oleskelun ajaksi.  Myöskään Turkista ei saa ostaa yksityistä terveysvakuutusta  64 vuotta täytettyään.

Ikamet ja SGK ei enää toteuta kansalaiseen verrattavaa terveysturvaa

Tähän saakka puuttuvaa terveysturvaa on voinut paikata Turkin valtion  ns. SGK-vakuutuksella, jota maksetaan kuukausittain.  Keväällä  2017 tätä vakuutusta muutettiin yllätyksellisesti siten, että se ei korvaa kroonisen sairauden esim. diabetiksen tai osteoporoosin kuluja Turkissa.  Tällöin oleskeluluvallinen SKG-vakuutettu on menettänyt Turkin kansalaiseen rinnastetut oikeutensa  ja hän joutuu maksamaan täyden hinnan sairaanhoito- ja lääkepalveluistaan Turkissa.

Esimerkiksi insuliinihoitoinen diabeetikko  ei voi turvallisesti ja laillisesti tuoda  välttämättömään hoitoonsa tarvitsemiaan lääkkeitä ja tarvikkeita kotimaastaan Turkin tullimääräysten takia.  Insuliini ei myöskään kestä matkalla sattuvia lämpötilan vaihteluita.  Laillisesti toimittaessa insuliini on ostettava Turkista.   Sanotaan, että kansainvälisen sopimuksen perusteella esim. insuliinin saa ostaa eri puolilla maailmaa korvattuna,  mutta näin ei  kokemukseni mukaan enää toukokuussa 2017 toteudu Turkissa.

Käytännössä SGK-korvauksen poisto estää  insuliinihoitoisen diabeetikon pitkäaikaisen oleskelun Turkissa.   Esim. lentokieltoon terveydellisistä syistä joutunut diabeetikko joutuu kohtuuttomaan hätätilanteeseen korvauksen puutteen vuoksi.  Miten on esim. dialyysipotilaiden hoito Turkissa?

Tuskin korvattavuuden päättäjät ovat tarkoittaneet karkottaa ulkomaalaisia Turkista sen perusteella mitä he sairastavat, mutta tilanne ajautuu sellaiseksi heille, jotka ovat sellaisen maan kansalaisia, joilla ei ole sosiaaliturvasopimusta Turkin kanssa.

Sairaillekin oikeus oleskelle Turkissa

Tämän johdosta pyydän neuvoa miten voidaan toimia, jotta kuoleman vakavasti sairaat saavat toistaiseksi oleskella Turkissa ja ehdotamme, että Turkki tekee aloitteen sosiaaliturvasopimusneuvotteluiden aloittamiseksi tilanteen johdosta Suomen kanssa, jotta suomalaiset saavat jatkaa onnellista elämäänsä Turkissa vailla pelkoa ja turvattomuutta sairauden aiheuttamasta hädästä.

Vetoan asiassa Alanyan kaupungin johtoon,

Turkin Ulkoministeriöön,

Turkin Terveysministeriöön,

SGK viraston johtoon,

Suomen suurlähetystöön ja

Suomen kunniakonsuliiin,

sekä Suomen hallitukseen

nopeiden toimenpiteiden aikaansaamiseksi pitkäaikaissairaiden Turkkiin kotiutuneiden suomalaisten ja lomailijoiden terveysturvan puolesta.

Pirkko Etelävuori

Allekirjoita vetoomus terveyspalveluiden järjestämisestä suomalaisille Turkissa, jottei yksityisen vakuutuksen ylläpitämiseksi tarvitse matkustaa maiden välillä vaan maittemme välinen sopimus Ruotsin tapaan mahdollistaisi terveyspalvelujen käytön Suomen kansalaisille Turkissa ja heidän kansalaisilleen Suomessa. Käy allekirjoittamassa osoitteessa https://www.adressit.com/terveturisti

Suomen turkkilaisilla on “oma työvoimatoimisto”

Tietoa Pirkko Etelävuori 11 Articles
Turkin kulttuuri!