Kastanja hieman makea ja täyteläinen herkku

Google mainos

Kuva: pxhere.com

KASTANJA, HIEMAN MAKEA JA TÄYTELÄINEN HERKKU

?? Kastanja, turkiksi kestane aika on juuri menossa Turkissa. Kastanja kuuluu pyökkikasveihin ja Turkissa kasvava kastanja on Jalokastanja. Se kasvaa Turkissa etenkin Bursan ja Mustanmeren alueella. Kastanjoista tehdään Turkissa makeata erikois herkkua, sokeroituja kastanjoita eli kestane şeker, jonka juuret ulottuu 1200- luvulle ottomaaniaikaan. Sitä valmistettiin silloisessa ottomaanien kuuluisassa muinaisessa pääkaupungissa Bursassa. Huomaathan, että Suomessa kasvavan hevoskastajan hedelmiä ei voi syödä, ne ovat ihmiselle myrkyllisiä. Kyseessä on eri kastanja, kuin Turkissa kasvava. Turkissa kastanjat kasvavat yleensä vuoristojen rinteillä.

Olen ostanut joskus Prismasta tuoreita turkkilaisia kastanjoita. Kastanjat voi paahtaa uunissa 200 – 225 asteessa. Jos olet epävarma, onko joku kastanjoista mennyt pilalle, niin voit huuhtoa kastanjat upottamalla veteen. Jos joku kastanjoista ponnahtaa pintaan, niin se on pilalla. Kunnossa olevat kastanjat painuvat siis pohjaan. Ennen uuniin laittoa joka tapauksessa huuhtele ne, kuivaa ja tee viillot kastanjoihin, muuten voivat ”räjähtää” uunissa. Asettele kastanjat uunipellille ”suolapedin” päälle. Merisuola on parasta tähän. Paista noin 20-30 minuuttia. Kastanjat ovat valmiit, kun kuori irtoaa helposti ja sisus on pehmeä. Kuori lähtee helpoiten hieman lämpöisenä. Kastanjat maistuvatkin parhaiten juuri uunista tultuaan, herkullista voi nokareen kanssa. Paahdettu kastanja maistuu hieman makealta ja muistuttaa koostumukseltaan uuniperunaa ja niin myös maultaan. Ne ovat täyteläisen makuisia. Suosittelen kyllä maistamaan.

Kastanjat sisältävät runsaasti hiilihydraatteja, joten ne ovat hyvä energianlähde. Ne sisältävät myös B-vitamiineja, rautaa, fosforia ja proteiinia. Kastanjoilla on paljon hyvää tekeviä ominaisuuksia elimistöömme. Ne voivat vahvistaa vastustuskykyämme ja auttaa suojaamaan hampaita ja suuta. Kastanjat voivat auttaa myös astman ja keuhkoputken tulehduksen hoidossa.

Kastanjat ovat terveellistä ja hyvää pikku naposteltavaa kylmiin talvi-iltoihin. Maistuu hyvin vaikkapa teen tai glögin kanssa. Toivottavasti saamme pian kauppoihin turkkilaisia herkullisia kastanjoita. Itse aion ehdottomasti ostaa. Maistuvia hetkiä!”>KASTANJA, HIEMAN MAKEA JA

TÄYTELÄINEN HERKKU

?? Kastanja, turkiksi kestane aika on juuri menossa Turkissa. Kastanja kuuluu pyökkikasveihin ja Turkissa kasvava kastanja on Jalokastanja. Se kasvaa Turkissa etenkin Bursan ja Mustanmeren alueella. Kastanjoista tehdään Turkissa makeata erikois herkkua, sokeroituja kastanjoita eli kestane şeker, jonka juuret ulottuu 1200- luvulle ottomaaniaikaan. Sitä valmistettiin silloisessa ottomaanien kuuluisassa muinaisessa pääkaupungissa Bursassa. Huomaathan, että Suomessa kasvavan hevoskastajan hedelmiä ei voi syödä, ne ovat ihmiselle myrkyllisiä. Kyseessä on eri kastanja, kuin Turkissa kasvava. Turkissa kastanjat kasvavat yleensä vuoristojen rinteillä.

Olen ostanut joskus Prismasta tuoreita turkkilaisia kastanjoita. Kastanjat voi paahtaa uunissa 200 – 225 asteessa. Jos olet epävarma, onko joku kastanjoista mennyt pilalle, niin voit huuhtoa kastanjat upottamalla veteen. Jos joku kastanjoista ponnahtaa pintaan, niin se on pilalla. Kunnossa olevat kastanjat painuvat siis pohjaan. Ennen uuniin laittoa joka tapauksessa huuhtele ne, kuivaa ja tee viillot kastanjoihin, muuten voivat ”räjähtää” uunissa. Asettele kastanjat uunipellille ”suolapedin” päälle. Merisuola on parasta tähän. Paista noin 20-30 minuuttia. Kastanjat ovat valmiit, kun kuori irtoaa helposti ja sisus on pehmeä. Kuori lähtee helpoiten hieman lämpöisenä. Kastanjat maistuvatkin parhaiten juuri uunista tultuaan, herkullista voi nokareen kanssa. Paahdettu kastanja maistuu hieman makealta ja muistuttaa koostumukseltaan uuniperunaa ja niin myös maultaan. Ne ovat täyteläisen makuisia. Suosittelen kyllä maistamaan.

Kastanjat sisältävät runsaasti hiilihydraatteja, joten ne ovat hyvä energianlähde. Ne sisältävät myös B-vitamiineja, rautaa, fosforia ja proteiinia. Kastanjoilla on paljon hyvää tekeviä ominaisuuksia elimistöömme. Ne voivat vahvistaa vastustuskykyämme ja auttaa suojaamaan hampaita ja suuta. Kastanjat voivat auttaa myös astman ja keuhkoputken tulehduksen hoidossa.

Kastanjat ovat terveellistä ja hyvää pikku naposteltavaa kylmiin talvi-iltoihin. Maistuu hyvin vaikkapa teen tai glögin kanssa. Toivottavasti saamme pian kauppoihin turkkilaisia herkullisia kastanjoita. Itse aion ehdottomasti ostaa. Maistuvia hetkiä!

Johanna Güler

Google Mainos

Tietoa Johanna Güler 83 Articles
Minua kiinnostavat Turkin matkailu ja historia.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.