Turkin ystävät – Minna Rautiainen-Cimrin

Google mainos

Minna Rautiainen-Cimrin

TURKIN YSTÄVÄT – MINNA RAUTIAINEN – CIMRIN

Kuinka kauan olet asunut Alanyassa?

Tulin ensimmäisen kerran Alanyaan toimittajana työmatkalle vuonna 2001. Työskentelin silloin Sanoma Magazinesissa, ja olin mukana ensimmäisellä Alanyan silloisen kaupunginjohtajan Hasan Sipahioglun kutsumalla toimittaja matkalla. Jutun teko kesti vähän kauempaan kuin kuvittelin ja nyt olen asunut täällä jo 17 vuotta.

Mikä sai sinut muuttamaan Turkkiin?

Kısmet. Kohtalo. Monet asiat päättivät tapahtua samaan aikaan. Sain hyvän työtilaisuuden, mahdollisuuden ryhtyä freelance-toimittajaksi samaan aikaan, kun kohtalo johdatteli tielleni erään Sükrü Cimrinin. Olin jo ihastunut Alanyaan toimittajamatkallani, ja kun kaikki merkit viittasivat siihen, että nyt olisi aika muuttaa Alanyaan, en pyristellyt vastaan. ”Go with the Flow” on aina ollut elämänohjeeni, ja minähän menin virran mukana.

Kuinka usein käyt Suomessa?

Olen kotoisin Pohjois-Karjalasta Rääkkylästä, ja juureni ovat syvällä karjalaisessa kulttuurissa ja suomalaisessa luonnossa. Käyn Suomessa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kesällä viihdymme jopa kuukauden lasten kanssa mummolassa nauttimassa maalaiselämästä ja talvella menisimme mieluiten jouluna, mutta lasten koulun takia kuitenkin yleensä tammikuun puolivälissä pariksi viikoksi. Samaan aikaan on yleensä Matkamessut, jonne olemme osallistuneet joka vuosi.

Miten usein Suomi-ikävä iskee? Vai iskeekö ollenkaan?

Ulkosuomalaisen elämä on ainaista ikävää toisaalle.

Minulla on tiiviit yhteydet Suomeen. Työskentelen matkailun parissa Sunprime C-lounge hotellissamme, ja tapaan päivittäin suomalaisia työni parissa. Minulla on myös paljon hyviä suomalaisia ystäviä Alanyassa, joiden kanssa jaamme ulkomailla asumisen ilot ja surut. Suureksi onnekseni myös ystäviäni Suomesta on muuttanut tänne.

Me Alanyassa asuvat suomalaisäidit olemme tiivis porukka, ja perustimme jokunen vuosi sitten Fin Kültür Derneğin lasten Suomi-koulun taustalle. Yhdistyksen äidit, lapset ja yksi isäkin valmistivat mm. paikallisen ohjaaja Nilbanu Engindenizin kanssa Lumikuningatar-näytelmän Alanyan kaupunginteatterin lavalle. Se oli tosi mielenkiintoinen ja hieno produktio, jossa pääsimme näyttämään suomalaista osaamista.

Osallistumme myös joka vuosi Alanyan kaupungin joulubasaarin myyjäisiin yhdessä muiden yhdistysten kanssa ja vietämme itsenäisyyspäiväjuhlia ja joulujuhlia. Näin torjumme Suomi-ikävää porukassa.

Kaipaatko jotain Suomesta? Mitä?

Suomesta ikävöin rakkaitani, perhettä ja ystäviäni. Kaipaan myös metsää, puita, lunta ja sadetta. Onneksi nämä elementit löytyvät myös Alanyasta, ja aika usein suuntaammekin vuorille hengittelemään männytuoksuista vuoristoilmaa. Pysyn hyvin ruisleivissä ja juustoissa ihanien ystävien ja asiakkaidemme ansiosta.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Työ perheyrityksessä on melkoisen tiivistä, joten vapaa-aika nivoutuu töiden lomaan. Minulla on oma jooga yritys Kundalini Yoga Alanya, ja harrastan joogaa aina, kun ehdin ja muuta liikuntaa mahdollisuuksien mukaan. Luen jatkuvasti ja haalin mukaani suomenkielisiä kirjoja jokaisella reissullani. Kun on aikaa, maalaan ja piirrän. Rakastan myös elokuvia ja hyviä tv-sarjoja kaikilla kielillä. Patikointi pitäisi aloittaa, tarvitsen vain tyhjiä kalenterisivuja siihen.

Lempipaikkasi Alanyassa? Entä koko Turkissa?

Tykkään Alanyan vuoristosta, ja Turkin vuoristosta yleisesti. Haaveilen Mustanmeren reissusta, ja ihastuin jo 15 vuotta sitten Kappadokiaan.

Mikä Turkissa on parasta?

Monimuotoisuus ja se, että koskaan ei tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Luonto tietysti, kulttuuri, historia ja ihanat ihmiset.

Minkä arvosanan antaisit Turkin Uutisille asteikolla 1-5?

5

Haastattelu: Mustafa Orhan

Lue myös:

Google Mainos

Tietoa Mustafa Orhan 123 Articles
Olen pienestä pitäen ollut mukana politiikassa ja pitkään työskennellyt matkailualalla. Olen opiskellut matkaoppaaksi Turkissa.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.