Kotini Suomessa – Lakimies Sinan Yaşar

Egean Suomalaiset Yhdistys toimii Turkin Kuşadasıssa

Lakimies Sinan Yaşar
Lakimies Sinan Yaşar

Turkkilaiset tunnetaan eniten kebab ravintola yrittäjänä Suomessa. Vaikka turkkilaiset ovat toimimassa muullakin alalla Suomessa. Syynä saattaa olla se että kebab ravintoloiden pitäjät ovat suoraan yhteyksissä suomalaisiin joka päivä. Kebab ravintola yrittäjät ovat eniten näkyvillä. Tästä syystä he edustavat eniten turkkilaisia Suomessa. Haluamme tuoda esille myös muissa ammateissa Suomessa toimivia turkkilaisia.

Olemme haastatelleet turkkilaista lakimies Sinan Yaşaria Helsingistä. Hän on vasta valmistunut koulusta ja Hän on Suomen turkkilaisten ylpeys.

Kerrotteko itsestänne lyhyesti? Missä päin olette kotoisin Turkista?

Olen 26-vuotias nelihenkisen perheen vanhin lapsi. Perheeseeni kuuluu isä, äiti ja pikkusisko. Opiskelin oikeustieteitä Rovaniemellä Lapin yliopistossa. Valmistuin viime vuoden joulukuussa lakimieheksi. Kotikaupunkini on Konya. Se on pinta-alaltaan Turkin suurin kaupunki ja sijaitsee noin 200 kilometriä Ankarasta etelään.

Milloin ensimmäinen kerta tulitte Suomeen? Mikä oli ensivaikutelma?

Muutin Suomeen vuonna 2002 ollessani 8-vuotias. Muistan ainakin olleeni jännittynyt ja hämmentynyt. Olin yhtäkkiä kokonaan erilaisessa kulttuurissa, enkä osannut kieltäkään. Pääsin kuitenkin peruskouluun ja sain sitä kautta uusia ystäviä.

Oliko helppoa oppia Suomen kieltä?

Suomen kieli mielletään maailmalla yhdeksi vaikeammista opiskeltavista kielistä. Varsinkin taivutusmuodot aiheuttavat monelle päänvaivaa. Opin suhteellisen nopeasti suomea tyydyttävästi. Nuoressa iässä oppimisprosessi on muutenkin nopeampaa ja puhumalla oppii mielestäni nopeiten.

Mikä on suomalainen lempiruokanne?

Lempiruokiani ovat lihamakaronilaatikko ja uunilohi.

Mitä töitä teette Suomessa ja missä?

Tällä hetkellä olen Helsinkiläisen asianajotoimiston palveluksessa. Toimistomme hoitaa yhtiö-, työ-, perhe- ja perintö, konkurssi-, asunto- ja kiinteistö- sekä vahingonkorvausoikeuteen liittyviä toimeksiantoja.

Osaatteko vertailla Suomen ja Turkin kulttuuria yleisesti?

Olen saanut kasvaa sekä turkkilaisessa että suomalaisessa kulttuurissa. Turkkilaiset ovat hyvin lämminhenkisiä, näkeehän sen poskisuudelmistakin. Turkkilaisessa kulttuurissa tuntemattomalle ihmiselle voidaan jutella matalalla kynnyksellä. Turkkilaiset ovat lisäksi hyvin vieraanvaraisia. Suomalaisessa kulttuurissa ihmiset arvostavat enemmän omaa henkilökohtaista tilaansa. Suomalaisessa kulttuurissa arvostan eniten rehellisyyttä. Pidän myöskin siitä, että suomalainen yhteiskunta ei ole niin hierarkkinen toisin kuin muissa yhteiskunnissa.

Käyttekö usein kotimaassa ja missä?

Pyrin käymään vähintäänkin joka toinen vuosi Turkissa. Siellä minulla on sukulaisia ja kavereita. Perheeni käy lähes vuosittain siellä. Oleskelemme usein Konyassa. Tänä kesänä tarkoitukseni on kiertää autolla Mustanmeren rannikkoseutua.

Miten aika kuluu Suomessa koronan aikana?

Aikani kuluu pääasiallisesti paiskimalla töitä. Korona-aikaan olen rajoittanut vapaa-ajan aktiviteettejani. Viikonloppuisin näen kuitenkin kavereitani tavalliseen tapaan.

Onko Suomi turvallinen koronan suhteen?

Suomi on mielestäni pärjännyt todella hyvin korona epidemian hillitsemisessä verrattuna vaikkapa Ruotsiin ja moneen muuhun maahan. Ihmiset noudattavat aika hyvin maskisuosituksia. Laajat etätyömahdollisuudet, suomalaisille ominainen fyysisen etäisyyden säilyttäminen ja Suomen maantieteellinen sijainti ovat mielestäni olleet merkittäviä tekijöitä taudin hillitsemisessä.

Miten terveyspalvelut toimivat Suomessa?

Lancet-tiedelehteen tutkimuksen mukaan Suomen terveydenhuolto on maailman laadukkainta ja kustannustehokkainta. Toki mielestäni tulokset riippuvat siitä, millä mittareilla paremmuutta mitataan. Yleisesti ottaen hoidot ovat laadukkaita, ja syövänhoito on täällä maailmanluokkaa. Parannettavaakin löytyy. Hoitojonot ovat paisuneet liian pitkiksi. Tähän olisi löydettävä ratkaisu.

Ovatko naapurinne turkkilaisia vai suomalaisia?

Naapurimme ovat suomalaisia, mutta samasta kerroksesta löytyy yksi turkkilainen naapuri.

Kuinka Suomessa otettiin teidät vastaan muutettuanne tänne?

Meitä otettiin Suomessa hyvin vastaan ja koen, että minua on kohdeltu yhdenvertaisesti.

Oletteko asunut useammalla paikkakunnalla Suomessa? Missä nyt asutte?

Olen asunut Vantaalla ja Rovaniemellä.

Kuunteletteko suomalaista ja turkkilaista musiikkia?

Kuuntelen paljon turkkilaista musiikkia laidasta laitaan, enimmäkseen räppiä ja poppia. Silloin tällöin tulee kuunneltua myös suomalaista musiikkia.

Mikä on parasta Suomessa?

Parasta on Suomessa luonto!

Minkä arvosanan antaisitte Turkin Uutisille asteikolla 1-5?

Turkin uutisille antaisin kiitettävän numeron. On hienoa, että Turkkia koskevia uutisia tarjotaan lukijoille suomeksi.

Turkin Uutiset sivusto ja Egean Suomalaiset Yhdistys auttaa suomalaisten ja turkkilaisten keskinäistä kanssakäymistä. Liityttekö tai suositteletteko ystäviä ja firmoja Egean Suomalaiset Yhdistyksen jäseneksi tai mainostajaksi tai lahjoittajaksi tukemaan yhdistyksen toimintaa?

Voin suositella ystäviä ja muita kiinnostuneita tahoja liittymään yhdistyksenne jäseneksi tai tukijaksi.

Miten asiakkaat löytävät teidät?

Olen luonut ryhmän Facebookissa nimeltä Finlandiya hukuk bilgilendirme, jonka tarkoituksena on tiedottaa Suomessa asuvia turkkilaisia suomalaisesta oikeusjärjestelmästä. Julkaisen ryhmässä turkin kielellä kiinnostavista aiheista oikeudellisia uutisia, tuomioistuin ratkaisuja sekä lakimuutoksia. Mikäli haluatte pysyä ajantasalla ja saada tietoja edellä mainituista, voitte liittyä ryhmääni. Tervetuloa!

Yhteystietoni ovat:
Puh. 044 778 2166
Sposti: sinan.yasar@kalasatama.net
Asianajotoimisto Kalasatama
Web: kalasatama.net

Haastattelija- Ali Ergene

Turkkilaiset syövät suomalaista pizzaa

Tietoa Ali Ergene 1196 Articles
Turkin Uutisten & Egean Suomalaiset Yhdistyksen perustaja! Turkin Uutisten päätoimittaja.