Haastattelemme tänään Dysterin pariskuntaa Alanyassa.
Kerrotteko itsestänne lyhyesti?
Seppo Dyster: Olen 77 vuotias teknisellä alalla työskennellyt eläkeläinen mies. Olen syntynyt Puumalassa. Olen naimisissa Tarja Dysterin kanssa. Tarja Dyster: Olen 69 vuotias. Syntymäpaikkani on Savonlinna. Olen myös eläkkeellä. Työura Suomessa, hoitoalan ja liikealan koulutus, jossa työskennellyt molemmissa. Olemme molemmat kirjoilla Savonlinna/Savonranta. Asumme talvet Turkin Alanyassa, kesät Suomessa, Saimaan rannalla.
Milloin olette ensimmäinen kerta käynyt Turkissa? Mikä oli ensivaikutelma?
Ensimmäinen kerta molemmilla, joskus 30 v sitten, silloin ei vielä ”rakkaus” syttynyt Turkin suuntaan.
Osaatteko yhtään Turkin kieltä? [rml_read_more]
Ei osata muutamia sanoja, lauseita lukuunottamatta.
Mikä on suosikkipaikkanne Turkissa? Entä lempipaikkanne, jonka voisitte nähdä yhä uudestaan?
Turkin Alanya. Turkissa paljon nähtävää, joten emme osaa nimetä tällä hetkellä mitään muuta erityistä lempipaikka kuin ihana kotimme Konaklissa.
Mikä on turkkilainen lempiruokanne?
Sepolla, Osmaanin lihapata. Tarjalla: kananlihasta valmistetut ruuat, monella eri tapaa tehtynä. (aina maistuu) Lammas myös molempien herkkua. Käydään syömässä useasti ”ulkona”, turkkilainen ruoka saa meiltä molemmilta täyden kympin arvoasteikolla.
Miksi ostitte juuri Turkista asunnon? Mistä päin Turkkia?
Tarja vastaa: Ennen kuin tulimme Turkin Alanyaan, ehdimme viettää kuusi talvea Uudessa – Seelannissa, Meillä oli oma koti ja elämä siellä. Omaiset, lähinnä äitini kaipasi kovasti meitä takaisin Suomeen, joten keväällä, 2014 palasimme Suomeen. Myimme kodin, auton ym. siellä Uudessa Seelannissa. Kontissa muistoja mukaan, kuten, moottoripyörä, vene ym. pientä tunnearvoltaan meille tärkeitä tavaroita.
Tarja jatkaa: Syksyn tullessa alkoi poltella lämpimään… tulimme Antalyaan hotellilomalle useammaksi viikoksi ajatuksella, olisiko täällä meille uusi talvikoti. Olin googlannut etukäteen paikkoja, muutaman viikon lomamme jälkeen palatessamme Suomeen, meillä oli oman Turkin asunnon avaimet taskussa. Asunto oli uudessa pienkerrostalossa Alanyassa. Pari vuotta siinä vierähti talvisin, mutta Villaa sydän alkoi halajamaan molemmilla. Kierreltiin katselemassa siellä sun täällä, kuitenkin Alanyassa.
Asunto Alanyan kautta saimme tilaisuuden tutustua Konaklissa, Sharapsa Villaan, joka mietitytti meitä vuoden, ennen kuin kaupat teimme. Rakennuttajan kanssa saimme sovittua, hän otti entisen asuntomme vaihdossa ja minä suunnittelin sisätilat uusiksi ja he toteuttivat remontin alusta loppuun meidän valvonnassa. Autotalli kuului kauppaan, toimme suomesta auton, joka rekisteröitiin Turkin kilpiin.
Kuulemme että teillä on sauna asunnossa. Mitä muuta?
Talomme Konaklissa on meidän paratiisimme täällä Turkissa. Olemmehan panostaneet siihen rahallisesti kuin antaneet sydämemme tänne. Viihdymme vallan mainiosti ja lapsemme viihtyvät myös kun käyvät täällä lomalla luonamme.
Tilaa on 220 neliötä, kun parvekkeetkin luetaan täällä neliöihin. Oma aidattu privat piha, joka ilahduttaa meitä jo suomalaisen kissamme takia, sillä kissa saa ulkoilla omalla pihalla. Kissamme kin nautti Turkin lämmöstä. Oman saunan lempeät löylyt, vesikiertoinen (Daikin-ilmalämpöpumppu) – patterilämmitys takaa meille miellyttävän lämmön kodissamme ympäri vuoden.
Laitoimme lattioihin laminaatit, ovat meidän mielestämme mukavamman tuntuset jaloille kuin kivi. Juomavesi saadaan puhdistimen kautta. Astianpesukonekin on sopivalla korkeudella keittiössä, selkäystävällinen. Pihanurmikin pysyy vihreänä, vaikka olemmekin kesät Suomessa, sen hoitaa automaattikastelu.
Miten aika kuluu Turkissa koronan aikana?
Ollaan koti- ihmisiä, viihdytään kotona. Rantaan meiltä n. 300m…käydään kävelemässä päivittäin, istuskellaan rannalla ja nautitaan joka päivästä. Suomeen ollaan yhteydessä WhatsAppilla. Saunotaan harvase ilta. Kirjoja luetaan, kuunnellaan mieleistä musiikkia ja välillä laitetaan jalalla koreasti.
Autolla ajellaan ja tehdään kauppareissutkin autolla. Meitä ei Korona ahdista, kuitenkin odotellaan, että saadaan tavata taas meille rakkaita läheisiämme ja ystäviä kun sen aika koittaa. Me asutaan Suomessa omakotitalossa… Seppo rakastaa pitää pihapiirin kauniina ja hoidettuna niin täällä kuin Suomessa, minä toteutan talojemme sisätilat ja nautin siitä. Olemme suunnitelleet meidän piha yhdessä piha-arkkitehdin kanssa. Nautitaan, Sepon mieleistä puuhaa pihalla. Meillä toimii hyvin ja yhteys ymmärryksessä tehdään kaikki. Minulla on hyvä aviomies.
Onko Turkki turvallinen koronan suhteen?
Turkissa paljon koronaa, kuitenkin omat valintamme ratkaisevat, sairastummeko siihen, vai emme? Nuorilla vaikeampaa kuin meillä ikäihmisillä täällä. Me tunnemme olomme täällä turvalliseksi, noudatamme sääntöjä ja käytämme maalaisjärkeä niin ei mitään hätää.
Miten terveyspalvelut toimivat Turkissa?
Ollaan tyytyväisiä Turkin terveyspalveluihin täällä.Hammaslääkäri on meillä turkissa. Suomalaiset vakuutukset joilla hyvää hoitoa olemme tarvittaessa täällä saaneet. Valtion uusi sairaala myös palvelee meitä tarvittaessa, meillä on oleskeluluvat, jotka oikeuttavat meitä käyttämään näitä palveluita halutessamme.
Seuraatteko Suomea Turkista?
Televisiostamme katselemme myös Suomen kanavilta uutisia, urheilua että elokuvia. Televisio ei kuitenkaan hallitse elämäämme, vaan katsomme ohjelmia valikoiden emmekä jumitu sohva perunoiksi edes korona-aikana. Odotamme aikaa, että pääsemme taas keilaamaan Normaalioloissa keilataan kahdesti viikossa. Golf myös rakas meille.
Onko teillä auto Turkissa? Miten liikutte siellä?
Meillä on auto Turkissa. Kumpikin ajamme täällä autolla.
Ovatko naapurinne turkkilaisia vai ulkomaalaisia?
Naapurimme ovat pääsääntöisesti turkkilaisia.
Minkälaiseksi koitte asunnon osto prosessin? Saitteko apua asunnon ostoon joltain taholta?
Asuntojemme ostot eivät tuottaneet ongelmia, tiedämme mitä olemme ostamassa ja mistä mitäkin olemme valmiita maksamaan. Apua kyllä tarvitsimme ja sitä myös saimme.
Kuinka Turkissa otettiin teidät vastaan muutettuanne sinne?
Turkkilaiset ihmiset ovat meidän mielestämme aitoja ihania ihmisiä. Rakastamme naapureitamme ja he meitä.
Oletteko asunut useammalla paikkakunnalla Turkissa?
Ei olla asuttu.
Kuunteletteko turkkilaista musiikkia?
Jonkin verran.
Minkä arvosanan antaisitte Turkin Uutisille asteikolla 1-5?
5
Turkin Uutiset sivusto ja Egean Suomalaiset Yhdistys auttaa suomalaisten ja turkkilaisten keskinäistä kanssakäymistä. Liityttekö tai suositteletteko ystäviä ja firmoja Egean Suomalaiset Yhdistyksen jäseneksi tai mainostajaksi tai lahjoittajaksi tukemaan yhdistyksen toimintaa?
Voidaan liittyä jos ei vielä olla jäseniä.
Kiitos haastattelusta Sepolle ja Tarjalle. Turkin Uutiset toivoo terveellisiä ja koronattomia päiviä teille lämpöisessä Turkissa.
Ali Ergene