Turkki 2012
Tämä matkakertomus / kuvallinen matkapäiväkirja on kirjoitettu viikon Turkin lomalta. Matkan ajankohta oli 9.8. – 16.8.2012. Kirjoittaja oli reissussa yksin. Majoituin Turkin Kusadasissa Hotelli Atliin. Teksti ja asiat ovat kirjoitettu niin, kuin olen ne itse kokenut ja ymmärtänyt. Mikäli olen ymmärtänyt jotain matkalla väärin, voi virhe olla myös tekstissä, joten kaikkeen lukemaansa tulee suhtautua varauksella ja terveellä järjellä.
Tietoisia virheitä tai valheita tekstissä ei ole. En ole Turkin enkä minkään muunkaan maan fani. Suhtaudun kaikkeen matkailuun avoimin mielin ja ilman turhanpäiväistä nipottamista. Tämä matkakertomus on kirjoitettu monta kuukautta reissun jälkeen matkapäiväkirjan pohjalta, joten varmaan jotain oleellista on jo unohtunut.
Tässä on varmaan monelle hyvin tuttuja asioita, mutta aina tulee uusia reissaajia, jotka janoavat tietoa ja pienetkin tiedonmurut ja kokemukset voivat auttaa heitä tavalla tai toisella. Matkakertomus on pdf-muodossa.
Rauno Vääräniemi
Kusadasi, Turkki 9.8. – 16.8.2012
1.päivä
Torstai 9.8.2012
Lomamatkan ollessa käsillä ei paljon nukuta, joten heräsin matka-aamuna ennen kellon soittoa. Lähdin hyvissä ajoin kentälle omalla autolla. Löysin sille paikan P3b-pysäköintitalosta. P3-parkkihallin a-puoli oli aivan tupaten täynnä, mutta b-puolella oli paljon vapaita paikkoja. Kyseinen pysäköintihalli on mukavan lähellä terminaaleja, joten olen usein suosinut sitä reissuillani.
Olin kentällä sen verran ajoissa, ettei lähtöselvitys ollut vielä auennut. Niinpä käytin ajan hyödyksi ja kirjoitin matkalaukkuihini Finnmatkojen nimellä varustetut osoitelaput. Näin näytti moni muukin tekevän. Kesken tätä kirjoittamista lähtöselvitys avautui ja paikalla odottanut ihmismassa alkoi velloa kohti tiskejä. Moni muukin oli paikalla ajoissa. Meitä palveli vain yksi henkilö, mutta silti jono veti yllättävän nopeasti.
Kaikenlaiset virkkaajat ja nyhjääjät loistivat poissaolollaan. Turvatarkastus ja passintarkastus olivat ihan läpihuutojuttuja, eli ei mitään jonoja. Sain istuinpaikakseni 27D. Yksin matkustaessa saa aina käytäväpaikan, mutta toisaalta siinäkin istuen pääsee samaan päämäärään. Ennen koneeseen pääsyä nautin lentokentällä kahvin ja Berliinin-munkin 5,90 euron hintaan.
Lento lähti ajallaan ja kone oli suhteellisen täysi. Lentokoneessa tarjottiin ateria, joka käsitti TUC-tyylisiä keksejä, sämpylän, juustoja, kinkkuviipaleita ja hedelmäsalaattia. Ateria oli ihan hyvä, mutta annos onnettoman pieni. Oluttölkki maksoi koneessa 3 euroa. Kone jäi Izmirissä kentälle ja hurautimme bussilla terminaalirakennukseen. Jouduin tällä kertaa odottelemaan omaa laukkuani todella pitkään.
Bussissa olin 15:47. Finnmatkoilla oli 2 bussia ja yksi opas, joka vaihtoi matkalla bussista toiseen. Hotellilla olin 17:35 kieppeillä. Minun lisäksi samaan hotelliin jäi yksi toinen suomalainen. Ei siis mitään suomalais ryysistä tässä hotellissa, kävi heti selville. Ei haitannut minua, sillä en lähde ulkomaille seurustelemaan suomalaisten kanssa, vaan näkemään ja kokemaan uutta. Otin sisäänkirjautumisen yhteydessä ilmastoinnin ja tallelokeron. Ne tekivät yhteensä koko viikolta 28 euroa. Langattoman internetin salasanan sain respasta ilmaiseksi kun pyysin sitä. Se toimi hotellin aulassa ja terassilla erittäin hyvin koko viikon. Joskus katkesi, mutta yhdistyi kyllä hetken päästä uudelleen.
Sai hotellihuoneeni nopeasti, sillä kaksi matkustajaa oli nopeasti kirjattu sisälle. Huone oli ihan normikokoinen ja juuri sellainen kuin olin tämän tason hotellilta odottanutkin. Ilmastointi tuntui toimivan ja osoittautui viikon aikana jopa liiankin tehokkaaksi, sillä puhalsi suoraan sänkyyn, vaikka miten sääti ilman virtauksen suuntaa.
Huoneessa piipahtamisen ja vaatteiden vaihdon jälkeen tutustuin hotellin baariin paikallisen Efes-oluen kosteassa muodossa. Tästä nautinnosta piti pulittaa 6 liiraa. Huoneeseen palatessa ostin hotellin baarista 1,5 litran vesipullon 2 liiralla. Hotellissa oli siellä täällä lappuja, jossa kiellettiin kaikenlaisen ruoan tai juoman tuominen ulkopuolelta. Hotellilta sai vettä, joten sen suhteen ei ollut mitään ongelmaa. Sai sieltä ruokaakin, mutta siihen tarjontaan en tutustunut koko viikon aikana.
Nälkä alkoi vaivata matkalaista, joten lähdin hotellilta etsimään ruokapaikkaa. Poistuin hotellilta kadulle ja aloin katsella suuntaa keskustaan. Tottahan toki käännyin ensimmäisessä risteyksessä heti päinvastaiseen suuntaan ja näin tein pienen parin korttelin mittaisen vauhtimutkan. Oikea suunta tuli kuitenkin selvitettyä ja sain etsittyä huomenaamun tervetulokävelyn tapaamispaikan.
Lähdin kävelemään siitä alkavaa kävelykatua ja menin summamutikassa erääseen katuravintolaan ruokailemaan. Söin tarjoilijan suositteleman talon kebabin ja kyytipojaksi otin oluen (21 + 6 liiraa). Kebab oli todella kaukana Suomessa totutusta kebabista, mutta se oli hyvää ja erittäin täyttävä annos. Siihen kuului kolmenlaista lihaa.
Vatsa täynnä oli hyvä käydä vähän tutustumassa lähiympäristöön. Ruokailuun ja muuhun säätämisen oli mennyt sen verran aikaa, etten jaksanut enää alkaa pitkää lenkkiä heittämään. Muutama kuva piti saada otettua. Ostin samalla reissulla eräältä kauppiaalta muutamia postikortteja ja -merkkejä. Bongasin noilta nurkilta myös postilaatikon, johon kortit olisi kätevä käydä tiputtamassa.
Palailin hotellille nyt toista kautta, sillä nyt olin jo kartalla. Hotelli oli oikeastaan ihan kivan pikku kävelymatkan päästä keskustan kävelykaduista. Palattuani hotellille kävin baarista brandyn 8 liiralla. Yrittivät myydä sitä minulle Cokiksella tai jäillä. Ei meinannut mennä millään jakeluun, että brandy juodaan raakana. Sain sen lopulta raakana, vaikka baarimikko puistelikin päätään epäuskoisen näköisenä. Testasin samalla kertaa ilmaisen langattoman verkon toiminnan ja se pelitti hyvin. Huoneeseen palattuani totesin, ettei sen varustukseen kuulunut minkäänlaista lasia. No, ei tuo minua haitannut.
2.päivä
Perjantai 10.8.2012
Yö tuli nukuttua erittäin hyvin. Raskaan matkapäivän jälkeen se oli vain positiivinen asia. Joskus viiden kieppeillä tosin havahduin kolisteluun ja koiran haukuntaan, mutta nukahdin uudelleen. Täällä tuntui kuuluvan kaikki äänet melko hyvin, niin kadulta kuin käytävältäkin. Sitä varten minulla on matkassa aina korvatulpat, niin siinähän kolistelkoot ken niin haluaa.
Hotellin aamiainen tarjoiltiin kahdeksalta, joten päätin olla eturivissä nauttimassa sen vatsaa täyttävästä tarjonnasta. Olin alakerrassa 10 yli kahdeksan ja alaleuka putosi todella alas tajuttuani mitä oli tarjolla. Siellä oli tarjolla kahvin ja teen lisäksi vaaleata leipää, kurkkua, tomaattia ja oliiveja. Lisäksi pääsi mässäilemään margariinilla, maitojauheella ja hillolla. Olin aivan otettu tuosta mykistävästä syömisen paljoudesta. Parempi sekin kun ei mitään, joten vetelin leipää nassuun lisukkeiden kera ihan tyytyväisenä. Pitää mennä kalliimpaan hotelliin jos haluaa paremmat serviisit.
Tervetulokävelyn ajankohta oli 10:15. Lähdin eilen paikallistamaani tapaamispaikkaa kohti hyvissä ajoin ennen kymmentä. Hotelilta lähtiessä piipahdin viereiseen ruokakauppaan ja ostin siitä 1,5 litran vesipullon 1 liiran hintaan, eli puoleen hintaan mitä hotellilla maksoi. Tämä oli ihan arvattavissakin.
Olin hyvissä ajoin tapaamispaikalla ja jouduin odottelemaan tovin. Ulkona oli aivan tajuttoman kuuma ja etsin ihan suosiolla varjoisen paikan kadun toiselta puolen odottelun ajaksi. Tarkoitukseni ei ollut polttaa itseäni auringossa heti ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä. Oppaan ja muiden kävelylle tulevien saavuttua paikalle, lähdimme tekemään kierrosta. Opas kierrätti meitä optikkoliikkeessä, nahkaliikkeessä ja kultaliikkeessä. Olivat kaikki matkanjärjestäjän yhteistyökumppaneita.
Viimeisin paikka oli yhteistyöravintola, jossa maistelimme rakia, mehua ja ravintolan tekemää leipää sekä jotain valkoista juomaa (ei jäänyt nimi mieleen). Kävely päättyi ravintolaan. Ostin samalla vielä yhden retken, eli tiketin huomiselle kyläretkelle. Siitä sai alennusta, kun oli ostanut retkiä jo Suomessa. Haluan liikkua lomalla, en maata rannalla, joten muutama retkipäivä viikossa on hyvä ratkaisu minulle.
Atli hotelli ei ollut kaikkien mieleen, sillä samaan aikaan hotelliin majoittunut nainen halusi vaihtaa toiseen hotelliin. Hänen mielestä hotelli oli huono eikä parvekkeen ovi lukittunut. Minulla ovi toimi ja hotelli oli sellainen, mitä tuollaisen halvan hotellin odottaakin olevan. Henkilökuntakin hoiti tehtävänsä, kuten piti, niin eipä siinä paikassa ollut mitään valittamista.
Seuraavaksi lähdin tutkimaan paikkoja ihan yksikseni. Katselin rantaa, kuvailin veneitä ja veneissä makailevia kissoja. Eläimistä pitävänä tulee kuvattua sekä kissoja että koiria reissuilla. Rannalle oli ostoskeskus, joka veti puoleeni tutustumismielessä. Sinne piti mennä metallinilmaisinporttien läpi. Porttien luona oli vartija, joka tsekkasi kaikki sisään tulijat. Mitään ostoksia ei ollut tarkoitus tehdä, sillä en osta nykyisin enää mitään krääsää reissuilta. Paikka näytti muuten vain tutustumisen arvoiselta.
Ostoskeskus oli aikaisesta ajankohdasta johtuen lähes tyhjä. Muutama turisti käveli sitä minun lailla ristiin rastiin. Kukaan ei tullut tuputtamaan mitään, mikä oli positiivista. Basaareissa tilanne oli taas aivan toinen, joten niihin eivät askeleeni pahemmin vieneetkään.
Päivän varsinainen mielenkiinnon kohde oli etempänä siintävä Kyyhkyssaari, joka näytti ostoskeskukselta katsottuna olevan ihan sopivan kävelymatkan päässä. Lämpöä alkoi kyllä olla jo ihan tarpeeksi, mutta vettä siemaillen ja pysähdellen matkaa saattoi tehdä kyllä pitemmällekin. Niinpä suuntasin kenkieni kärjet kohti saarta.
Saareen pääsi pitkää siltaa pitkin. Sillan vieressä oli kaikenlaisia risteilyaluksia, joten siitä pääsee tarvittaessa lounas- tai muulle risteilylle. En ollut niiden tarpeessa ja toisaalta ne vaikuttivat olevan lähinnä iltapainoisia, joten ohitin laivat ja menin itse saareen. Siellä oli vastassa ensin muutamia kauppiaita.
Itse saari oli ihan siistin näköinen paikka linnoituksineen ja majakoineen. Sieltä olivat hyvät näkymät kaupunkiin. Saari oli kierretty aika nopeasti. Valotolppia katsellessa heräsi ajatus tulla saarelle toisen kerran pimeän aikaan. Mitään suunnitelmaan sen suhteen en tehnyt, vaan päätin mennä tilanteen mukaan.
Palatessani saarelta takaisin keskustaan alkoi olla jo hieman nälkä. Ei mikään iso, mutta jotain olisi hyvä saada syötyä. Pysähdyin matkalla rantatien varrella olevaan ruokapaikkaan. Menua selattuani päädyin clubivoileipään ja olueen (12 + 5 liiraa). Voileivän mukana tuli isoja ranskalaisia ja annos oli iso. Ruokavalinta osoittautui erittäin hyväksi ja riittävän kokoiseksi.
Vatsa täynnä oli hyvä tallustella pitkin rantoja paikkoja katsellen. Kovin pitkää lenkkiä en tehnyt, vaan lähdin takaisin hotellille. Kävin ostamassa hotellin viereisestä kaupasta pikkusuolaista ja suklaapatukoita, vaikka hotellille ei mitään olisi saanut kylttien mukaan viedäkään. Kukaan ei koskaan tutkinut reppua, joten kannoin sinne viikon aikana ihan mitä mieleni teki.
Ostin välillä vettä respasta, joten ihan ilman heidän tuotteitaan en ollut. Ennen hotelliin palaamista kävelin läpi ruokamarkkinat. Markkina-alueella oli aivan uskomattoman paljon kaikkea myytävää ja hyvät tuoksut. Sieltä olisi saanut lähes mitä maustetta tahansa ja mitä vain mitä luonto noilla korkeuksilla kasvattaa. Nälkäiselle ihmiselle markkinat ovat vaarallinen paikka.
Otin hotellilla rennosti pitkän tovin. Päätin lähteä liikkeelle vasta iltasyömisen merkeissä. Samalla saisi otettua iltavalaistuskuvia. Hotellilla ollessa tuli kyllä päivittäin piipahdettua olusella heidän terassillaan, sillä siitä oli mukava katsella paikallista elämää ja markkinapäivänä markkinameininkiä. Hotellilla pyöri paljon paikallisia naisia, joita hotellin pojat naurattivat ja soittivat näille myös musaa. Joskus koko porukka intoutui tanssimaan. Välillä oli naurussa pitelemistä, kun meno yltyi melko railakkaaksi ja vielä keskellä päivää.
Puoli seitsemän aikaa lähdin etsimään ruokapaikkaa. Se ei ole Kusadasissa mikään ongelma, lähinnä ongelma on niiden paljous. Päädyin kujilla harhaillessani ravintola Castleen. Tilasin siellä lammaspihvin ja oluen 32,95 liiran yhteishintaan. Annos osoittautui erittäin maittavaksi ja koko viikon parhaimmaksi makuelämykseksi. Jälkiruoaksi minulle tarjoiltiin hedelmiä.
Ruokailun jälkeen päätös oli valmis, menen nyt saman tien uudelleen Kyyhkyssaarelle ottamaan ne iltavalaistuskuvat. Sitten se olisi tehty ja voisin keskittyä johonkin muuhun. Saari oli valaistuksen ansiosta erittäin houkuttelevan näköinen paikka. Suosittelen ehdottomasti käymään siellä sekä päivällä että illalla.
Saari tarjosi nyt pimeällä oikeastaan ihan toisenlaista nähtävää. Se oli valojen ja varjojen leikkiä. Valaistus oli hoidettu hienosti. Saarella oli myös vihreätä valaistusta. Porukkaa siellä oli vähän. Eräässä pimeässä paikassa joku mies alkoi huudella jotain. Tyyppi makasi täysin pimeässä, joten vaihdoin suosiolla suuntaa, enkä mennyt niin pitkälle siihen suuntaan kun ensin ajattelin.
Saarikierroksen jälkeen tallailin suoraan hotellille, ilta oli jo minun mittapuun mukaan myöhäinen. Hotellilla kävin vielä baarissa ottamassa yhden brandyn ja ostamassa ison vesipullon. Päivä oli ollut lämmin, lämpötila oli parhaimmillaan 36 astetta!
3.päivä
Lauantai 11.8.2012
Nukuin yön jälleen todella hyvin. Mikään ei häirinnyt lomalaisen untani. Illalla kännykällä musiikin kuuntelu tuuditti kivasti uneen ja sitä riitti seitsemään saakka, jolloin samainen kännykkä herätteli minut. Kävin aamulla hotellin respassa olevasta tallelokerosta käyttörahaa päiväksi. Jouduin hetken odottelemaan aamiaispöydän kattamista. Nautin nopean ja yksinkertaisen aamiaisen. Huoneessa piipahtamisen jälkeen menin istumaan hotellin terassille ja odottelemaan kyläretken bussin saapumista. Retken lähtöaika oli 8:50 hotelli Atlin edestä.
Ennen tuota kellonaikaa hotellin kohdalle pysähtyi pikkubussi ja sieltä asteli ulos turkkilainen naispuoleinen opas nimeltä Esra. Nousimme autoon ja haimme porukkaa vielä kahdelta eri hotellilta. Mukana oli lomalaisia Norjasta, Tanskasta ja Englannista sekä minä ainoana suomalaisena. Minua oikein hämmästytti retkeläisten vähäinen määrä. Porukka tahtoo nähtävästi vain maata auringossa ja juoda olutta.
Kaikkien ollessa kyydissä ajoimme suoraan Sirince nimiseen vuoristokylään. Jäimme pois ravintola Artemiksen kohdalla. Opas lähti kierrättämään meitä peremmälle kylään. Hän kertoili paikoista ja siitä mitä kylässä on tarjolla. Tarjolla oli viinejä, joita myös pääsi maistelemaan ja kaikenlaista ostettavaa laidasta laitaan. Oppaan kierroksen jälkeen meille annettiin tunti ja vartti aikaa kylän kiertämiseen ja ostosten tekemiseen. Koska minua eivät ostokset eivätkä mitkään maistiaiset kiinnostaneet, niin päätin lähteä etsimään vanhaa kirkkoa, josta opas oli maininnut. Hän näytti vielä suunnan, josta se löytyisi.
No enhän minä sitä kirkkoa tietenkään heti löytänyt niin pienestä kylästä, vaan kävelin aikani ja huomasin olevani samassa kohtaa josta bussi oli tullut kylään. Kylän siis pääsi kävelemään ympäri, oli terävä havaintoni. En antanut periksi, vaan lähdin takaisin samoja jälkiä ja aloin katsella missä olin mennyt vikaan. Olin sitä jo uumoillut matkan varrella, mutta kävelin vain eteenpäin koska ilma oli erinomainen ja aikaakin oli reilusti.
Löysin kirkon viimein ja kävin tutkailemassa sen sekä ulkoa että sisältä. Siinä nyt ei ollut kovin paljon nähtävää, mutta mikäli kylään saapuu, niin kannattaa käydä vilkaisemassa. Mitään tungosta ei turistien suhteen kirkon luona ollut, joten siellä sai pyöriä aika vapaasti.
Kirkon jälkeen kävelin läpi vielä kylän ostoskadut, eli pienet kujat, joista osa oli katettu. Katselin vähän hintoja, mutta mielestäni siellä ei ollut kovin halpaa. En löytänyt pikavilkaisulla mitään ostettavaa. Ennen kylästä lähtöä poikkesin eräässä pienessä kioskissa limulla. Kioskin edessä oli pieni pöytä ja tuoli, jossa saatoin varjon alla nauttia tuon kylmän Fantan 2 liiran hintaan.
Kerkesin piipahtaa myös ravintola Artemiksen luona olevassa museossa, joka oli kyllä aika vaatimaton paikka. Siinä piipahduksessa ei montaa minuuttia mennyt. Sain odotella muita matkalaisia jonkin aikaa. Bussi oli ajettu alapuolella olevalle isolle pysäköintialueelle, jonne laskeuduimme portaita pitkin.
Kylästä poistumisen jälkeen hurautimme alapuolella olevaan Selcukiin ja siellä Turkis delight herkkuja myyvään myymälään. Siellä oli myynnissä makeisia, viinejä, oliiviöljyjä ja matkamuistoja. Saimme maistella siellä eri makuisia turkkilaisia makeisia. Jälleen kerran piipahtaminen meni omalla kohdalla vain pelkäksi katselemiseksi, eli en ostanut mitään.
Opas kyllä selitti, että nyt kannattaa ostaa, sillä nämä herkut ovat kalliimpia Kusadasissa ja siellä rasioissa on vähemmän karkkia. Siellä on kuulemma se tyyli, että tehdään iso pahvirasia, jossa on keskellä vain pieni tila karkille. Täällä myymälässä karkit olivat pienemmässä rasiassa, mutta se oli aivan tupaten täynnä namia. Myymälässä meillä oli 20 minuuttia omaa aikaa tehdä ostoksia.
Seuraava pysähdyspaikka oli Selcukin linja-autoasema. Sen takana oli aivan tajuttoman isot markkinat. Kusadasin pari markkinakatua oli lievää huumoria tuohon paikkaan verrattuna. Koolla täytyy siis olla jotain merkitystä.
Markkinoilla oli tarjolla oikeastaan ihan mitä vaan. Keskityin itse kiertelemään lähinnä vaatepuolen tarjontaa. Ruokapuolelle en mennyt ollenkaan, kävelin vain sen sivuitse. Se näytti myös erittäin isolta ja monipuoliselta. Markkina-alueella alkoi jopa suuntavaisto mennä sekaisin, kun kävelin aikani ristiin ja rastiin. Jos ei pidä ahtaista paikoista joissa ei juuri aurinkoa pääse näkemään, niin tuonne ei kannata kovin syvälle itseään tunkea. Sain paikasta aika nopeasti tarpeekseni ja kävelin linja-autoaseman lähettyville.
Sen viereisessä risteyksessä oli muutama penkki, joista yhdelle istahdin ja ihailin lähipuussa kasvavia etelän hetelmiä. Lähin hedelmätiski oli siis puussa, miten näppärää. Markkinoille meille oli annettu tunti aikaa, josta käytin ainakin puolet vain istuskelemalla ja nauttimalla lomasta. Tällä kertaa jouduimme odottelemaan tovin bussia, sillä bussikuski oli unohtanut koska meitä piti tulla noutamaan ja opas oli hieman kiukkuinen sen vuoksi. Tulihan se bussikin aikanaan ja pääsimme paluumatkalle Kusadasia kohti klo 13:00. Olin takaisin hotellilla n. 13:30 kieppeillä.
Iltapäivällä neljän aikaan olin istunut hotellin terassilla ja levännyt sen verran, että päätin lähteä tekemään kävelykierroksen. Katsoin hotelilla kartasta, että vähän matkan päässä näyttäisi olevan isohko viheralue. Ajattelin sen olevan joku puisto ja suuntasin askeleeni sinne. Se ei kuitenkaan ollut ihan sitä mitä olin luullut, sillä kyseessä oli iso hautausmaa. Kävelin sen läpi toisella puolen olevalle tielle ja jatkoin matkaa kaupungin keskustaa kohti.
Kiertelin siellä täällä ja löysin Kusadasin baarikadun. Kiersin sen yläpuolelta pientä katua pitkin ja joku mies kyseli, että etsinkö jotain. Kerroin vain katselevani paikkoja. Lähinnä minulla oli tarkoitus löytää jostain brandyä. Päädyin lopulta keskustassa yhteen pieneen alkoholikauppaan, josta kysyin sitä. Se osoittautui haastavaksi kysymykseksi ja sitä asiaa kaksi miestä pähkäili oikein tosissaan, että mitähän tuo turisti oikein haluaa.
Päädyin lopulta ostamaa jotain paikallista maustettua vodkaa nimeltä Jest. 0,7 litran pullo tuota 37,5 % juomaa maksoi 35 liiraa. Ihan olivat kyllä laittaneet hinnan omalta kantilta kohdalleen. Odotin moisen olevan halvempaa, mutta ostin silti. Hotellille päästyäni maistelin sitä ja olihan siitä etäinen brandyn maku mukana.
Kuuden jälkeen olin valmis päivän viimeiselle lenkille, jonka tarkoitus oli täyttää myös vatsa, eli poistaa nälkä. Kävelin ensin keskustaan ja sieltä Marinaa, eli pienvenesatamaa kohti. Matkalla ohitin uimarannan ja pienen kauppakeskuksen ja ihan Marinan luona olevan Migros-marketin.
Kävelin pienvenesatamaan ja sen rantakatua niin pitkälle, että eteen tuli yrmyn näköiset vartijat. Tyypit olivat sen oloisia, ettei matkani jatku ilman jotain pätevää syytä, joten tein täyskäännöksen ja tallailin takaisin samaa katua pitkin. Sataman porttivahti ei noteerannut kulkuani mitenkään ja joku venehemmokin vain tuli kyselemään tulta tupakkaansa. En voinut auttaa, sillä en polta.
Palailin keskustaan ja tuskailin matkalla ravintolapaljoutta. Oli vaikea tehdä päätöstä minne menisi ruokailemaan, kun tarjontaa on niin paljon. Tallustelin kävelykatuja vähän etemmäksi rannasta ja päädyin lopulta ruokailemaan Holiday Inn ravintolaan. Kyse ei ole hotelli, vaan pieni ruokapaikka Kusadasissa. Tässäkin ravintolassa oli ilmainen ja toimiva wi-fi, joten käytin ruoan odottelemisen ajan surffailemalla puhelimella netissä. Otin kebabin ja oluen (15 + 5 liiraa). Hinta oli ok, mutta annos oli hieman vaatimattoman kokoinen. Aterian jälkeen palasin hotellille.
4.päivä
Sunnuntai 12.8.2012
Heräsin aamulla ennen kellon soittoa siihen, että minulla oli kylmä. Ilmastointi oli sen verran tehokas, ettei huoneessa tarvinnut todellakaan hikoilla. Säädin ilmastointia pienemmälle ja otin kaapista lakanan kaveriksi peiton. Sain tällä tavalla nukuttua siihen asti, että kello herätti. Kahdeksalta olin tapani mukaan aamiaisella. Se oli täsmälleen sama mitä aikaisemminkin ja on sitä varmaan vielä viiden vuoden päästä. Mitä sitä hyvää konseptia muuttamaan.
Palasin huoneeseen ja menin parvekkeelle haistelemaan aamun tuulia. Samalla minulle selvisi, että mikä koira oli pitänyt aikamoista mekkalaa öisin. Se oli hotellin takana olevalla tiellä ohikulkijoita vahtiva ja haukkuva isokokoinen koira. Se oli varmaan sen kotikatu ja piti kuria siellä. Se haukkui nytkin aamulla kaikki ohikulkijat.
Kymmenen kieppeillä olin valmis uusiin seikkailuihin. Suuntasin hotellin edessä olevaa tietä Marinan suuntaan. Ihastelin tieltä satamassa näkyvää isoa laivaa ja ihmettelin paikallista autojen romutarhaa. Mitähän lie autoja olleet nuokin raadot? Päädyin rannassa käsipatsaalle.
Siinä minulle tuli kuningasidea lähteä käymään ylhäällä Ataturkin patsaalla. Katselin ylös ja mietin vaihtoehtoja kulkemisen suhteen. Suunnittelin ensin taksilla ajamista ylös, mutta päätin lopulta kävellä ylös. Kellonajasta johtuen lämpötila ei ollut vielä kovin tukala ja ajattelin suoriutuvani siitä helposti. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä mitä kautta sinne kannattaisi mennä, joten päätin mennä suorinta tietä. No, näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut vähän miettiä asiaa. Niinpä suuntasin kenkieni kärjet kohti patsasta ja uskoin löytäväni sinne jonkun reitin. Rinne oli täynnä paikallista asutusta, joten kyllä sinne joku reitti olisi ihan varmasti.
Kävelin ostoskatujen läpi ja ohitin viimeisetkin turisteille tarkoitetut houkutukset. Jatkoin sinnikkäästi matkaa lähinnä tuuriin luottaen. Jossain vaiheessa aikani noustua vastaan tuli nuori tyttö, joka kysyi turkiksi, että etsikö Ataturkin patsasta. Nyökyttelin ja hän viittoili minulle oikeaa suuntaa. Olin menossa juuri siihen suuntaan, joten suuntavaistoni ei ollut ihan väärässä.
Myöhemmin ylempänä eräs turkkilainen mies toivotteli minut tervetulleeksi. Jäi vaan vähän epäselväksi, että minne olin tervetullut vai olinko todellisuudessa ollenkaan sitä. Hän kysyi myös etsinkö Ataturkin patsasta. Paikalle tullut pikkutyttö viittoili seuraamaan ja talon seinustalla istuvat paikalliset nyökyttelivät päitään ja viittoilivat seuraamaan. Minut johdateltiin ihan kujan päähän ja aloin epäröidä, kun kuja loppui ja tyttö näytti nousevan taloon. Hän ei kuitenkaan mennyt taloon, vaan ihan reunassa olevia portaita ylöspäin. Menin perässä ja olin keskellä paikallisten sisäpihaa.
Meidän seuraa lyöttäytyi toinen pikkutyttö, ehkä hieman vanhempi kuin alkuperäinen saattajani. He kävelivät edellä portaita ylöspäin. Jossain vaiheessa portaat loppuivat. Alkoi jyrkkä polku ja kivikko, jota pitkin nousimme varovasti. Eikä tässä tietenkään vielä kaikki, patsaan alapuolella oli verkkoaita ja jouduimme menemään siihen tehdystä aukosta sisäpuolelle.
Kuvakulma patsaan kuvaamiselle oli tietysti otollinen aivan sen alapuolelta, joten siinä suhteessa reittivalintani oli onnistunut. Verkon läpi mentyämme pienet opastajat olivat vailla palkkaa vaativasta ja vaarallisesta työstä, eli tyhmän turistin opastamisesta. Annoin alkuperäiselle oppaalle kaksi liiraa, josta hän antoi toisen liiran kaverilleen. Se ei riittänytkään, vaan he pyysivät lisää. Annoin toiset kaksi liiraa ja se riitti. Pientä rahaa ei olisi ollutkaan enempää mukana. Onneksi taskussa oli kolikoita, sillä vaihtorahasta olisi ollut turha haaveilla ja maksamatta jättäminen ei vaikuttanut hyvältä ajatukselta. Tytöt poistuivat rahojen kanssa alaspäin ja minä jatkoin perille ylös.
Ylhäällä patsaalla oli todella rauhallista. Paikalla oli vain kaksi turistia turkkilaisen taksikuskin kanssa. Niin, toiset saapuvat paikalle ilmastoidulla autolla ja minä kinttupolkuja pitkin paita aivan märkänä. Vasta ylhäällä tajusin, että vaikka oli aamupäivä, niin kiipeäminen sai paidan aivan hiestä märäksi. Sitä en jaksanut harmitella, vaan otin rauhassa kuvia kaupungista ja kyyhkyssaaresta, joka näkyi ylös hyvin.
Tovin ylhäällä ihmeteltyäni aloin miettiä alas pääsemistä. Yksi vaihtoehto oli tie jota pitkin turistit ja taksikuski olivat poistuneet paikalta, mutta en tietenkään valinnut mitään niin helppoa reittiä. Näin jälkiviisaana on hyvä todeta, että se olisi ollut paras vaihtoehto. Mutta, koska en valinnut helpointa vaihtoehtoa, lähdin toteuttamaan alas pääsemistä vaikeimman kautta, eli taas suorinta mahdollista reittiä, tosin pois sulkien tuloreitti.
Lähdin tallustelemaan rinteen suuntaisesti lähimpiä taloja kohti. Pihalla näkyi autoja ja ajattelin, että jospa siitä menisi tie eteenpäinkin. Ei mennyt, vaan kävelin polkuja pitkin ja kohta olin sellaisessa paikassa, että alaspäin ei päässyt, ei sitten millään. Ainoa konsti olisi ollut hypätä, mutta se ei kiinnostanut. Sitä pähkäillessä joku turkkilainen vanhempi nainen viittoili minua alapuolella olevan talon kulmalta ylöspäin ja selitti jotain kovasti. Toivoin sen tarkoittavan tietä pois ylhäältä, vaikka sitten yläpuolelta kiertäen.
Näin olikin, eli löysin ihan kunnollisen jalankulkutien, jota pitkin kävelin jo ihan herroiksi. Hetken päästä se lähti alaspäin ja kohta olin portin luona, jossa oli päivystämässä vartija. Hänellä oli siinä useampi iso koira. Vartija ei sanonut mitään, katseli vain kun ohitin hänet. Portin alapuolella oli iso hiekkaparkkipaikka. En päässyt siitä kuin vähän eteenpäin, kun paikalliset miehet neuvoivat minua pyytämättä kaupungin keskustaa kohti. Pitää kyllä myöntää, että jotkut paikalliset olivat erittäin avuliaita. Itse matka alas ei ollut mikään pala kakkua, sillä mutkia riitti ja kompassi oli aivan sekaisin ties kuinka monen käännöksen takia. Tein sen kuitenkin, eli päädyin ihan Burger Kingin nurkalle.
Minulla oli nälkä ja jano, joten piipahdin hampurilaispaikkaan nauttimaan jotain pientä. Tilasin sieltä Chicken Royal menun 10,75 liiran hintaan. Olipas aika hyvän makuinen tuttavuus tuo ateria. Palvelukin oli nopeaa, kun paikalla ei ollut yhtään jonoa. Sieltä suuntasin suoraan hotellille vaihtamaan kuivaa paitaa päälle.
Tälle päivälle oli muutakin ohjelmaa kuin vuorelle kiipeäminen. Kello 13:20 oli lähtöaika Efesos & Neitsyt Maria -retkelle. Tuon retken olin varannut jo Suomessa ja sillä oli hintaa 46 euroa. Tämä ja tulevan tiistain Pamukkalen retki olivat tärkeitä kriteereitä matkakohdetta valitessani.
Retkibussi oli vähän myöhässä, mutta ei pahasti. Noukimme vielä kolme retkeläistä eräästä keskustan hotellista ja lähdimme kohti määränpäätä. Meitä oli matkalla vain 8 henkeä, joten mikään yleisöryntäys tämäkään matka ei ollut. Kaikki matkalaiset olivat Finnmatkojen asiakkaita ja retkiopas oli Finnmatkojen suomalainen opas.
Bussi vei meidät ensin Selcukissa olevaan keramiikkapajaan, jossa saimme ensin kuulla keramiikan valmistamisesta ja saimme pienen työnäytöksen. Tärkein pointti oli kuitenkin myymälä, jonne meidät johdatettiin seuraavaksi. Siellä oli tarjolla melkein mitä vain voi kuvitella ja väriloisto oli aivan uskomaton. Hintaahan noilla oli, eli ainakin minulta jäi ostamatta. Ei minulla kyllä ollut minkään tarvettakaan.
Poistuin ulos aika nopeasti, sillä paikalle tullessa havaittu metsäpalo kiinnosti. Vuorenrinteellä paloi ja vuoren yli tuli todella nopealla tahdilla sekä lentokoneita että helikoptereita vesikuormien kanssa. Ei voinut muuta kuin ihastella sitä tehokkuutta, joilla nuo koneet saivat palon talttumaan. Ei ollut Turkin poika ensimmäistä kertaa metsäpaloa vuoristossa sammuttamassa. Paloa kuvatessa kävi Canon PowerShotin 14-kertainen zoom tarpeelliseksi. Valovoima ei ole kummoinen, mutta päivänvalossa sillä saa kuvaa todella kaukaa ja kameran koko on maltillinen.
Keramiikkapajalta matka jatkui Neitsyt Marian talolle. Bussi jäi pienelle ja ahtaalle parkkipaikalle ja kävelimme pienen matkaa itse talolle. Paikalla oli jonkin verran turisteja, mutta ei mitään hirveätä ryysistä.
Ainoastaan taloon sisälle joutui jonottamaan hetken aikaa, sillä sen läpi käveleminen oli hidasta touhua. Talo oli aika pieni, joten kovin paljon aikaa siellä ei saanut tuhrattua. Sisällä ei saanut kuvata ja siellä piti olla hiljaa. Olihan se aika sykähdyttävä paikka ja ehdottomasti käymisen arvoinen, mikäli noilla nurkilla lomailee.
Talosta sai mukaan kynttilöitä ja niille oli vapaaehtoinen maksu. Oli hieman haasteellista saada kynttilä palamaan, mutta onnistuin sytyttämään yhden muistokynttilän. Lisäksi kivimuurissa oli kolme ihmeitä tekevää lähdettä, joista ihmiset joko joivat suoraan tai täyttivät vesipullojaan. Jokaisella lähteellä oli oma merkityksensä, mutta itse kävin ryyppäämässä vain yhden lähteen vettä. Saas nähdä missä asiassa minulla on jatkossa tuuria?
Lisäksi lähteiden vieressä oli rukousseinä, johon olisi ollut mahdollista jättää oma rukouspyyntö. Eipä tullut jätettyä, mutta aika moni niitä kirjoitteli ja jätti. Mitään kiirettä meillä ei ollut, eli kaikkea mahdollista olisi voinut ajan puitteissa kyllä tehdä.
Tällä kertaa tein pienen ostoksen, eli ostin opasta odotellessa pienen Neitsyt Marian patsaan 7 liiralla. Paikka oli sellainen, että siitä piti saada ehdottomasti pieni matkamuisto. Kauppiailla oli myynnissä yhtä sun toista asiaan liittyvää rekvisiittaa.
Odottelimme opasta sovitussa paikassa ja lähdimme siitä ryhmänä bussille. Nousimme autoon ja lähdimme laskeutumaan kohti Efesosta. Minut hieman yllätti se miten korkealla Neitsyt Marian talo oli. Nousu sinne oli aikamoinen.
Pysähdyimme Efesoksen porttien läheisyyteen myyntikojujen luo. Siinä mihin pysähdyimme, oli myynnissä oppaan mainitsemia suomenkielisiä Efesos-kirjoja 5 liiran hintaan. Ostin sellaisen ja niin teki aika moni muu samassa bussissa ollut. Opas hoiti tiketit ja menimme sisälle Efesoksen alueelle.
Efesoksen alue on todella vaikuttavan kokoinen, vaikka se ei ole läheskään siinä kokonaisuudessa nähtävillä mitä se oli aikoinaan ollut. Luulin paikkaa huomattavasti pienemmäksi. Oppaan varoittelut siitä, että paikka on kuuma eikä varjopaikkoja juuri ole, piti paikkansa. Tuolle reissulle pitää ehdottomasti muistaa ottaa mukaan päähine ja juotavaa sekä kamera. Kuvia tuli otettua melkoisen paljon. Kuljimme alhaalla olevalle teatterille oppaan johdolla. Sen jälkeen meille annettiin määräaika, jolloin tuli olla sovitussa tapaamispaikassa. Ulosmenoporttien luona oli jälleen matkamuistokauppiaita, pikkupurtavaa ja juotavaa.
Päivän tutustumiskohteet eivät olleet vielä tässä, vaan seuraavaksi teimme lyhyen piipahduksen Artemiin temppelin raunioissa. Rauniot ovat ehkä hieman turhan mahtipontinen sana muutamasta kivenmurikasta ja yhdestä pylväästä. Temppelin historia on aikamoinen, joten hyvähän se on, että edes tuon verran on jäljellä ja paikkahan itsessään on historiallinen. Pysähdys oli aika pikainen, jonka jälkeen ajoimme takaisin Kusadasiin. Olin takaisin omalla hotellilla vähän 17:00 jälkeen. Ihan oman hotellin myyntiä edistääkseni otin päivän ensimmäisen huurteisen sen terassilla. Ensimmäinen maistuu aina parhaimmalta.
Puoli kahdeksalta olin lepuuttanut sen verran, että päätin lähteä etsimään ruokapaikkaa. Lähdin siis keskustan suuntaan. Hieman ennen keskustaa eräs turkkilainen alkoi jutella minulle. Hän kertoi nähneensä minut eilen satamassa. Ai jaa, oli ensimmäinen ajatus. Hän tiedusteli mitä olen tekemässä. Kerroin vain olevani kävelemässä. Mies esittäytyi Kemeriksi. Hän halusi viedä minut hyvään ruokapaikkaan. Hän on kuulemma päivät töissä pienessä ruokakaupassa ja illat auttaa turisteja.
Koska minulla ei ollut kiirettä, ajattelin katsoa mihin mies minut johdattaa. Luulin miehen tarkoittavan jotain lähellä olevaa ruokapaikkaa. Näin ei ollutkaan, vaan hän kävelytti ristiin rastiin Kusadasin keskustan kujia. Jo matkalla mietin, että nyt ei taida Kemer olla tietoinen minne olemme menossa. Päädyimme pieneen Avalon nimiseen ruokapaikkaan ja hän puhui jotain turkiksi henkilökunnan kanssa. Minulle jäi käsitys, että hän jopa voisi tuntea heidät. Minut ohjattiin pöytään ja heti sen perään myös opastajalleni katettiin ruokailuvälineet.
Siinä vaiheessa himmeästi loistanut varoitusvalo syttyi täyteen loistoonsa. Sanoin Kemerille, että anteeksi, minä en maksa mitään muuta kuin pelkän oman ruokani. Mies oli hieman hölmistyneen näköinen, mutta hymyili, kätteli ja poistui paikalta. Pyysin tarjoilijan paikalle ja kysyin oliko Kemer heidän tuttu. Ei ollut, joten se siitä. Eli Kemer yritti saada ilmaisen päivällisen viemällä minut ruokapaikkaan, jonka valitsi kävellessä eri paikkoja tutkailtuaan. Eli kannattaa olla tarkkana kenen seuraa lyöttäytyy. Jos ruoka olisi kerinnyt tulla pöytään, niin minunhan se olisi ollut maksettava, sillä tuskin Kemerillä rahaa oli ja ravintola kyllä haluaa omansa. Varovaisuutta siis peliin. Sama mies oli myöhemminkin päivystämässä ihan samassa kadunkulmassa. Minua hän ei enää ”huomannut”.
Söin ravintolassa kebabannoksen ja kyytipojaksi oluen. Ruoka oli hyvää, joskin annos oli vähän turhan pieni. Tässä ravintolassa oli myös ilmainen netti. En saanut sitä saamallani pääsykoodilla toimimaan. Viereisen pöydän nuori turkkilainen mies pyysi minulta koodin ja yritti päästä nettiin omalla puhelimellaan. Hänkään ei onnistunut siinä, joten jätimme asian sikseen. Täällä en saanut laskua pöytään, joten kävin maksamassa sen tiskille lähtiessäni. Näin oli tehnyt myös se viereisen pöydän nuori turkkilaismies.
Hieman liian pienen päivällisen jälkeen alkoi tehdä mieli tuhtia tummaa olutta, eli Guinnessia. Suuntasin toivorikkaana Kusadasin ravintolakadulle. Tallailin sitä hetken matkaa ja päädyin kuvan irkkubaariin. Piti päästä tyhjentämään entiset nesteet pois ja kysyin vessaa. Se ei ollut kuulemma tällä hetkellä käytössä. Harmittelin ja poistuin katua takaisinpäin erääseen toiseen irkkubaariin ja pääsin siellä käymään vessassa. Tämän jälkeen menin tiskille ja iskin toiveet tiskiin. Hetken tarjoilijoiden hämmästyneitä ilmeitä katseltuani sain kuulla, ettei heillä ole Guinnessia. Kysyin saako heiltä Irish coffeeta. Ei saanut, vaan ainoastaan kylmiä juomia.
Kiitin kohteliaasti ja totesin, että minun mieleni tekee nyt Guinnessia ja poistuin paikalta. Kävelin takaisin irkkubaariin jossa vessa ei ollut käytössä ja sieltä sain kaipaamaani tummaa olutta suoraan hanasta. Tuoppi Guinnessia maksoi 15 liiraa! Oli se kyllä sen arvoistakin, niin hyvältä maistui, mutta toista en ottanut tarjoilijan houkuttelusta huolimatta. Pikkaisen oli kyllä tyyris olut. Oluelta tallustelin lähikaupan kautta hotellille, olin nyt leponi ansainnut.
5.päivä
Maanantai 13.8.2012
Aamu alkoi jälleen puhelimen herätyskellon avulla tasan seitsemältä. Sairasta, eikö totta? Olen tottunut nousemaan ajoissa ja halusin nauttia aamiaisen rauhassa ennen ryysistä. En tiedä oliko hotellin aamiaisella koskaan ryysistä, mutta näin uskottelin itselleni ja olin onnellinen uskossani. Otin samalla tallelokerosta parin päivän rahat, sillä huominen herätys oli niin aikainen, etten tiennyt miten respassa on joka hetki porukkaa. Vietin aamun rauhallisia hetkiä hotellin terassilla istuskellen ja nettiä käyttäen. 8:30 lämpötila näytti 24 astetta. Tälle päivälle minulla ei ollut mitään ohjelmaa, eli luvassa oli vain lomalaisen olemista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita kohdallani rannalla makaamista, sillä siellähän saattaisi ruskettua tai polttaa itsensä ja meressä kastuu. Ehei, ei sellaista minun lomalla, heh.
Päätin lähteä vain kävelemään ihan summamutikassa. Suuntasin hotellilta poispäin keskustasta. Seuraavasta isosta risteyksestä käännyin vasemmalle ja lähdin kulkemaan sitä rannan suuntaisesti. Ohitin näyttävän ylikulkukävelysillan ja totesin jalkakäytävien loppuvan. Tovin asiaa pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, etten halua kävellä autoliikenteen seassa ja vielä vasten niitä. Niinpä lähdin laskeutumaan rantaa kohti pikkukatuja käyttäen. Päädyin jälleen käsipatsaalle, jossa on lintuja.
Istuin rannalla vapaana olevalle penkille ja aloin miettiä minne askeleeni veisivät seuraavaksi. Karttaa tutkiskellessa tuli mieleen, että mitähän Kyyhkyssaaren toisella puolen oikein on. Voisin käydä kurkkaamassa sinne tänään. Näin aamusta oli hyvä käydä pitempi kävelylenkki, kun ilma ei ollut vielä aivan tajuttoman kuuma ja sai liikkua melko lailla rauhassa. Suurin osa turisteista oli varmaan vielä unten mailla.
Tein matkaa rauhallisesti ja pysähdyin välillä istumaan penkeille ja juomaan vettä. Samalla tuli otettua kuvia. Kuvaan yleensä matkoilla paljon, sillä määrähän korvaa laadun, eh. Kyyhkyssaaren takaa avautuivat yläpuolen kuvan maisemat. Ajattelin erheellisesti, että pääsen helposti jotain polkua pitkin suoraan tuonne niemeen. Siinä oli kuitenkin aitaa edessä ja vaikutti siltä, että joutuisin menemään paikallisasutuksen läpi. Koska minua ei kiinnostanut vihaiset vahtikoirat eivätkä heidän omistajat, jatkoin kävelyäni tietä pitkin.
Niemeen menevän tien risteys.
Jossain kohtaa alkoi mietityttää, että miten hiton pitkästi edes sinne risteykseen on ja päätin kävellä 10 minuuttia ja harkita sitten käännynkö takaisin vai kävelenkö perille. Kävelin kuitenkin kymmenessä minuutissa pitkän matkan. Ohitin tuossa ajassa risteyksen ja kävelin pienempää tietä rantaa kohti hyvän matkaa. Ajan tullessa täyteen olin jo laskeutumassa rantaa kohti ja tiesin olevani kohta perillä.
Niemi ja kukkula.
Päästyäni alas rantaan totesin siellä olevan muutaman ravintolan. Kadetin romun ja linnunpelättimen lisäksi siellä ei ollut ketään muita, joten jatkoin matkaa. Lähemmäksi kukkulaa päästyäni havaitsin paikalla olevan muutakin elämää. Rannalla oli miehiä kuorma-auton kanssa ja niemen kukkulan juurella oli jonkin sorttinen asumus. Pysähdyin hetkeksi aprikoimaan, että mitenköhän asukkaat suhtautuvat kun tallustelen heidän puisen pation poikki kukkulalle. Patiolla olevassa pöydässä istuskeli miehiä, jotka eivät noteeranneet minua mitenkään, joten rohkaisin mieleni ja kävelin pation poikki ja nousin itse kukkulalle.
Kukkulan ryteikköä & Tulo- ja paluureitti kukkulalle.
Rinne kukkulalle oli yllättävän jyrkkä. Näkymät paikan päältä olivat hyvät ja tallensin niitä ahkerasti muistikortille. Sain olla siellä rauhassa, eli ketään muita ei tullut vastaan. Meinasin mennä kukkulaa pitemmälle, mutta polku meni aikamoiseen ryteikköön, mikä ei houkutellut minua jatkamaan makaa. Niinpä tyydyin ihastelemaan maisemia avoimemmalta paikalta. Lopulta oli aika poistua samaa kautta mitä olin sinne tullutkin.
Rannan ravintola, josta näkymä kukkulalle.
Laskeuduin alas ja päätin tutkailla saisinko mistään mitään juotavaa. Yhtään asiakasta ei ollut missään, mutta rannalla olevassa ravintolassa oli paikalla henkilökuntaa ja nautin siellä yhden Fantan 4 liiran hintaan. Maisemat olivat todella upeat ja mikään ei häirinnyt rauhaani, joten kyllä lomalaisen kelpasi istuskella ja lepuuttaa jalkoja Turkin auringon alla. Aikani huilattua kävelin samaa tietä pitkin takaisin kaupunkiin. Matkalla sinne vastaan tuli jo useita muita turisteja, jotka olivat lähteneet kävelylle. Osa kuului pohtivan samaa mitä minä, että kuinka kaukana tuo kukkula ja niemi ovat. Ei paha matka ollenkaan. Sieltä kävelee keskustaan Burger Kingin luo n. puolessa tunnissa. Parissa tunnissa siellä käy hyvin, nauttii juomasta ja maisemista perillä.
Iskender kanakebab. Kebabravintola
Iltapäivä oli jo hyvin aluillaan keskustan kävelykadulle lähelle ja minulla nälkä. Fantalla ei pitkälle pötkitä, joten suuntasin Burger Kingiä. Menin siinä yhteen kebabravintolaan ja tilasin tarjoilijan suositteleman kanakebabin. Iskender kanakebab + olut maksoivat yhteensä 20 liiraa. Kebab oli viikon ylivoimaisesti paras ja maittavin. Annos oli iso ja se oli todellakin hintansa arvoinen. Vatsa täynnä lyllersin hotellille. Iltapäivä meni totaalisen levon kannalta, sillä tälle päivälle oli kävelty jo ihan omiksi tarpeiksi, eikä päivän suunnitelmiin yhä vieläkään kuulunut mitään erikoista. Tutkailin hotellilla matkatoimiston kansiota, mutta siinä ei ollut kuin muutama sivu tiukkaa asiaa. Tärkein oli kotiinlähtöaika, joka näytti olevan 3:30 aamuyöllä!
Eräs Kuşadasın kävelykatu.
Ilta seitsemältä suuntasin ulos hotellista ruokapaikkaa etsimään. Kyllä makaaminenkin saa nälkäiseksi, joten oli pakko etsiä jotain suuhunpantavaa. Kävelin ihan ristiin rastiin Kusadasin katuja ruokapaikkoja silmäillen. Niitä kyllä riitti, mutta halusin katsella taas rauhassa ja kasvattaa nälkään. Päädyin viimein ihan rannalla olevaan Kizkulesi nimiseen ravintolaan.
Ravintola Kız kulesi.
Tilasin ravintolassa kebabin ja oluen 15 + 6 liiran hintaan. Kebabin mukana tuli pitkä turkinpippuri tai chili ja se oli todella tulinen tuttavuus. Meinasin pudota tuolilta, mutta söin sen silti hiki valuen. Ravintolan ilmaisen wifin kanssa oli ongelmia, mutta apuun hälytetty nuorimies konffasi yhteyden puhelimeeni kun ihmettelin toimimattomuutta. Aivan loistava palvelu tässä paikassa.
6.päivä
Tiistai 14.8.2012
Pamukkale-reissun taukopaikka.
Aloitetaan kerrankin päivä kuvalla, joten tässä päivän retken menomatkan taukopaikan kuva. Jotta tähän kuvaan asti päästiin, niin aamulla piti herätä 5:10, mikä on ihan normaali herätysaika itselle arkiaamuisin. Illalla tuli katsottua leffa, ja yö meni muutenkin huonosti nukkuen, joten olo ei ollut viideltä todellakaan terävimmillään. Unta häiritsi hotellin takana olevalla kadulla oleva hieman liian virkaintoinen vahtikoira. Varhaisesta ylösnoususta johtuen hotelliaamiainen jäi haaveeksi. Se oli tiedossa, joten olin varustautunut pikkupurtavalla.
N. 6:20 aikaan hotellilta lähteviä retkeläisiä tuli noutamaan pikkubussi. Minun lisäksi retkelle lähti nuori ruotsalaispariskunta. Bussissa ei ollut opasta, vaan pelkkä kuski, mitä vähän ihmettelin. Lähdimme matkaan ja noukimme retkeläisiä vielä kahdelta eri hotellilta. Kuski oli jotenkin pihalla, sillä mies ajeli väärille hotelleille ja ihan ihme takapihoille. Löysimme kuitenkin oikeat matkalaiset ja ajoimme kolmannen hotellin luo. Siellä kuski kehotti nousemaan autosta ja odottelemaan isoa linja-autoa. Se tulikin lähes heti paikalle ja nousimme kyytiin. Siinä oli oppaana kyläretkeltä tuttu turkkilainen naisopas Esra. Hän jopa muisti minut edelliseltä retkeltä. Kyseessä oli siis kansainvälinen retki ilman suomenkielistä opasta. Noukimme tämän jälkeen retkeläisiä vielä kahdelta eri hotellilta.
Kuvan tienvarsikuppilassa pidimme 20 minuutin tauon. Kahvi siellä maksoi 5 liiraa. Tällä retkellä en ollut ainoa suomalainen, valitettavasti. Valitettavasti sen takia, että erästä naiskaksikkoa piti odottaa joka pysähdyksellä ihan tuskastumiseen saakka. Neitoset olivat aina myöhässä ja koko muu bussi odotti heitä.
Ajomatka Pamukkaleen sujui hyvin ja olimme perillä Pamukkalen kylän keskustassa kymmenen aikaan. Pysähdyimme siellä ensin ison kiven luona, jossa oli muutama minuutti aikaa nousta bussista ja ottaa kuvia.
Pamukkalen keskustan iso kivi.
Kiven luota jatkoimme matkaa kohti varsinaista päämäärää, eli ns. pumpulivuoria. Matka sinne kesti vielä n. 20 minuuttia. Jo bussin ikkunasta pääsimme näkemään millaiset mahtavat nähtävyydet meitä odotti ylhäällä. Kauempaa katsottuna kohta oli vain pieni valkoinen läikkä vuoren kyljessä, mutta lähempänä se oli todella vaikuttavan näköinen.
Hierapolis ja Pamukkale.
Ylös päästyämme opas piti meille kartan edessä lyhyen esitelmän paikasta ja kertoi meillä olevan 3 tuntia aikaa tutustua paikkaan. Kuten kartasta näkee, on paikka ollut aikoinaan iso. Esitelmän jälkeen hän johdatti meidät sisälle alueelle ja siitä valkoisten kallioiden luo kohtaan, josta pääsi itse kallioille. Niille piti mennä kävelemään avojaloin. Siellä oli henkilökuntaa vahtimassa, ettei kukaan mene kallioille kengät jalassa. Itsellä oli vähän paremmat kengät, niin nappasin ne käteen kun menin kävelemään kallioille. Suurin osa ihmisistä jätti kengät paikkaan jossa ne piti riisua.
Kalliolla ei saanut kävellä vesiuoman toiselle puolen, eli lähelle reunaa. Paikan vartijat puhalsivat pilliin ja komensivat pois, mikäli huomasivat jonkun uskalikon ylittävän turvarajan. Useat ihmiset poseerasivat kuvan naisen lailla kielletyssä paikassa. Paikalla oli kohtalaisen paljon ihmisiä ja kalliot olivat aika sileät, joten liikkumisen kanssa piti olla todella varovainen. Varsinkin jos meni kalliota alemmaksi tuli vastaan kohtia, jossa piti liikkua varovasti. Ei hirveästi houkutellut kaatuilla siellä. Tuonne pääsevät kyllä huonojalkaisetkin, kun ei lähde seikkailemaan kovin pitkälle.
Kun erosimme oppaasta kenkien riisumispaikan luona, meillä oli 2,5 tuntia aikaa tutustua paikkaan. Sen vuoksi en uhrannut kovinkaan pitkää aikaa kallioilla varpaiden liottamiseen, vaan päätin tehdä mahdollisimman kattavan kierroksen ihan omaan tahtiin. Jatkoin itse matkaa tulosuunnasta katsoen suoraan eteenpäin kallion reunaa pitkin.
Pamukkalen vihreyttä. Vuoren reunaa kiersi osittain kunnon kävelytie.
Matkalla törmäsin kuivuuden ja kivien lisäksi myös vihreisiin ja vehreisiin keitaisiin sekä istutuksiin. Kävely vuoren reunamilla oli helppoa, sillä monessa kohtaa reunaa kiersi puista tehty kunnollinen kävelytie. Muuten oli tarjolla lisäksi kivettyä kävelytietä. Kuumuudesta johtuen matka eteni rauhallisesti. Päivä oli aivan tajuttoman kuuma, joten vettä piti juoda tämän tästäkin. Tuolla oltiin aika lailla koko ajan suoraan auringon alla.
Pumpulivuorten kielekkeitä.
Kallion reunaa kävellessä ei voinut todellakaan valittaa, että paskat näkymät ja huonot maisemat. Maisemat ja näkymät olivat todella upeat ja taatusti erilaiset mihin on tottunut, vaikka miten olisi kallioilla kiipeillyt.
Jatkoin kävelyäni niin pitkälle, että edessä avautui vain pelkkä laaksoon laskeutuva kivetty tie. Sitä ennen olin ohittanut viimeiset rauniot. Yllättävän monet matkalaiset, varsinkin aasialaiset, näyttivät käyvän tuolla saakka. Tein u-käännöksen ja palasin takaisinpäin. Kovin pitkälle en kävellyt samoja jälkiä, vaan kaarsin loivasti vasemmalle vuorenrinteen suuntaan paikasta jossa oli kolme holvikaarta.
Hierapoliksen raunioita.
Minun tarkoitus oli kävellä ylhäällä olevalle teatterille. Sinne oli kyllä mahdollista mennä pikkubussilla, mikäli kunto ei anna myöten kävellä. Suurin osa turisteista kuitenkin valitsi saman keinoin kuin minä, eli etanamainen eteneminen omin jaloin polttavan kuumassa pätsissä. Kuumuus oli jotain ihan tajutonta ja ylämäkeen eteneminen todella hidasta.
Kieltämättä helteessä paita hiestä märkänä mäkeä noustessa kävi mielessä, että miksi sitä ei käytä helpompaa liikkumisvaihtoehtoa, kun sellainen on kerran tarjolla. Bussiin taisi olla joku pieni maksu, ellen väärin muista. Auto oli ylhäällä kun pääsin sinne ja joku kyseli kyytiä. Itse teatteri oli aika massiivinen rakennelma, jota oltiin juuri restauroimassa. Lisäksi sieltä olivat hyvät näköalat. Nousu ylös oli ollut sen verran hikinen, että teatterin ihailun jälkeen istahdin sen ulkopuolelle varjoon lepuuttamaan. Sain aika pian viereeni paikalla olleen koiran, josta olin napannut kuvan tullessa.
Pää viileä, mutta takapuolta polttelee!
Koiria tuolla näkyi muuallakin. Ovat nähtävästi paikallisten työntekijöiden koiria, sillä eihän tuolla mitään asutusta ollut. Lepuuttamisen jälkeen palasin takaisin alas, mikä oli jo huomattavasti helpompaa. Matkalla sain todeta, että kyllä se muidenkin ylöspäin tuleminen on raskaan näköistä touhua.
Kleopatra-altaiden sisäänkäynti.
Seuraava oma käyntipaikka oli Kleopatra-altaat. Jouduin yllättävän turistiryysiksen jatkoksi. Mietin jo hetken, että tungenko itseäni tuonne, mutta jono tuntui vetävän nopeasti, joten liityin joukkoon hikiseen.
Kuten olin arvellutkin, niin altailla kävi aikamoinen vilske. Sinne olisi voinut ostaa lipun, jolla altaisiin olisi päässyt polskimaan, mutta aikani ei nyt riittänyt moiseen. Altaat olivat aika sokkeloinen paikka. Ne koostuivat isommista alueista ja sitten vähän kapeimmista ja erittäin kapeista altaista. Niitä pääsi kiertelemään kävellen ja altaiden luona oli lepotuoleja auringon ottoon ja kahvilapöytiä. Niissä ei istuskellut juurikaan ketään, vaan vesi veti porukan puoleensa aika tehokkaasti. Kävin siellä olevassa vessassa ja tutkailin matkamuistomyymälän tarjontaa. En löytänyt siitä mitään ostettavaa.
Altaiden kiertämisen jälkeen lähdin takaisin valkoisia kallioita kohti. Museoon en mennyt, vaikka sitäkin hetken mietin sen edustalla. Kello oli sen verran, että halusin vielä tehdä pienen kävelylenkin ennen tapaamispaikkaan paluuta. Kolme tuntia paikan päällä on aika nopeasti kulutettu. Siinä pitää vähän valita mitä aikoo tehdä ja missä käydä. Itse päätin nähdä mahdollisimman paljon maisemia tuossa ajassa, joten aika meni kävelyksi altaissa polskimisen tai museossa seisomisen sijaan. Kävelin vielä kenkien riisumispaikalle ja lähdin siitä etuoikealle. Siellä oli sen näköistä, että pääsisin kurkkimaan vielä kallioita eri paikasta. Reunaa kiersi jälleen puinen kävelytie, joten kulkeminen oli helppoa.
Pamukkale – pumpulivuoret
Tältä kävelylenkiltä avautui mahtavat näkymät paikkaan jossa ihmiset kävelivät avojaloin. Monissa kuvissa vuoret näyttävät todellakin kuin ne olisivat pumpulia. Kuvattua tuli niin paljon, että tässä kohtaa kamerasta loppui ensimmäinen akku. Onneksi olin reissussa kolmen akun kanssa, joten ei minua niin helposti lannistettu. Lisäksi muistikortteja oli kaksi. Niissä riitti kapasiteetti yhdessäkin, mutta kerran reissussa vioittunut muistikortti on pitänyt huolen, että en lähde reissuun yhden kortin varassa.
Seuraava pysäkki oli kahluupaikan yläpuolella oleva matkamuistomyymälä. Teki mieli ostaa jotain pientä tuliaista, mutta siinäkään kaupassa ei ollut mitään sellaista mikä olisi herättänyt ostohaluni. Osa tuotteista oli hinnoiteltu niin suolaisen kalliiksi, että jätin ne suosiolla hyllyyn. Tästä suuntasin kallioiden reunoja kävellen ja kuvaillen kohti tuloporttia ja tapaamispaikkaa. Tapaamispaikaksi oli sovittu porttien ulkopuolella oleva infotaulu, se josta lähdimme matkaan.
Pamukkalen myymälöitä ja kahviloita.
Porttien ulkopuolella oli myymälöitä ja kahviloita. Kahviloiden puolelle en mennyt, mutta nyt löysin eräästä myymälästä ostettavaa. Hinnat olivat paljon ystävällisemmät mitä alueen sisäpuolella ja tarjonta huomattavasti monipuolisempaa. Opas oli myös paikalla, joten häntäkään ei tarvinnut etsiä. Meidät johdateltiin bussille jo ennen sovittua aikaa, mikä oli hyvä, sillä bussissa oli ilmastointi. Opas meni vastaanottamaan muita sovittuun tapaamispaikkaan. Jälleen kävi niin, että kaksi suomalaista neitosta odotutti itseään koko muulla porukalla. Meille oli vielä varattu tietty lounasaika alhaalla kylässä, joten täsmällisyys olisi todella tärkeätä.
Pamukkale-retken lounaspaikka.
Pääsimme myöhässä lounastamaan, mutta onneksi ravintola oli todella iso ja meille varatut pöydät olivat käytössämme. Ravintolassa oli seisovia pöytiä ja piste, josta kokit antoivat lämmintä ruokaa toiveen mukaan. Tarjolla oli erilaisia lihoja, kalaruokia, vihannesvaihtoehtoja ja erittäin maittavia jälkiruokia. Olut maksoi 3 euroa, limu 2,5 euroa ja vesi 1 euron. Nämä ovat siis eurohintoja. Juomat tuotiin pöytiin ja ne käytiin myös rahastamassa pöydissä. Itse ruokailuun oli varattu tunti aikaa ja se riitti kaikille muille paitsi sille myöhästelevälle parivaljakolle. Opas kävi taluttamassa heidät bussiin.
Pamukkale Onyx kivitehdas.
Ruokailun jälkeen pysähdyimme Pamukkale Onyx kivitehtaalla, jossa valmistettiin kaikenlaisia koriste- ja käyttöesineitä kivestä. He tekivät esimerkkityönä sorvilla kivestä munan muotoisen koriste-esineen, joka tultaisiin arpomaan retkeläisten kesken. Itse myymälän puolella oli kuvaaminen kielletty. Tosin huomasin sen vasta otettuani yhden kuvan. Henkilökunta myös valvoi, ettei myymälässä kuvattu. Meillä oli 20 minuuttia aikaa tehdä ostoksia. Kivillä oli louhintapaikasta riippuen erilaisia väriominaisuuksia ja esineet olivat todella hienoja.
Paluumatkan taukopaikka.
Seuraavaksi lähdimme paluumatkalle kohti Kusadasia. Noin 17:00 kieppeillä pysähdyimme pitämään 15 minuutin tauon. Taukopaikalla nautittu Fanta maksoi 4 liiraa. Paluumatkalla arvottiin kivitehtaan munan voittaja. En voittanut sitä, vaan voitin oppaiden ostaman Turkish delight namilaatikon. Kusadasiin päästyämme aloimme kiertää hotelleja päinvastaisessa järjestyksessä. Kolmannen hotellin jälkeen meistä osa vaihtoi jälleen pikkubussiin. Porukka ei ollut ihan sama kuin menomatkalla. Meille kyllä kerrottiin selvästi, että mihin hotelliin menijät vaihtavat pikkubussiin. Olin perillä omalla hotellilla 19:15.
7.päivä
Keskiviikko 15.8.2012
Heräsin aamulla ensimmäisen kerran kuuden kieppeillä. Hotellin molemmin puolin olivat tänään markkinat, joten niiden pystytys aiheutti meteliä ja heräsin siihen. Nukahdin kuitenkin uudelleen ja nukuin seitsemään. Kahdeksalta olin nauttimassa hotellin taatusti samanlaista ja -tasoista aamiaista. Sen jälkeen istuin tovin hotellin terassilla nettiä selaten ja markkinakadun elämää katsellen.
Hotelli oli mielestäni loistavalla paikalla. Se on lähellä keskustaa, markkinat kaksi kertaa viikossa ihan vieressä ja hyvin varustettu ruokakauppa muutaman askeleen päässä. Hotellilla pyöri paljon paikallisia ihmisiä kuluttamassa aikaa ja ruokaillen. Tunnelma oli enemmän paikallinen kun turistirysäfiilis. Voin kyllä suositella edullista hotellia hakevalle.
Lähdin itse ulkoilemaan kymmenen jälkeen. Kävelin ensin ristiin rastiin markkinakatuja. Porukkaa oli jo aika paljon liikenteessä ja myytävää tavaraa riitti. Katselin lompakoita, mutta en löytänyt mieleistä. Markkinapaikalta suuntasin Kusadasin rannalle, jossa istuin penkille ja annoin vain ajan kulua. Minulla ei ollut nyt mitään muuta suunnitelmaa, kuin vain olla ja nauttia lomasta ja tekemättömyydestä.
Risteilijän pelastusveneharjoitus.
Aikani kului hyvin kun seurasin ison risteilijän pelastusveneharjoitusta. Pääsinpähän näkemään miten pelastuslautoilla ajellaan ja miten ne nostetaan takaisin laivaan. Sen lisäksi seurailin rannan kalamiehiä. Tovin tuossa istuskeltuani lähdin kävelemään rantaa keskustan suuntaan ja siitä vähän Kyyhkyssaareen päin. Siellä jäin katselemaan paria kalamiestä ja muutenkin elämää. Kaiteeseen nojaillessani parikin eri turistiporukkaa pyysi minua ottamaan heistä kuvia. Toiset olivat italialaisia ja toiset olivat jostain muualta.
Tulihan se kalakin sieltä viimein.
Kalamiehiä katsellessani kävi mielessä, että saavatkohan he koskaan yhtään saalista. Niinpä päätin jäädä odottelemaan. Se kannatti, sillä toinen nappasi tovin odottamisen jälkeen kalan. Kalaa en tunnistanut, mutta visusti se laitettiin talteen, eli ruokaa tiedossa jollekin. Olin tyytyväinen kalamiehen puolesta ja poistuin paikalta.
Matkalla hotellille piipahdin eräässä kaupassa tiedustelemassa nahkalompakoiden hintoja. Myyjä pyysi lompakosta 40 liiraa. Ei tullut kauppoja, koska ei myynyt sitä puoleen hintaan tuosta pyynnistä. Se olisi ollut samaa luokkaa kuin vuotta aikaisemmin Kreetalla maksamani hinta. Kun ei ollut pakollista tarvetta ostaa, niin en ostanut.
Seuraava kauppa oli eräs karkkikauppa, josta ostin kaikki tarvitsemani tuliaismakeiset. Siellä ei ollut niitä markkinoiden ylisuuria pahvilaatikoita pienen sisällön kera, vaan paketit olivat sen kokoiset mitä sisällä oli namia. Kauppa oli ihan kävelyreitin varrella hotellille ja olin katsellut sitä useampana päivänä. Kannoin tuliaiset hotellille ja menin nauttimaan sen terassille paikallista olutta. Siinä istuskellessani hotellin nuoret kundit ja paikalliset tytöt pistivät pystyyn sen sortin tanssishown, että oksat pois. Meno oli todella riehakasta ja porukka näytti nauttivat ihan kybällä. Jes, siinä oli kunnon menoa ja meininkiä, vaikka vain sivusta seuraten.
Hotellilla huomasin jalassa ihmeellisen punaisen jäljen, ihan kuin joku ötökkä olisi pistänyt. Sain kyllä sääskistäkin aika isoja pistojälkiä, joten tyydyin seuraamaan miten tuo jälki kehittyisi. Kävin Suomeen palattuani lekurissa ja toisen käynnin ohessa kerroin jäljestä ja näytin sen mitä siitä oli jäljellä. Lekuri epäili sitä jonkun hietakirpun tms. puremaksi.
Myöhemmin illalla lähdin vielä viimeistä kertaa etsimään iltaruokapaikkaa. Tänään en käynyt päivällä ruokailemassa ollenkaan, sillä minulla oli hotellilla kaikenlaista ostettua pikkupurtavaa, joka oli pakko syödä mussuttaa pois ennen kotimatkaa.
Päätin lopulta mennä etsimään ravintolan, johon tervetulokävely oli päättynyt. Kävi mielessä, että jospa sieltä saisi kunnon sapuskan. Löysin ravintolan sieltä saamani esitteen perusteella. Jonkun tietyn paikan löytäminen kapeilta kujilta voi olla aika haastavaa, ellei laita paikkaa tarkasti mieleen tai ei ole karttaa.
Tilasin ravintolassa itselle Special pihvin ja oluen (28,50 + 6 liiraa). Ajattelin tuollaisen pihvin olevan jotain aivan unelmaa tällaiselle lihansyöjälle. Se ei todellakaan ollut sitä, vaan speciaali tarkoitti kyllä tuossa ihan jotain muuta.
Aikaisemmin syömäni lammaspihvi hakkasi tuon tymäkästi kuusi – nolla. Sen sijaan ateriaan kuulunut vastapaistettu leipä oli todella hyvää. Itse ruoka-annos oli kyllä iso, eli nälkä ei jäänyt, vaikka annos ei muuten ollut sitä mitä odotin. Leivästä jäi myös iso osa syömättä, kun ei vaan jaksanut vaikka miten yritin. Olin ravintolan ainoa asiakas tuohon aikaan, joten palvelu pelasi todella hyvin ja nopeasti.
Minun lomailut alkoivat olla tässä, joten ruokailun jälkeen haahuilin katuja pitkin hotellille, jossa vietin loppuillan nauttien hotellin tarjoamista antimista ja television ohjelmatarjonnasta. Menin nukkumaan hyvissä ajoin, sillä huominen herätys olisi aivan hiton aikaisin.
8.päivä
Torstai 16.8.2012
Illalla oli vaikea saada unta, sillä eihän minua nukuta jos aamulla tai yöllä pitää herätä aikaisin. Lisäksi hotelliin tuli uusia lomalaisia illalla sopivasti paukuttelemaan ovia, mikä häiritsi nukahtamistani. Laitoin korvatulpat korviini, mikä helpotti tilannetta. Reissaan aina korvatulpat mukana, kun koskaan ei tiedä milloin niitä tarvitsee nukkumisen vuoksi. Onnistuin nukahtamaan ja heräsin 2:30 puhelimen herätykseen.
Poistuin huoneesta 3:15 kieppeillä ja jätin avaimet respaan. Tallelokeron olin tyhjentänyt jo illalla, kun en ollut varma miten respassa on yöllä porukkaa. Bussi tuli etuajassa, mutta kuljettajan touhuilusta päätellen joku puuttui lähtijöiden joukosta. Minun lisäksi hotellilta lähti suomalainen nainen ja tämän turkkilainen mies, jotka olivat olleet lomalla siellä nähtävästi pitempään kuin minä.
Kuski soitteli useita puheluita ja lopulta lähdimme matkaan ilman puuttuvaa matkustajaa. En tiedä, oliko kyseessä se hotellia vaihtanut suomalainen nainen, joka tuli samalla kertaa kanssani. Ehkä tieto siitä ei ollut mennyt perille tai kyseessä oli joku toinen henkilö.
Olimme aikataulusta noin 10 minuuttia myöhässä, kun lähdimme jatkamaan matkaa. Bussissa ei ollut opasta, vaan ainoastaan turkkilainen bussikuski. Noukimme porukkaa kyytiin vielä muutamasta hotellista. Olimme lentokentällä noin kymmentä yli viisi. Lähtöselvitys sujui suhteellisen nopeasti. Ennen sitä oli kaikkien matkatavaroiden läpivalaisu ja turvatarkastus. Lähtöselvityksen jälkeen oli passintarkastus. Passin tarkastaja ei saanut luettua passiani millään konstilla koneellisesti, vaan joutui lopulta hakkaamaan tiedot käsin. Passi oli aivan uusi ja ensimmäistä kertaa käytössä, joten heillä oli varmaan laitteissa jotain vikaa. Pääsin siitä pienellä viiveellä läpi ja seuraavaan turvatarkastukseen, joka sujui nopeasti.
Paluumatkan lentokone.
Lähtöportti oli numero 234 ja sain jälleen käytäväpaikan siitä hyvästä, että matkustin yksin. Lento lähti ajallaan. Lentokoneateria oli samantapainen kuin tullessa. Osa matkustajista ei saanut sitä, sillä he eivät olleet ostaneet ateriaa etukäteen, eivätkä ostaneet sitä myöskään koneessa. Pitää siis huomioida jatkossa matkoilla, että aterian voi joutua ostamaan erikseen etukäteen matkaa varatessa. Paluu Suomen kamaralle sujui aika tömähtäen ja taas jotkut alkoivat taputtaa. Luulin tavan jääneen jo 80- tai 90-luvulle, mutta ei näemmä kaikkien kohdalla.
Sain matkalaukkuni hihnalta ensimmäisten joukossa. Seuraavaksi kävin kuittaamassa 57 euron pysäköintilaskun P3b-pysäköintitalossa pysäköimisestä ja hurautin himaan. Jälleen oli yksi matka ohitse ja onnellisesti kotona.
Lopuksi:
Tämä matkakertomus / matkapäiväkirja perustuu omakohtaisiin kokemuksiin ja on kirjoitettu omien lomamatkalla tehtyjen muistiinpanojen ja muistikuvien pohjalta. Jos tässä tekstissä on jotain asiavirheitä, niin joko muistan väärin tai sitten olen käsittänyt jotain väärin. En ole perehtynyt Turkkiin, Kusadasiin tai sen historiaan yhtään syvällisemmin, vaan olin reissussa hetken mielijohteesta. Tekstin mielipiteet ovat omiani ja niistä saa olla eri mieltä.
Turkki ja Kusadasi valikoituivat matkakohteekseni Pamukkalen ja Efesoksen vuoksi. Etsin lähi etäisyydeltä kohtuuhintaista lomamatkaa, joka olisi valmis paketti. Lisäksi kohteessa pitäisi olla muutakin tekemistä kuin auringon ottaminen ja uiminen, eli lähinnä mielenkiintoisia retkiä.
Hotelli Atli osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi, niin sijainniltaan kuin muunkin suhteen. Huone oli ilmastoitu, respassa oli tallelokerot ja edullisesta hinnasta huolimatta hotelli tarjosi vaatimattoman aamiaisen. Sijainti oli lisäksi hyvä ja hotellin oleskelutilat olivat enemmän paikallinen olohuone kuin turistihotelli. Toki hotelli oli kulahtanut ja parhaat päivänsä nähnyt, mutta tarjoaa varmasti rahalle vastiketta jos etsii halpaa yöpymispaikkaa hyvältä paikalta.
Kusadasi oli paikkana mukava. Siellä oli tarjolla katseltavaa, ostosmahdollisuuksia ja markkinat kahdesti viikossa. Paikalliset ihmiset olivat myös ystävällisiä ja neuvoivat reittiä jopa ilman kysymistä. Tosin pientä varovaisuutta, sillä kaikki eivät olleet vilpittömin mielin neuvomassa. Retket olivat todella antoisia ja voin suositella niistä kaikkia, mikäli ei halua jämähtää rannalle. Eikä kansainvälisiä retkiä tarvitse jännittää vaikka ei enkku taipuisikaan omassa suussa. Vaikka ei opasta hirveästi ymmärtäisikään, niin kyllä niistä retkistä pystyy nauttimaan.
Osaa varmaan kiinnostaa mitä matkailu maksaa, joten laitan loppuun jälleen mitä itsellä meni viikossa. Rahan meno on kyllä aika henkilökohtaista, mutta monet kaipaavat jotain viitteitä siitä minkä hintaista matkailu on, joten alla oma laskelma lomailemisen kustannuksista.
Matka maksoi 472€ (Hinta sis. lentokenttäkuljetukset 15€ ja lentokoneateriat 19€). Varsinaiseen elämiseen meni viikossa noin 280€. Retket maksoivat yhteensä 115,50€. Ilmastointi ja tallelokero hotellilla 28€. Lisäksi muita menoja, kuten kotimaan pysäköinti + muuta pientä, niin viikon reissulla paloi rahaa kaikkineen noin tuhat euroa. Jos vähänkin shoppailisi tai bilettäisi, niin rahaa menisi helposti toinen mokoma.
Lomailemisiin!
Lisää matkakertomuksia löydät osoitteesta: Mirakle matkakertomukset
Matkakertomuksen tarjosivat www.rutinoff.net ja www.mirakle.net sivustot.
© Rauno Vääräniemi
Kiitämme paljon Rauno Vääräniemelle
