Tämäkö se Turkin kenkää puristaa?
Uskon että tämä otsikko kiinnostaa valtaosaa suomalaisia. Se myös kiinnostaa minua paljon. Kerron teille mistä tämä otsikko tulee. Olen itsekin yllättynyt kuultuani tätä tietoa. Yritän kertoa teille tarkasti. Avattuna lyhyesti: Vuoden 1999:n hallitus on tahrannut Suomen uskottavuutta, mainetta ja luottamusta turkkilaisten diplomaattien ja politiikkojen silmissä.
Suomen ja Ruotsin NATO jäsenyydestä allekirjoitettu Turkin, Suomen ja Ruotsin asiakirjasta keskustellaan vilkkaasti Turkin mediassa sama kuin Suomen mediassa. Tämä äkillinen Turkin mielenmuutos on myös yllättänyt turkkilaisia. Kuuntelin CNN Türk kanavalla asiankäsittelijöitä ja asiantuntijoita viime yönä 29.6.2022 (CNN Türk 1:05:35). Keskusteluohjelman yhdestä osallistujista oli Turkin ex-kansanedustaja ja ex-talousministeri Masum Türker. Hän oli silloin Turkin hallituspuolueen kansanedustajana, kun Turkille myönnettiin EU:n jäsenmaa ehdokas status Helsingissä vuonna 1999. Ainakin hän oli silloin DSP- puolueen kansanedustajana.
Mies ei ole aktiivisesti politiikassa enää nyt. Hän kertoi, ettei hän luota Suomeen. Tämä lause on yllättänyt minua. Aloin kuuntelemaan tarkalla korvalla. Koska minulla oli toisenlaista tietoa Suomen ja Turkin diplomaattisesta ja poliittisesta suhteesta niin myös uskon, että oli Sauli Niinistöllä kuukausi sitten. Koska hän myös oli yllättynyt Turkin Suomen NATO jäsenyys vastustamisesta. Suomen keskuspankin johtaja on ollut EU:n laajentumiskomissaari. Hän neuvotteli Turkin kanssa aikoina. Muistan että Olli Rehn:llä oli hyvä maine Turkissa. Koska hän oli rehellinen ja kansan ihminen turkkilaisten silmissä. Muistan että hän pelasi jalkapalloa Recep Tayyip Erdoğanin kanssa vapaalla ajalla Turkissa. Olli Rehn tapaiset henkilöt olivat tehneet vaikutuksen Turkissa että Suomalaiset ovat rehellisiä ihmisiä muihin Euroopan politiikkoihin verrattuna.
Tämä ex-ministerin lause oli ristiriidassa minun tietojeni kanssa. No palataan asiaan. Silloin eli vuonna 1999 EU:n ja Turkin kanssa oli kova käden vääntö Turkin EU jäsenyydestä ja EU:n jäsenmaa ehdokkuudesta. Silloin Suomi oli EU:n puheenjohtajamaa ja ulkoministeri oli Tarja Halonen ja pääministerinä Paavo Lipponen, valtionvarainministerinä Sauli Niinistö joka myös oli pääministerin sijainen. Demarit ja Kokoomus isoimpina olivat hallituksessa lyhyesti sanottuna.
Se ajan Turkin pääministeri oli edesmennyt Bülent Ecevit. Masum Türkerin mukaan EU kieroili silloin ja myös EU:n puheenjohtajamaa Suomi. Turkin pääministeri ei ollut suostunut ja myöntänyt EU:n ehtoja että Turkista tulisi EU:n jäsenmaaehdokas. Turkin pääministerillä oli se ehto, että EU ei ota jäseneksi Kyprosta ennen kuin konflikti ratkaistaan saarella, joten Turkin pääministeri ei suostunut osallistumaan Helsingin huippukokoukseen ennen kuin EU takaa, ettei Kyproksesta tule EU:n jäsenmaa ennen kuin konflikti ratkaistaan saarella. Kyproksella asuu turkkilaiset sekä kreikkalaiset. Saari on jakautunut kahteen. Pohjoispuolella on Pohjois-Kyproksen Turkkilainen Tasavalta ja etelässä Kyproksen kreikkalaiset.
Bülent Ecevit eli Turkin pääministeri oli myös silloinkin Turkin pääministeri, kun Turkki joutui menemään auttamaan turkkilaisia saarelle sopimuksien perusteella vuonna 1974. Kypros asia oli edelleen hyvin tärkeä Turkin vanhalle pääministerille myös vuonna 1999. EU halusi pelastaa huippukokousta ja naamaansa. Pistettiin virkamiehiä hakemaan Turkin pääministeriä Turkkiin yksityisellä lentokoneella ennen 3 -4 tuntia Helsingin huippukokouksen alkua. Masum Türkerin mukaan Suomea edustava nainen (ilmeisesti ulkoministeri Tarja Halonen, hänen mukaan presidentti) taivutteli Turkin pääministeriä ja hän välitti Paavo Lipposen allekirjoittaman asiakirjan Turkin pääministerille, ettei Kyproksesta tule EU:n jäsenmaa ennen kuin ratkaisu saarella on tehty. Turkin vanha pääministeri suostui osallistumaan Helsingin huippukokoukseen ja EU pelasti naamansa (Tarja Halosen) ansiosta.
Masum Türkerin mukaan tähän asti on kaikki ok. Mutta sen jälkeen kaikin voimin eli media, EU-maat kaatoivat Turkin hallitusta. Syynä oli se, ettei EU:ta ja Suomea sitoisi asiakirja Turkin hallituksen kaaduttua. Joten Masum Türkerin mukaan hallitus kaadettiin Turkissa ja sen jälkeen Kyproksesta tuli EU:n jäsenmaa. Tämän kokemuksen perusteella ei voi luottaa Suomeen niin sanoi Turkin kokenut poliitikko Masum Türker.
Hän on huomioinut Madridin huippu NATO kokouksessa Turkin, Suomen ja Ruotsin asiakirjan allekirjoitustilaisuudessa presidentti Sauli Niinistö ilmeen (kostoilme). Masum Türker sanoi, että Niinistö ei näytä olevan tyytyväinen lopputuloksesta, joten pelkään että Suomi ja Niinistö tekee samanlaisen tempun Turkille kuten Lipposen 2-hallitus teki silloin vuonna 1999.
Minusta Masum Türkerillä on huono kokemus Suomesta. Uskon sen takia hän tulkitse väärin Sauli Niinistön ilmeen. Mielestäni meidän Sauli oli vaan niin väsynyt. Odotellaan, nyt kenen hallitus kaatuu? 😊
Ali Ergene
Lähde: CNN Türk 1:05:35