Turkkilaisten historia ei tunneta Suomessa varsinkin ennen Islamia. Tässä videossa esitetään Turkin turkkilaisten historiasta lyhyt katsaus.
MAINOS!Suuri Göktürk-imperiumi hallitsi aikoinaan laajat Euraasian arot, jotka ulottuivat Mantšuriasta Ukrainaan ja Siperiasta Afganistaniin. Ashina-dynastia oli onnistunut yhdistämään kaikki turkkilaiset heimot ja palasi valtaan 50 vuoden kiinalaisten sorron jälkeen. Mutta toisen turkkilaisen valtakunnan kaatuessa vuonna 745 jKr., haave yhdistää kaikki turkkilaiset yhden lipun alle yhden turkkilaisen hallitsemaan heitä kaikkia murtui. Tämän seurauksena turkkilaiset heimot lähtivät Itä-Aasiasta massiivisesti. Jotkut muuttivat Kiinaan, mutta monet pakenivat mantereen länteen.
Ryhmä, joka eroaa suuresti muista, asettui Kaspianmeren alueelle Keski-Aasiaan. 24 turkkilaista perhettä perustivat uuden valtion, jota kutsumme Oghuz Yabguksi. Käännettynä tämä tarkoittaa yksinkertaisesti “kuninkaan hallitsemaa yhteiskuntaa”. Vaikka ei koskaan ollutkaan imperiumi, nämä puolinomaattiset turkkilaiset muodostivat perustan historian tärkeimmille Turkin imperiumille, kuten Seldžukkien valtakunnalle ja Ottomaanien valtakunnalle. Samaan aikaan Oghuz-turkkilaiset on työnnetty syrjään aivan liian kauan julkisessa mediassa ja jopa yliopistoissa maailmanlaajuisesti.
On aika muuttaa se. Mutta ennen kuin aloitamme, muista tykätä tästä videosta, tilata ja klikata pientä ilmoituskelloa, jotta et jää paitsi päivityksistä. Kun se on poissa tieltä, puhutaan legendaarisesta Oghuz Yabgu -valtiosta, sen rakenteesta ja kulttuurista, uskonnosta ja ulkopolitiikasta, ja mikä tärkeintä, sen pysyvästä perinnöstä Turkin historiassa. Oghuz-turkkilaisten uskotaan syntyneen Keski-Aasian aroilta, erityisesti Altai-vuorten Irtysh-joen ja Jenissei-joen ympäriltä. He olivat osa suurempaa Göktürk Khaganatea, joka oli olemassa kuudennesta 800-luvulle jKr. Oghuz-turkkilaiset olivat alun perin pastoraalinen, paimentolaisyhteiskunta, joka paimeni pääasiassa lampaita, vuohia ja hevosia.
He asuivat “kerjyjen” johtamissa heimoissa ja klaaneissa. Tämä on perinteinen vanha turkkilainen versio “beystä”, herttuasta. Göktürkit yhdistivät monet kerjäläiset, mutta säilyttivät itsenäisyytensä. Kun toinen Göktürk-imperiumi romahti, Oghuzista tuli täysin itsenäinen. Göktürkit olivat kuitenkin menettäneet valtakuntansa basmyli- ja uiguuriturkkilaisten ja kiinalaisten koalitiolle. Tang-dynastian kiinalaiset etenivät pitkälle Keski-Aasiaan tavoitteenaan liittää osaksi legendaarisen Han-dynastian valtakuntaan kuuluneen alueen. Siten Oghuz-turkkilaiset pakenivat.
24 Oghuz-turkkilaista perhettä saapui Aral-merelle Länsi-Keski-Aasiaan ja perusti uuden liiton, joka keskittyi Syrdaryan ympärille nykypäivänä, Kazakstanissa ja Uzbekistanissa, ja laajeni osiin Turkmenistania ja Afganistania. Oghuz-turkkilaisten sanotaan olleen paimentolaiskansoja, mutta he olivat itse asiassa puolipaimentolaisia. Tämä tarkoittaa, että 24 heimon miehillä ja naisilla oli vakituinen asuinpaikka, mutta heillä oli taipumus jättää kotinsa uuden kauden alkaessa. Talvella he lähtivät lämpimämpään etelään ja kesällä palasivat kylmempään pohjoiseen.
Oghuz-turkkilaisilla oli siis kaikilla vähintään kaksi asuinpaikkaa. Tässä suhteessa he olivat aivan kuten monet muut aikakautensa turkkilaiset kansat. Osavaltion alussa, noin vuonna 750 jKr., oghuzit asuivat kuitenkin jurtsissa, mutta ajan kuluessa he rakensivat taloja ja perustivat varsinaisia kaupunkeja, joista yksi oli Jenikent – turkkiksi “uusi kaupunki”, josta tuli osavaltion pääkaupunki. Myöhemmin Jenikentin asutuksesta tuli uusi pääkaupunki.
Euraasian aroalueen vaikeiden olosuhteiden vuoksi he joutuivat kuitenkin luottamaan karjanhoitoon, erityisesti karjaan, lampaisiin ja hevosiin. Oghuz-turkkilaiset olivat myös tunnettuja taitavista ratsastustaidoistaan ja jousiammunnastaan. Puhutaanpa nyt 24 heimosta, jotka olemme maininneet jo muutaman kerran. Valtio koostui useista heimoista, jotka ryhmiteltiin kahteen siipeen: Bozokit (“harmaat nuolet”) ja Üçok (“kolme nuolta”). Eräitä merkittäviä Oghuz-heimoja olivat Kayı, Bayat, Bayundur, Kınık ja Afşar. Näillä heimoilla oli myöhemmin merkittävä rooli erilaisten turkkilaisten valtioiden, kuten seldžukkien valtakunnan ja ottomaanien, muodostumisessa. Yksi erittäin tärkeä heimo oli becenekien heimo, joka ilmeisesti erosi liitosta 800-luvulla ja vaelsi kauemmas länteen.
Saavuttuaan Euroopan mustanmeren rannikolle heistä tuli nimitystä petenegit, nomaditurkkilaiset, jotka etsivät uutta kotia ja olivat säännöllisesti ristiriidassa Bysantin valtakunnan kanssa. Yksi tärkeimmistä ja hyödyllisimmistä lähteistä petenegeista on kirjoittanut Anna Komnena, Suuren Aleksios I:n tytär, joka vuonna 1081 jKr. tuli Bysantin valtakunnan keisariksi ja palautti entisen Itä-Rooman loiston osia seldžukkiturkkilaisia vastaan. Anna puhui säännöllisesti Ukrainasta ja Moldaviasta hyökkäävistä “skyytoista”, koska tämä termi oli käytössä antiikista lähtien jokaiselle Keski- ja Etelä-Eurooppaan tunkeutuvaa nomadiyhteiskuntaa varten, lukuun ottamatta huneja, jotka olivat ensimmäiset turkkilaiset hyökkäävät roomalaisia vastaan.
Hassua kyllä, Anna kutsuisi seldžukkeja oikein “turkkilaisiksi”. Hän ei tiennyt, että sekä petenegit että seldžukit olivat kotoisin samasta paikasta, puhuivat samaa kieltä ja heillä oli sama alkuperä. Joka tapauksessa osa petenegistä jäi Keski-Aasiaan. Tiedämme siis 24 turkkilaista heimoa, jotka asuivat lähellä Aralmerta. Syy miksi kutsumme tätä osavaltiota Oghuz Yabguksi, johtuu siitä, että heimoilla oli tapana valita yksi henkilö osavaltion korkeimpaan virkaan, jolloin hänestä tuli tunnetuksi Yabgu.
Tämä nimike on johdettu Göktürk-imperiumin Ashina Klanista. Ennen Imperiumin perustamista Ashinat kutsuivat omia heimopäälliköitään “Yabguksi”, ja myöhemmin tästä tuli varakuninkaalle muistuttava arvonimi. Nyt kun näitä suuria valtakuntia ei enää ollut, eikä kenelläkään ollut oikeutta hallita koko Euraasian arojen vyöhykettä, vasta perustetut valtiot alkoivat yksitellen kutsua johtajiaan “Khaganiksi”. Näin ollen meillä oli Uiguuri Khaganate sekä Karluk Khaganate tai edellä mainittu Khazar Khaganate.
Khagan merkitsi yhtä paljon kuin keisari, paimentolaiskansojen yleinen hallitsija. Mutta oghusit eivät käyttäneet tätä arvonimeä päällikkökseen. Kunnioituksesta turkkilaisia sukulaisia kohtaan? Kukaan ei tiedä varmasti. Mutta mitä voimme ehdottomasti tallentaa, on tämän valtion yleinen rakenne ja poliittinen tilanne. Jokainen heimo tai klaani hallitsi omaa aluettaan osavaltion rajojen sisällä. He olivat poliittisesti autonomisia Yabgun osavaltiossa, mikä tarkoittaa, että kaikki 24 heimoa tekivät oman politiikkansa ilman konfederaation muiden jäsenten puuttumista asiaan. Siitä huolimatta he harjoittivat yhteistä ulkopolitiikkaa.
Tästä syystä hyvin harvoin lähteemme Oghuz-turkkilaisista erottivat yhden tai useamman heimon, yksinkertaisesti siksi, että aina kun he lähtivät sotaan, ne aina pysyivät yhdessä muodostaen yhden suuren turkkilaisen armeijan, seisoen yhtenäisenä vihollisiaan vastaan. Ja vihollisia, turkkilaisilla oli varmasti. Ymmärtääksemme, mikä teki Oghuz-turkkilaisista erityisiä, meidän on analysoitava heidän ulkopolitiikkaansa. Kun turkkilaiset perheet asettuivat Amudarjan ja Syrdaryan väliin 800-luvulla, he kohtasivat useita kilpailevia valtioita. Heidän naapurustonsa oli melko epävakaa. Khan’s Podcastin jaksossa toisessa olimme maininneet, että useat Turkin osavaltiot toimivat tukipylväinä etenevää arabien islamilaista kalifaattia vastaan, mukaan lukien kasaarit, Tokhara Yabgus ja Turk Shahi.
Oghuz-turkkilaiset olivat kuitenkin mukana tässä konfliktissa. Oguzit kävivät myös sotia turkkilaisia naapureitaan, kasaareja ja karakanideja vastaan. Mutta ensin asiat ensin. Tutkija Ibn al-Atir I huomautti 1200-luvun alussa kirjoittaessaan sisäisen islamilaisen konfliktin tapahtumista, että oghusit olivat heimo, joka muutti turkkilaisten kaukaisimman osan rajamailta Transoxaniaan al-Mahdin päivinä. Tämä henkilö puolestaan oli Abbasidien hallitseva kalpi 775-785. Al-Atir väittää myös, että al-Muqanna, islamin vastaisen kapinan zarathustralainen johtaja Chorasanissa, olisi kutsunut Tengrist Oghuz Öz -turkkilaiset avuksi.
Peter B. Golden, merkittävä turkkilaisen historian auktoriteetti, huomauttaa, että oghuziturkkilaiset olisivat olleet vaikeita naapureita, mikä on järkevää, jos otamme lisäksi huomioon, kuinka ne sijaitsevat Keski-Aasiassa. Golden toteaa, että vaikka he olivat Kimek-Kipchak-liiton painostuksen alaisena, he hyökkäsivät Volga-Bulgaria- ja jopa suomalaisiin maihin samalla kun he ylittivät Khazar- ja Samanidi-alueet lännessä ja idässä. Bysanttilainen tutkija Constantinos Porphorigenetos raportoi vuonna 950, että oghuzitturkkilaiset olivat aiemmin Yabgu-valtiosta lähteneiden petenegien liittolaisia, kuten mainitsimme, kasaareja vastaan, mutta myöhemmin he vaihtoivat puolta ja joutuivat konfliktiin kasaarien kanssa.
Ibn Faldunin mukaan oguzit olivat vuosina 920-930 Khazar-hallitsija vankeina, mikä viittaa oghusien heikompaan asemaan turkkilaisessa maailmassa. Mutta vuosikymmentä myöhemmin oguzit hyökkäsivät suoraan kasaarien maihin talvella, etenee Volgaan asti. Siihen mennessä oghuzit, petšengit ja turkkilainen heimo nimeltä “Az” olivat muodostaneet liittouman kasaareja vastaan.
Khazar Cambridge -dokumentti paljastaa kuitenkin, että myöhemmin Turkin kuninkaaksi kuvattu Oghuz Yabgu olisi auttanut kasaareita voittamaan Bysantin aiheuttaman alaanien hyökkäyksen. Siten Golden luokittelee oghuzit epävakaaksi elementiksi ja huomauttaa, että on todennäköisempää, että tietyt oghuzien ryhmät olisivat osallistuneet yksittäisiin sotilasoperaatioihin sen sijaan, että toimisivat yhdessä, ja olisivat näin harjoittaneet omaa ulkopolitiikkaansa. Lisäksi ei ole mitään todisteita Yabgusta, jonka oletetaan olevan Oguz-turkkilaisten kuningas, joka toimisi koko konfederaation tiedottajana.
Tiedämme, että hän oli olemassa, kuten kaikissa edellä mainituissa lähteissä mainitaan, mutta näyttää siltä, että turkkilaisilla heimoilla oli paljon autonomiaa. Ehkä he olivat alussa yhtenäisiä ja tavoittelivat hitaasti omia päämääriään geopoliittisen tilanteen muuttuessa. Tällä kanavalla on puhuttu paljon muinaisesta turkkilaisesta kulttuurista. Olemme käsitelleet tengrismin periaatteita, kaikkien hunien, turkkilaisten ja mongolien alkuperäistä uskontoa, sekä töreä, erityisesti turkkilaisten kansojen muinaista lakia. Kahdeksannella, yhdeksännellä ja kymmenennellä vuosisadalla turkkilainen maailma muuttui vähitellen.
Olemme nähneet monia tuon ajan turkkilaisia valtakuntia. Esimerkiksi Kaukasuksen, Volgan ja Krimin kasaarit tulivat kristityiksi ja kääntyivät myöhemmin juutalaisuuteen. Karakhanidit puolestaan olivat ensimmäiset turkkilaiset, jotka kääntyivät islamiin. Kaukoidän uigureista oli tullut manicheisteja, myöhemmin buddhalaisia. Ja pienemmät Turkin valtiot, kuten Turk Shahin valtiot, liittyi sekoitukseen paikallisia uskontoja, kuten zoroastrismia, buddhalaisuutta ja muita uskontoja. Mutta Oghuz? He pysyivät uskollisina itselleen ja kieltäytyivät kääntymästä mihinkään uskontoon. Tämä sopi myös heidän puolipaimentolaiseen elämäntapaansa, koska he asuivat Keski-Aasian avoimilla pelloilla ja joutuivat luottamaan karjankasvatukseen suurten viljelmien sijaan.
24 heimoa eli pohjimmiltaan esi-isiensä elämäntapaa itäpuolella. Tämä teki heistä niin erilaisia kuin useimmat muut tuolloin turkkilaiset kansat, lukuun ottamatta petenegejä, jotka myös pysyivät Tengristissä pisimpään. Tengrismin uskonto on selkeä, mutta ei luonteeltaan dogmaattinen. Pohjimmiltaan tengrismi on uskonto, jossa on shamanistisia ja animistisia elementtejä, joka on peräisin Pohjois- tai Koillis-Aasiasta ja jota harjoittivat useat turkkilaiset ja mongolikansat kaikkialla Euraasiassa Mantsuriasta Ukrainaan.
Uskonto on nimetty Tengrin, taivaanjumalan mukaan, jota pidetään Tengristin Pantheonin korkeimpana jumalana. Hän on kaikkivoipa, ylin, hyväntahtoinen ja kaiken kattava jumaluus, joka valvoo ja ohjaa kaikkia eläviä olentoja ja jota useat lähteet kutsuivat turkkilaisten jumalaksi. Kun muut muslimimatkailijat tarkkailivat Oghuz Turk -perinteitä, he huomauttivat, että seremonioissa tai sotaan lähtiessään turkkilaiset osoittivat sormellaan taivasta ja huusivat “Bir Tengri!”. Tämä tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä “Yksi Jumala!”.
Oghuz-turkkilaiset olivat luultavasti aloittaneet polyteistisinä tengristeinä, mutta göktürkien tavoin olivat omaksuneet monoteistisen näkemyksen. Oghuz-turkkilaisista oli tullut luotettavimpia uskomaan yhteen Jumalaan. Muita Oghuz-turkkilaisen elämäntavan erityispiirteitä ovat tietysti naisten rooli perheessä ja koko yhteiskunnassa. Ibn Faldun matkusti läpi “Oghuz Ilin”, Oghuz-maan, ja oli shokissa siitä, miksi ja kuinka turkkilaisia naisia kohdeltiin hieman eri tavalla kuin mihin hän itse oli tottunut islamilaisissa maissa. Hän puhui saastumisesta ja likaisuudesta Oghuz-turkkilaisten keskuudessa, mutta hän todella viittasi siihen, että turkkilaiset naiset eivät peittäneet koko kehoaan. He eivät olleet lainkaan verhottuja ja he voivat vapaasti vaeltaa ulkona parhaaksi katsomallaan tavalla.
Ibn Fadlanille todella järkyttävä ajatus. Oghuz-turkkilaiset eivät kuitenkaan olleet eristyksissä muusta sivilisaatiosta. He kävivät kauppaa vieraiden maiden kauppiaiden kanssa ja olivat tärkeiden silkkiteiden solmukohtien läheisyydessä, mukaan lukien Bukharan, Samarkandin ja Otrarin kaupungit. Ajan myötä he integroivat muiden kulttuurien näkökohtia, kuten persialaisten lainasanojen käytön, ja islam levisi myös oguziturkkilaisten keskuudessa, mutta vaikutti aluksi vain muutamaan heimoon. Yksi heistä oli Kınık-heimo, jota johti Duduk, khaarien komentaja. Koska Khazar Khaganate tuhosi ‘Rus- ja Oghuz-armeijoiden koalitio, voimme olettaa, että tämä oli syy Dudukin ja tuolloin hallitsevan Yabgun, jonka nimeä ei tunneta, väliseen laskuun.
Kuten Golden ehdotti, ainakin 1000-luvun lopulla, Oghuz-maan heimot harjoittivat omaa ulkopolitiikkaansa. Dudukin kuoleman jälkeen hänen poikansa Selçuk otti vallan. Hän myös otti yhteen Yabgujen kanssa, mutta tällä kertaa erotti heimonsa muista. Kınık asettui Aralmeren länteen ja sitten etsiessään uutta laidunta karjalleen, poistuivat alueelta kokonaan ja vaelsivat etelään Iraniin. Selçuk ja hänen poikansa Turul voittivat turkkilaiset Ghaznavidit sarjassa taisteluita ja perustivat seldžukkien valtakunnan.
Siten Kınıkistä tuli täysin poliittisesti riippumaton. Ghaznavidit olivat olleet muslimeja ja Selçuk itse oli myös kääntynyt vuonna 985 kasaarien kukistumisen jälkeen. Seldžukkien valtakunnan laajentuessa Levantille ja jopa Anatoliaan muut oghuzien heimot seurasivat esimerkkiä. Tämän seurauksena turkkilaiset heimot, kuten Bayat, Bayundur, Eymür, Afşar, Salur, ja Cepni asettuivat alueella Azerbaidžanin, Pohjois-Irakin, Pohjois-Syyria ja Anatolian takana.
Seldžukkien valtakunta hajosi pian ja turkkilaiset oghuz-heimot käyttivät tätä mahdollisuutena luoda omia itsenäisiä valtioitaan. Vuoteen 1300 mennessä oli olemassa kymmeniä niin kutsuttuja Beylik-valtioita, joita hallitsi bey, nykyaikainen turkkilainen beyin (herra) muoto. Yhden näistä beylikeistä perusti Kayı-heimo Bithyniassa, ottomaanien esi-isät. Salurit perustivat Karaman Beylikin. Ja Bayundur Ak Koyunlu, josta tuli myöhemmin ainoa Turkin valtio, joka on jäljellä taistelussa ottomaanien laajentumista vastaan. Mutta siitä lisää toisessa videossa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Oghuz Yabgu -valtiolla oli ratkaiseva rooli turkkilaisten kansojen ja laajemmin Keski-Aasian ja Lähi-idän alueiden historiassa. Sen syntykulttuuri ja ulkopolitiikka loivat pohjan voimakkaiden Turkin imperiumien nousulle, joka muovaisi alueen historian kulkua tuleville vuosisadoille. Oghuz-turkkilaisten perustamia valtioita ja valtakuntia on vielä enemmän, ei vain Anatoliassa. Siten Oghuz Yabgu -valtiota voidaan pitää tärkeimpänä kaikista turkkilaisista valtioista. Koska Turkin nykyhistorialla oli niin suuri vaikutus maailmanhistoriaan, että se ansaitsee oman videosarjansa. Oghuz Yabgu oli silta Göktürkin aikakauden ja Turkin herruuden aikakauden välillä Länsi-Aasiassa.
Kiitos kun katsoit tai luit.
