Bozburun – turkkilaisten gulet veneiden kotisatama

Marmariksesta länteen kurottaa pitkä niemi,

joka haarautuu lopulta kahdeksi; eteläisen tie päättyy Bozburuun ja pohjoisemman haaran Datcaan. Jälkimmäisen kärjessä on Knidos. Siellä on sijainnut 300-luvulla eaa rakennettu Afroditen temppeli. Bozburuun matkaoppaani kirjoittaja ei ole vaivautunut. Siispä sinne. Navigaattorin mukaan ajomatkaa Alanyasta kertyy yli 500km; aika-arvio on yli seitsemän tuntia. Sääennuste hieman arvelutti. Huonolla säällä vuoristossa ajaminen voi tuottaa ikäviä yllätyksiä. Mutta. Olihan syntymäpäivää päästävä pakoon jonnekin syrjäiseen, toivottavasti kauniiseen rantapaikkaan.

Sunnuntaina oli Alanyassa vielä ukkossateita,

mutta maanantain pilvipouta on jo erinomainen matkatoveri. Antalyan ohittaminen sujuu mukavasti pitkin uutta ohitustietä. Erkanemme rantatieltä vuoristoon kohti Korkutelia. Jatkamme erinomaisessa kunnossa olevaa kaksikaistaista ylös ja alas kiemurtelevaa tietä kohti rannikkoa. Ylä tasankojen avarat, syksyn ruskeat, vuorten kehystämät peltomaisemat ja pylväshaapojen ruska, ovat huikaisevan kauniita. Liikennettä on vähän. Ajaminen ei väsytä. Vähitellen oppii ottamaan riittävästi vauhtia pitkiin nousuihin.

Vuokratun fiatin moottorin tehot eivät muuten riitä sujuvaan etenemiseen. Tulemme lähelle merta Göcekin purjehduskeskuksessa, jossa vierailimme viisi vuotta sitten. Siellä on peräti kuusi satamaa piilossa katseilta. Vain mastojen huiput pilkottavat tielle. Pääreitiltä poiketaan Marmarikseen laskeutuvaa edelleen hyväkuntoista tietä. Se ohitetaan sujuvasti. Bozburuun ajettaessa tie muuttuu kapeaksi. Ohitamme useita kauniita lahtia venenäkymineen. Matkaväsymys alkaa painaa. Vihdoin olemme pienessä kylässä, josta emme entuudestaan tiedä mitään.

Booking. com:sta varaamamme Melissa hotelli löytyy helposti.

Kapea katu myötäilee rantaa. Talot ovat aivan vuoren jyrkänteeseen liimattuja. Toisella puolella meri on melkein kosketusetäisyydellä. Omistajan poika näkyy odottavan. Olemme ainoat vieraat täällä ja ehkä koko kylässä. Sesonki on loppunut kertarysäyksellä pari päivää aikaisemmin. Saamme parhaan huoneen. Edessä muutaman metrin päässä parvekkeeltamme keinuu kaunis, pitkälinjainen Melissa hotellin gulet. Myöhemmin saimme tietää veneessä olevan kuusi kahden hengen hyttiä. Perheen pää toimii kipparina. Miehistö on nyt lomautettuna. Äiti ja hieman englantia puhuva poika hoitavat kymmenen huoneen hotellia.

Kylä onkin mainio satamapaikka.

Ranta on täynnä guletteja. Suurimpiin mahtuu 16 henkeä ja viisi miehistön jäsentä. Tämä pieni kylä osoittautuu paikaksi johon veneturisteja tuodaan Dalamanin lentokentältä viikon parin purjehduksille. Viikon risteilyn hinta on noin 1000 euroa henkeä kohti jos ryhmä täyttää koko veneen. Lentokentältä on matkaa pari tuntia. Majoittuminen tapahtuu suoraan veneeseen. Hotelleja kylässä on vähän.

Puuveneinä hyvin hoidetut guletit ovat kauniita. Joillakin voi sopivassa tuulessa hieman purjehtia. Leveinä ja raskaina ne liikkuvat pääosin moottorilla. Nähtyäni veneiden määrän oletan ankkuripaikoissa olevan kesällä ahdasta. Lisäksi olen kuullut purjehtijoiden valittavan guletkippareiden vievän parhaat paikat. Turkin rannikko tällä alueella kiinnostaa myös suomalaisia purjehtijoita. Guletveneitä myös rakennetaan Bozburussa. Suurimmat ovat 18 metrisiä.

Pitkän ajomatkan jälkeen saamme nauttia yhdessä

Pitkän ajomatkan jälkeen saamme nauttia yhdessä kylän muutamasta ravintolasta parhaasta kalamarisateriasta mitä koskaan olemme saaneet. Tuoreena ja nyt hyvin valmistettuna ne ovat erinomaisen maukkaita. Kalamaris tai Kalmari on mustekala (squid), jolla on 10 lonkeroa. Kahdeksan on lyhyitä, kaksi pitkää, joilla otus saalistaa. Tämä herkku tarjotaan yleensä paneroituina renkaina, joita näkee pakastealtaissa meidänkin lähikaupassa Alanyassa.

Kalkanissa olemme saaneet myös erinomaista täytettyä kalamarista. Pussimaiseen vartaloon mahtuu mukavasti herkullisia aineksia maun mukaan. Perhehotellimme poika kertoi saaneensa äskettäin jopa parikiloisen laiturin edestä. Niitä on täällä runsaasti. Minäkin näin pari. Ne olivat noin kymmensenttisiä eli sen kokoisia, joita kalatoreilla näkee. Niitä on helppo pyydystää yöllä valon avulla.

Seuraavana aamuna pulahdamme virkistävään mereen.

Laiturilta on helppo pääsy syvään veteen. Vesi on aavistuksen viileämpää kuin Alanyassa, mutta hyvin kirkasta. Lahti on hyvin suojainen, eikä aallokko nosta pohjan lietettä vettä samentamaan. Emme näe missään aamiaishuonetta. Ei tarvita. Puoliyhdeksän maissa ilmestyy laiturille liinalla peitetty pieni pöytä ja kaksi tuolia. Kohta edessämme on herkullinen kattaus turkkilaisia herkkuja, lämmintä leipää ja juuri puristettua appelsiinimehua.

Aurinko nousee parahiksi jyrkkien vuoren seinämien takaa. On täysin tyyntä. Vieressä vesi liplattaa hiljaa veneen kylkeen. Voisiko päivä tämän paremmin alkaa. Onni ei tule elämässä kaatosateena vaan pieninä kultahippuina. Ne kannattaa kerätä visusti talteen. Nyt oli niiden aika.

Alkaa näyttää siltä, että toivottua meriretkeä ei järjesty.

Satama on kertakaikkiaan hiljentynyt. Saamme hotellista vinkin. Läheltä löytyy pieni gulet, jonka vahti, soitettuaan omistajalle, lupaa pienen tinkimisen jälkeen kohtuuhintaan päiväristeilyn lounaineen. Valinta on onnistunut. Kättelemme hetken odottelun jälkeen kipparin öljyn mustaamia käsiä hieman kauhistellen. Oikeastaan koko mies oli hieman mustan öljyn peitossa. Hänen puosunsa tai oikeastaan partneri osoittautuu jonkun hotellin ammattikokiksi.

Siitä saamme myöhemmin vakuuttavan näytteen. Lounas ei ollut mitään pikaruokaa vaan sitä valmisteltiin toista tuntia. Ymmärsin miehillä olevan useita isompia guletteja, joita seilaa laajalla alueella tätä rannikkoa kesällä. Kiusana on kannattavuuden heikentyminen öljyn sekä tarvittavien materiaalien hinnan noustua kohtuuttomasti. Kesällä asiakkaina on eniten turkkilaisia. Pohjoismaalaiset loistavat poissaolollaan. Meiltä kysytään syytä. Oikeastaan mitään syytä ei ole, mutta tiedotusvälineet ovat tehneet tehtävänsä.

Ajamme kauniiseen lahteen jonka vesi on voimakkaan sinertävänvihreää.

Ilmeisesti kallioseinämissä on paljon kalkkia. Snorkkelit päähän ja veteen. Huomaamme pikaveneen suuntaavan tänne ja poistuvan saman tien. Emme kiinnitä siihen sen enempää huomiota. Kauempana on ankkurissa yksi katamariini. Muuten on hiljaista. Voin vain kuvitella millainen tungos täällä olisi kesä-heinäkuussa. Kuivattelemme hetken etukannella. Kohta kuuluu kutsu teelle. Pöytään ilmestyy pieni kakku kynttilöineen. Nauhuri päälle ja miehistö laulaa.

Ei muuta kuin puhaltamaan kynttilöitä. Normaalioloissa olisin vaivaantunut, mutta yllätys on täydellinen. Irma on jossain vaiheessa matkan aikana paljastanut salaisuuden. Kakku tuotiin pikaveneellä satamasta. Näin Turkissa huolehditaan vieraista.

Taivas menee pilveen ja alkaa hieman sataa. Veteen ei enää huvita mennä. Lounaalla pääruokana on grillattua kalaa (cipuraa); lisäksi pastaa pitkän kaavan mukaan keitetyn kastikkeen kera ja itse tehtyä maukasta perunasalaattia ja tietenkin teetä.

Iltapäivällä kierretään vielä vuonomaisia kauniita lahtia.

Ihmettelemme uskomattoman jyrkillä kallioilla kiipeileviä vuohia. Nämä vuorten kätkemät lahdet ja niiden veden väri on kauneinta merimaisemaa mitä täällä olemme nähneet. Kallioseinämät ovat karuja, piikkisten kellertävien pensaiden värittämiä. Olen joskus läheltä katsonut ja ihmetellyt miten vuohet pystyvät näiden lehtiä syömään.

Lentokalat tekevät keulan edessä jopa parikymmenmetrisiä liitoja.

Satamaan saapuessa huomaamme Melissan guletin olevan liikkeessä kohti lahden pohjukkaa. Sitä ollaan viemässä turvaan myrskyltä. Muut veneet ovat sivummalla ja ehkä enemmän suojassa. Näyttää siltä, että ennustettu myrsky on tosiaan tulossa. Olisi aika tylsää odotella sen laantumista täällä vailla mitään mielenkiintoista tekemistä. Päätämme lähteä aamulla Fethiyeen. Asuimme viisi vuotta sitten tyylikkäässä Alesta Yacht – hotellissa. Bookingin mukaan se on täynnä. Soitin hotelliin ja huone merinäköalalla järjestyi pariksi yöksi. Sääennusteen mukaan myrsky olisi sen jälkeen ohi Alanyassakin. Paalumatka lyhenisi pari tuntia.

Seuraavana aamuna ajoimme melkoisessa kaatosateessa ja tuulessa pari tuntia.

Alestaan saavuttaessa oli onneksi lyhyt tauko. Pääsimme kuivana sisään. Alestan ravintola on ylhäällä viidennessä kerroksessa. Illalla katselimme sieltä turvallisin mielin lasiseinään ja katolle ropisevaa sadetta sekä jatkuvaa salamointia vuorten päällä. Aamiaisella yllätti iso joukko äänekkäitä kiinalaisia. Helmikuisen Japanin matkan aikana opin erottamaan heidät hillityistä japanilaisista. Seuraavana aamuna tämä iso ryhmä oli poistunut ja tilalla oli pienempi joukko kiinalaisia. Viisi vuotta sitten olimme täälläkin marraskuun alussa lähes ainoat vieraat.

Fethiyen lahti on valtava.

Rantaa kiertää kilometrikaupalla kävelykatu. Sateen jälkeen puhalsi voimakas tuuli. Hotellimme edessä on isoja guletteja, mutta täällä kävelyreitin varrella, vähemmän suojaisessa paikassa lukuisia pieniä keikkuvia kalastajien ja vapaa-ajan veneitä. Toisessa suunnassa, lahden pohjukassa, Eke-marinassa on satoja metrejä laitureita täynnä purjeveneitä. Tiedän Pekka Koskenkylän viettäneen Fethiyen lahdella yhden talven ankkurissa. Pekka perusti aikoinaan Nautorin, joka rakentaa maineikkaita Swan purjeveneitä.

Hän siirtyi sitten Thaimaan vesille samoihin hommiin. Käsityö oli siellä halvempaa. Lopuksi mies rakennutti itselleen ison moottorijahdin. Laittoi Hesariin vaimonhakuilmoituksen.TV:stä tuttu Pirkkovaimo vastasi ja on kirjoittanut heidän yhteisistä purjehduksistaan useita kirjoja.

Olemme syksyisin ajelleet useana vuonna autolla Alanyasta tänne Turkin länsirannikolle – purjehtijoiden paratiisiin, mutta tyytyneet päiväristeilyihin. Omat purjehdusvuodet ovat takanapäin. Ilmasto ja näkymät ovat lännessä erilaiset. Syksy sumuisine aamuineen tulee aikaisemmin. Alanyan avara, lämmin laakso tervehtii meitä kotiin tulijoita loppuviikosta. Myrsky on taas kerran ohi. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Jouko Salminen

Joukon bloggi