Pirkko Etelävuori: Arkea Alanyan sairaalassa (osa 3)
Kolmas päivä sarastaa potilaallekin – virtsakaterista pääsin eroon. Oli juhlaa astella toilettiin, tosin kompuroin dreenien letkuihin. Taitoin tippapullon sen varresta taskuun keikan ajaksi.
Sänkyyn palatessani onnistuin tarttumaan dreenin letkusta sängyn reunaan ja viiltävä kipu sieppasi kylkeä. Nyt kotona luin potilasohjeen, mikä pitäisi selostaa nesteen kerääjällä varustetulle potilaalle, mutta vain kantapään kautta opin vieraan maan ja kielen takia asioita. Tästäkin selvisin “kokeneena” potilaana.
Huonekaveria ei ilmestynyt viikon lopulla, joten sain menetetyt unet nukutuksi vilkasta toipumisviikkoa varten. Olin kuitenkin menettänyt voimia, veren rautapitoisuutta kuvaava hemoglobiini oli pudonnut 12,4 kahdeksaan ja minuun tankattiin kaksi pussia ulkomaalaista veriplasmaa.
Pyydän asiaa tuntevilta anteeksi maallikon sanoja kuvauksessani. Odotan reipastuvani tankkauksen etelämaalaisen veren ansiosta. Sängyssä piti jatkaa makaamista selkä suorana. Venyttäminen on kiellettyä. Lääkäri jaksoi muistuttaa kävelyn tärkeydestä. Tukoksen ehkäisemiseksi sängyssäkin piti jalkajumpata.
Onneksi suomalainen naapurini Kaisu kävi päivittäin virkistämässä mieltäni ja auttamassa. Ensimmäisellä käynnillä hän joutui syöttämään keittoa ja hänen miehensä Lasse haki kahviosta herkullista kahvia, jonka jouduin juomaan pillillä kylkien invalidisoitumiseni myötä.
Seuraavana aamuna ihastuttava hoitaja näytti sormimerkillä, että on aika lähteä kuntouttavalle kävelylle. Olin pöyrällä päästäni joko runsaan lääkityksen tai anemian takia. Siitä se toipuminen lähti käyntiin, mutta hämmästyin kuinka nopeasti laitostuin ja laiskistuin.
