Lääkäri neuvoi minua antamaan elimistölleni lepoa toipilaisuuden takia. Sen vuoksi keksin lähteä kasvohoitoon lepäämään. Olin asettunut kovalle hoitotuolille ja saanut viileän puhdistusaineen kasvoilleni, kun tuli valomerkki – sähköt sammuivat hoitolasta. Olin juuri kerinnyt ajatella sitä rentouttavaa oloa mikä kasvohieronnasta syntyisi.
Hoitajani pyysi anteeksi, mutta eihän sähkövika ole meidän tavallisten asukkaiden ja oleskelijoiden vika. Hän ihmetteli, kun generaattori ei käynnistynyt. Käytävältä kuului huudahduksia ja ikkunaton huone oli säkkipimeä, kunnes paikan johtaja saapui taskulampun kera.
Valot käynnistyivät ja sammuivat. Ilmastointilaite ei pörähtänyt käyntiin. Siinä ehti jo tulla vilu kylmä aine naamalla. Vaikka sähkö palautui kasvojen hoitolaite ei enää käynnistynyt, sähkökatko sai ne sanomaan sopimuksensa irti. Johtaja tuli jatkojohdon kanssa paikalle, mutta laitteet eivät käynnistyneet
Hoitaja hävisi jonnekin. Aikaa kului ja piehtaroin hoitotuolissa lämpimikseni ja ajattelin, että olen ollut 10 vuotta Turkissa ja kokenut ehkä sata sähkökatkoa, mutta olen ollut useimmiten kotona tai kadulla, joten näin kiusallista tilannetta ei ole päässyt syntymään. Onneksi tätä ei ole sattunut leikkauksessa tai hammaslääkärissä.
Lopulta hoitaja palasi ”historiallisen” laitteen kera. Tuli tuttu tunne television uutisista, joissa internet yhteyden putoamisen takia on jouduttu joskus kaivamaan kirjoituskoneet esiin. Onneksi tämä salonki on jättänyt hyörykoneensa varastoon! Ihana lämpö levisi puoleen kehoani. Tuttu muisto nousi mieleen, harmittelin nuoruudessani, kun nuo koneet lämmittivät vain puolet minusta. Mutta puolet on parempi kuin ei mitään.
Hoitaja oli antanut lisäpeitettä ja ilmastointilaitekin hyrräsi ihanaa lämpöä huoneen täydeltä. Kaikki järjestyy Turkissa.
Lääkekorvauksen poisto yllätti suomalaisen diabeetikon Turkissa Länsimailla, Suomea ja Portugalia lukuunottamatta on voimassa sosiaaliturvasopimus Turkin ja toisen maan kesken. Kaikkialta maailmasta lomaillaan Turkissa ja sopimuksen puute asettaa suomalaiset Turkissa vaikeaan asemaan. Suomalainen kotiutuu Turkkiin Suomalaiset [Lue lisää]
Alanya 2017 Olimme kesällä 2017 Alanyassa viikon lomalla. Valitsimme Eftalia Aqua hotellin, koska olimme samassa hotelissa aiemmin joka osoittautui hyväksi valinnaksi. Hotellin ranta oli uusittu edellisestä kerrasta täysin. Ranta oli nyt upea vesiliukumäkineen, ruokapaikkoineen ja [Lue lisää]
Alanyassa maanjäristys 5.4 Alanyassa on ollut kova maanjäristys tänään Suomen aikaa klo 14:44:40. Järistyksen voimakkuus on ollut 5,4 Turkin Kandilli tutkimus keskuksen mukaan. Järistyksen keskus on ollut meressä lähellä Gazipaşan kaupunginosaa. Alanyassa asuvat suomalaiset ja [Lue lisää]