Kuşadası odottaa suomalaisia!

Google mainos

Infotilaisuus
Infotilaisuus Kusadasissa. Kuva: facebook.com/kusadasibel

Kuşadası odottaa suomalaisia!

Turkin turismin lähtö kaupunki oli aikoina pieni paikka. Asukkaita nykyään Kuşadasıssa on noin 120 tuhatta ja se on yksi Egeanmeren etelärannikon nopeiden kasvavista Lomakohteista. Kuşadası on saanut nimensä kaupungin edessä sijaitsevan pienen saaren mukaan. Aikoinaan Kuşadası oli pieni ja hiljainen kalastajakylä kunnes 1980-Luvulla turismi alkoi kehittyä ja viime vuosina kaupungista on tullut vilkas lomakeskus. Kuuluisaa lemmenlaiva sarjaa osaksi kuvattiin Kuşadasıssa 80 luvulla. Aikoinaan myös Konstantinopolin papit kävivät Kuşadasın rannoilla ottamassa aurinkoa ja rakentamassa vuorille ja saarille Luostareita ja kappeleita.

Kuşadasın lähellä sijaitsee Turkin merkittävin ja suosituin arkeologinen nähtävyys

Efesoksen muinaiskaupunki ja kalkkikivimuodostelma Pamukkale. Kuşadası sijaitsee Izmiristä n. 70 km etelään. Kaupunki on 5000-vuotisen historiansa aikana kasvanut pienestä kalastajakylästä suosituksi matkailukohteeksi. Tänä päivänä kaupunki on idyllinen ja yöelämältään vilkas rantakaupunki, josta löytyy lomailijoille runsaasti tekemistä. Palmujen tähdittämä Kuşadası on myös suosittu satamakaupunki, jossa näet niin pienveneilijöitä kuin suuria Välimeren risteilijöitäkin. Kuşadasısta pääsee Kreikkaan helposti. Esim. loman aikana voi vierailla Kreikan Samos saarella.

Olimme Kusadasin kaupungin ystävyyskaupunki info tilaisuuksissa Charisma De Luxe Hotellissa noin pari viikkoa sitten. Juttelin kaupungin johtaja Özer Kayalin sekä piirikuvernööri Saadettin Yücelin kanssa. He olivat hyvin kiinnostuneita Suomesta. Kaupungin johtaja Özer Kayalia harmitti ettei hän ole käynyt Suomessa. Mies oli käynyt kaikissa Euroopan maissa. Jostain syystä Suomi on jäänyt käymättä. Mutta kaupungin varapuheenjohtaja Ayse Gunbey Serifoglu oli käynyt Oulussa ja hän on ihastunuut Suomeen. He olivat hyvin tietoisia Kusadasissa toimivasta Egean Suomalaiset Yhdistyksestä. Kaikki johtajat toivottivat suomalaiset tervetulleiksi Kusadasiin. Miksei myös Kusadasilla voisi olla ystävyyskaupunkia Suomesta?

Turkin matkailuun liittyvät artikkelit

Ali Ergene

Google Mainos

Tietoa Ali Ergene 411 Articles
Turkin Uutisten & Egean Suomalaiset Yhdistyksen perustaja! Turkin Uutisten päätoimittaja.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.