Jouko Salminen: Lyykian niemimaalla

Jouko Salminen: Lyykian niemimaalla

Keväällä autoilimme itään Anamuriin, Anemuriumiin ja Marvel Tree hotelliin uusienTurkin naapureidemme, ystäviemme kanssa. Retki oli onnistunut. Viihdyimme hyvin yhdessä. Tämän rohkaisemana halusimme nyt syksyllä näyttää ystävillemme niitä paikkoja joihin olimme ihastuneet Lyykian niemimaalla.Turkissa oli kesän aikana tapahtunut ikäviä asioita.

Vallankaappauksen jälkeen pelättiin jopa sisällissotaa. Voi vain kuvitella minkälaiseen kaaokseen maa olisi joutunut huomioiden myös samanaikaiset tapahtumat Syyriassa ja Isisin taholta tuleva uhka. Turkista tuli vain negatiivisia uutisia. Kuitenkin. Tästä maasta on tullut meille kahdeksan vuoden aikana keväinen ja syksyinen matkakohde. Olihan meillä syksyllä 2008 hankittu loma-asuntokin täällä. Emme epäröineet matkustaa jälleen meille rakkaaksi tulleeseen maahan. Olemme täällä vieraina. Emme arvostelemassa poliitikkojen päätöksiä.

Turkki on iso maa. Nähtävää ja koettavaa on paljon, antiikin kaupunkeja unohtamatta. Ihmiset ovat edelleen ystävällisiä. Mitään ulospäin näkyviä merkkejä poikkeustilasta ei ollut nähtävissä. Kerran tarkastettiin ajokorttini. Passia ei kertaakaan. Kuuden päivän matkamme oli erittäin onnistunut säänkin suosiessa.

Vuokrattu automme on täsmälleen sovittuna aikana odottamassa portilla. Antalyan kahden miljoonan asukkaan kaupungin ohittaminen on nyt helppoa. Expo-näyttelyn takia on uudistettu keskeiset tieyhteydet. Metrojunakin näyttää kulkevan kaistojen välissä Expoon, Ajamme, pientä lounastaukoa Myrassa (Demre) lukuunottamatta, 320 km suoraan Kaşiin.

Majoitumme iltapäivällä tuttuun Sonne-hotelliin. Edellisestä käynnistämme on kulunut viisi vuotta. Pieni, lähellä keskustaa sijaitseva perhehotelli on edelleen tyylikäs, sinistä ja valkoista.Ystävällinen henkilökunta huomaa heti saapumisemme. Välittömästi tarjotaan lasillinen tuoretta hedelmämehua. Vaihdamme kuulumisia. Sitten ihastelemaan huoneita.

Pari kivenheittoa ja olemme satamassa, jossa on kymmeniä Gulet- ja kalastusveneitä. Purjeveneiden paikka on kauempana pitkän lahden pohjukassa. Satama, rantabulevardi ja siitä kiipeävät kapeat kujat kauppoineen ja ravintoloineen lumoavat varsinkin iltavalaistuksessa. Kissat ja koirat kulkevat vapaasti ihmisten joukossa. Ataturkin patsas kuuluu asiaan. Pojat potkivat palloa. Pienemmät ajavat pyörillään. Kauppiaat suhtautuvat rauhallisesti ikkunoita katseleviin.

Ei tyrkyttämistä. Paljon maailmalla matkailleet ystävämme ovat selvästi ihastuneita – ´ei tälläistä ole missään muualla´. Ravintolan terassilta katselemme auringon laskun maalaamaa punertavaa taivasta maistellen erinomaista täytettyä kalamarista, Rukouskutsu katkaisee hiljaisuuden. Melodiassa on vivahteita enemmän kuin aikaisemmin kuulemissamme tai sitten kaiku on erilainen.

Olin ajatellut heti seuraavaksi päiväksi veneretkeä Simenan, Kekovan ja Kalen vesille sään näyttäessä suotuisalta. Olimme risteilleet sinne Kaşin satamasta viisi vuotta sitten. Hotellista ehdotettiin auttomatkaa paikan päälle ja veneilyn aloittamista suoraan sieltä. Meille jäisi enemmän aikaa olla parhailla alueilla. Suostumme tähän empien. Tämä osoittautuu mainioksi ratkaisuksi. Ajamme runsaan aamiaisen jälkeen puolisen tuntia pieneen Simenan merenrantakylään, jossa odottaa tilava gulet-vene varattuna vain meille neljälle.

Kipparin vaimo toimii sekä puosuna, että kokkina. Snorklaamme kirkaissa vesissä. Bongaamme trumpettikaloja ja isoja pikkukalaparvia, jotka kerääntyvät erityisesti veneen alle. Ruuhkaa ei ollut. Vain muutamia turkkilaisia matkailijoita, Eurooppalaiset on peloteltu. Laitoinkin houkuttelevia facebook-kuvia ystäville ilmoittaen, ettei tänne Turkkiin kannata misään tapauksessa tulla. Tietenkin ymmärrämme Turkin elävän vaikeaa aikaa, mutta nyt tämä kaikki oli vain meitä varten.

Ihailemme Kekovan vedenalaisia raunioita. Maanjäristys on suistanut roomalaisten rakennelmia mereen. Alueella ei saa uida, joten yritämme nähdä jotain veneen pohjan lasi-ikkunoista. Menemme vielä ´siniseen´ luolaan. Vietämme siestaa kipparin vaimon paistaessa meille tilaamaamme kalaa. Vierailemme vielä Kalen kaupungissa, jossa jyrkkiä portaita kiipeämme linnoituksen juurelle katsomaan lyykialaisia hautoja. Naiset myyvät portailla käsitöitään paikassa, jonka kohdalle hengästynyt matkailija väkisin pysähtyy.

Ostan paluumatkalla pussin villioreganoa liiralla. Tingitty kolmesta liirasta, koska enempää ei ollut mukana. Näyttää olevan ostajan markkinat. Hyvästelemme kipparin vaimoineen Simenan satamassa. Olimme päivään enemmän kuin tyytyväisiä varsinkin kun kaikki tämä ylellisyys maksoi vain alle 50 euroa per henkilö. Ehdimme hotelliin ennen auringon laskua. Tien varsilla vuohilaumat olivat palailemassa kylään.

Kolmantena matkapäivänä suuntasimme aamiaisen jälkeen Pataraan. Sinne matkaa on vain 70 kilometriä, joten ehtisimme vielä viettämään rantalomaa kumppanuushotellin hyvin hoidetulle terassille. Aamiainen alkaa hedelmäruukulla; granaattiomenan siemeniä. kiwin, omenan ja banaanin lohkoja sekä pähkinöitä jogurttiin kätkettynä.

Tie Pataraan kulkee alkuun hyvin kaunista rantaviivaa mutkitellen. Kännykät kirjautuvat välillä Kreikan verkkoon. Patara oli Lyykian kaupunkien pääpaikka, jossa kaupunkien edustajat kokoontuivat tekemään yhteisiä päätöksiä. Näin meneteltiin kuuluipa niemimaa Egyptin kreikkalaisten Ptolemaiosten tai monien muiden hallintaan pitkän historian juoksussa.

Paikalla oli taulu jossa kerrottiin ranskalaisen valistusajan filosofin Montesquieun kohottaneen Lyykian malliesimerkiksi demokratiasta kirjassaan 1700-luvulla. Ymmärsin, että hän esitti tuon ajatuksensa tuntemattomana julkaisemassaan pääteoksessaan De l’Esprit des Lois (suom. Lakien henki), joka käsitteli oppia vallan kolmijaosta.

Teosta ei Wikipedian mukaan ole suomennettu. Oletan näiden ajatusten olleen kuninkaan itsevaltiaana hallitsemassa Ranskassa vaarallisia, joten oli turvallista julkaista käsityksensä tuntemattomana. On aika kummallista havaita demokratian huono kilpailukyky sittemmin näillä Välimeren rannoilla.

Pataran raunioita on kunnostettu, mutta siten, että vanhat rakenteet ovat erotettavissa uusista. Patarassa on syntynyt Pyhä Nikolaus, joka sittemmin vaikutti piispana Myrassa ja on sekä katolisten, että ortodoksien pyhimys sekä joulupukki legendan hahmo. Hänen elämänsä ajoittuu varhaiskristilliseen aikaan 200-300 lukujen vaihteeseen.

Pataran edustalla on ollut aikoinaan erinomainen satamalahti, joka on nyt dyynien eristämää vesijättömaata. Nyt niiden takana on yksi Turkin upeimmista hiekkarannoista. Varsinkin keväällä näkymä on vaikuttava kun katseen siirtää myös kaukana siintäville lumipeitteisille vuorille. Pakollisen rantakävelyn jälkeen palaamme snorklailemaan Sonnen edustan kirkkaisiin vesiin. Täällä kävimme myös virkistävällä uinnilla aina ennen aamiaista,

Seuraavana päivänä ohjelmassa on vierailu Kreikan Meisissä. Hotellista ehdotettiin ajankohdaksi iltaa. Näin meille jää aikaa katsastaa lähellä oleva amfiteatteri ja kiertää kaupungista pitkälle mereen kurkottava niemi huviloineen. Kaikki ovat hyvin hoidettuja, jyrkissä rinteissä, veden äärellä. Voi hyvin kuvitella alueen houkuttelevan taiteilijoita. Meisiä varten joudumme toimittamaan passit etukäteen leimattaviksi. Saamme ne takaisin laivaan noustessa. Matkaamme kohti laskevaa aurinkoa runsaan puolituntia. Hotellimme aamiaishuoneesta saari näyttää olevan lähempänä.

Saavumme hyvin pittoreskiin ympäristöön kuten kuvista näkyy. EU-kansalaisina marssimme suoraan maihin. Muut menevät heti laiturin takana olevaan parakkimaiseen verovapaaseen myymälään. Ajattelemme ehtivämme ostoksille myöhemmin, mutta paikka onkin silloin suljettu. Ostoksensa tehneet siirsivät muovikassit suoraan laivaan odottamaan.

Kävelemme hähärtyvässä illassa satamaa kiertävää katua ihaillen värikkäitä pieniä taloja rantaviivassa ja ylempänä vuoren rinteillä. Pari kirkkoa ja pieni linnoitus kurkottelee kylän yläpuolella. Kalisperat toivotettuamme Istumme erään tavernan laiturille. Edessä on ankkuroituneena muutama purjevene.. Tsatsiki, kyläsalaatti ja grillattu mustekala maistuvat Retsinan kanssa. Nuoruusvuosien Kreikan matkat tulevat mieleen. Ihailemme pientä okran väristä Poseidon hotellia, kunnes brittilady tulee tervehtimään uteliaita.

He ovat vuokranneet tilavan huoneiston, jossa mies tekee etätöitä. Katsoin booking-comista hintatasoa, mutta talo oli koko ajan varattu eli hintaakaan ei näkynyt. Tänne olisi mukava tulla muutamaksi päiväksi tutustumaan kunnolla saareen, joka ei antanut oikein elinmahdollisuuksia kreikkalaisille aikoinaan. Osa asukkaista on muuttanut Australiaan saakka.

Ennen paluuta iltamyöhällä istahdamme toiseen tavernaan satamassa. Paikan isäntä on hieman omituinen. Hän alkoi reippain ottein riisua pöytäliinaa edestämme koska emme ruokailleet motkottaen samalla jostain pohjoismaisesta matkatoimistosta, joka oli yllättäen lopettanut Kreikan matkat ja puolet hotelleista meni konkurssiin. Siellä vai missä?

Tämä tapahtuu hänen kuultuaan meidän olevan suomalaisia. Olisiko ministeri Urpilaisen vaatimat takuut Kreikan lainoituksen ehtona jääneet kiukkuisen ukon mieleen? Vaihdamme paikkaa. Iltajuomat nautitaan muualla. Passit saamme Turkin puolella leimattuna takaisin vasta seuraavana päivänä.

Paluumatkalla yövymme vielä tutussa Ciralissa (Olympos). Erkanemme D400 tieltä Olympos vuoren hallitessa taustalla maisemaa. Mutkitteleva jyrkkä lasku johtaa vähitellen hedelmäpuutarhojen hallitsemaan laaksoon. Rannan tuntumassa olevalla Grand Aygun hotellilla näyttää menevän edelleen hyvin. Lisää majoja on rakennettu puutarhaan appelsiinipuiden ja valtavien banaanipuiden sekaan. Nyt olemme kuitenkin ainoat vieraat. Majoitumme vierekkäisiin kahden huoneen mökkeihin. Kesäkuumalla täällä on varmaan mukavan varjoisaa.

Nyt kaipaan avarampaa näkymää. Viimeksi ihailimme päärakennuksen ylimmästä kerroksesta yli kolmen kilometrin korkeuteen kohoavaa Olympos vuorta. Antiikin Olympoksen kaupunkiin tai ylhäällä vuorella palaviin ikuisiin tuliin ei ollut nyt aikaa tutustua. Ciralin pikkukiviranta on kaunis ja pulahdimme kirkkaaseen meriveteen. Rannan ravintoloissa ei näy juuri ketään. Maukas katkarapukasari kuitenkin järjestyy ja vielä tunnelmallinen illallinen kylän keskustassa takkatulen mukavasti lämmittäessä.

Laakso on jyrkkien vuorien ympäröimä. Auringon lämpö häviää aikaisin. Illan viileyteen on hyvä pukeutua kunnolla. Isäntien luvalla poimimme mukaan kassillisen appelsiineja. Puutarhassa ei täällä käytetä myrkkyjä. Silti hedelmät ovat houkuttelevan puhtaan näköisiä. Nyt kanat ovat aidatulla alueella. Viimeksi näimme niitä joka puolella. Silloin oli enemmän sitruunapuita ja avokadoja.

Paluumatkalla on tarkoitus näyttää ystävillemme erityisesti antiikin kaupunkia Phaselista, jossa vierailemme nyt kolmatta kertaa. Päätie on laskeutunut niin paljon vuorilta alas, että solahdamme lähes tasaista reittiä varjoisaan kolme satamaa käsittävään antiikin kaupunkiin. Phaselin historiassa mainitaan paikallisen paimenen myyneen niemen, jolla kaupunki nyt sijaitsee, Rhodoksella asuville kreikkalaisille 700-luvulla eaa. Sijainti on hyvä.

Hyvät merenkulkuyhteydet tekivät kaupungista menestyvän kauppapaikan, josta muun muassa puutavaraa virtasi itäisen välimeren kaupunkeihin. Kaupunki hylättiin 800-luvulla. Aleksanteri Suuri vieraili täällä 333 eaa. Valtavat männyt varjostavat koko aluetta tehden tutustumisen miellyttäväksi. Paikan henki on tehnyt meihin joka kerta suuren vaikutuksen. Paahtava helle puuttuu. Voit istua amfiteatteriin ja miettiä millaista elämää täällä vietettiin.

Rakennukset ovat pääosin roomalaisten ajalta.Tapasimme joukon uteliaita turkkilaisia opiskelijoita. Jopa elämän tarkoitukseen olisi haluttu kantaa. Muuten alueella liikkui nytkin melko vähän matkailijoita. Meille jää nyt sen verran aikaa, että ajan vielä Antalyan vanhan kaupungin satamaan. Ruokailemme sataman yläpuolella tutussa ravintolassa, josta avautuu huikea näkymä alas satamaan ja vuorille.

Lopuksi

Kiitos Sirkalle ja Heikille miellyuttävästä matkaseurasta. Saimme katsoa näitä tuttuja paikkoja teidän silmillänne. Samalla saitte sopivan turkinkielen jatkokurssin osa 2 – käytäntö.

Tänä vuonna ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana Turkkiin saapuvien matkailijoiden määrä on pudonnut kolmanneksen. Kesä-heinäkuussa pudotus oli joillakin hotelleilla jopa 70%. Kaikki eivät varmaan avanneet oviaan lainkaan. Sonne – hotellissa kerrottiin tilalle tulleen enemmän turkkilaisia. Nytkin heitä alkoi ilmestyä sinne johtuen viimeiseksi matkapäiväksemme osuneesta Turkin tasavallan perustamispäivästä (29.10.1923).

Turkin liput ja Ataturkin kuvat ovat silloin tavallista näyttävämmin esillä. Olemme kerran nähneet iloisen juhlahumun vastaavana päivänä tämän kaupungin kaduilla. Meillä tuijotetaan vain linnan juhlia TV:stä. Tosin kylmä ilmastokaan ei houkuttele kadulle.

On harmillista, että niin monet eivät uskalla tulla tänne. Ymmärrän. Toisaalta omaa harkintaa käyttäen voi liikkua turvallisesti. Täällä on paljon koettavaa. Turkkilaisia ei näytä vaivaavan sosiaalisten tilanteiden ahdistus. Heihin on hyvin helppo saada yhteys ja auttamishalu on uskomaton. Tunnet äkkiä kuuluvasi joukkoon.Tom Kankkosen kuvaamaasta tulevaisuuden pelosta emme havainneet minkäänlaista merkkiä.

Olen liittänyt tähän juttuun muutamia kuvia myös vanhoista blogeistani. Kaikista näistä paikoista olen kirjoittanut aikaisemmin. En itseäni varten vaan teidän iloksenne, jotka ette tiedä Turkista tämänkään vertaa. Tervetuloa mukaan! Meillä sanotaan, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Ataturkin sanoin ´on onnellista olla turkkilainen´. Turkki on kuitenkin voimakkaasti jakautunut maa, joka etsii edelleen itseään.