Turkin kieliset kansat – Jakuutit

Egean Suomalaiset Yhdistys toimii Turkin Kuşadasıssa

Yakutlat
Jakuutian tasavalta

Turkin kieliset kansat – Jakuutit

Jakuutit eli sahat (jakuutiksi сахалар, sahalar) ovat turkkilais-tataarilainen kansa Itä-Siperiassa Sahan (ent. Jakutian) tasavallassa. Jakuutteja on yhteensä noin 450 000. Jakuutit muodostavat 45,5 prosenttia tasavallan väestöstä ja ovat näin suurin etninen ryhmä tasavallassa. Jonkin verran jakuutteja asuu myös Sahan naapurialueilla, muun muassa Evenkiassa. Idässä jakuuttien asuinalue ulottuu Ohotanmerelle. He puhuvat turkkilais-tataarilaiseen ryhmään kuuluvaa jakuuttia. Jonkin verran sekoittumista samalla alueella asuvien venäläisten ja evenkien kanssa on tapahtunut, mutta yleensä jakuuttien kanssa avioituneet jakuuttilaistuvat. Uskonnoltaan jakuutit ovat ortodokseja, mutta heillä on säilynyt paljon piirteitä ja tapoja omasta uskonnostaan.

MAINOS!

Jakuuttien perinteisiä elinkeinoja ovat asuma-alueensa pohjoisosassa poronhoito, metsästys ja kalastus,[1] [2] etelässä lisäksi maanviljelys ja nautakarja- ja hevostalous. Jakuutit on myös tunnettu taitavina kauppiaina. Näiden perinteisten elinkeinojen lisäksi noin 30 % jakuuteista saa nykyisin elantonsa teollisuudesta, kaupasta ja hallinnosta.

Jakuuttien esi-isät saapuivat Sahan alueelle 900-luvulla Sajanin vuoristosta. Uusilla asuinsijoillaan he sekoittuivat pohjoisten alkuperäiskansojen kanssa ja niin syntyi nykyinen jakuuttikansa. Ensimmäinen kirjallinen maininta jakuuteista on vuodelta 1620, jolloin tataarit ilmoittivat heidät veronalaisikseen. Ensimmäinen venäläisten valloitusretki jakuuttien asuinalueelle tapahtui 1632, mutta vasta 1800-luvulla alue tuli kiinteämmin Venäjän yhteyteen. Jakuutteja alettiin käännyttää ortodoksikristityiksi 1600-luvulla, mutta he ovat säilyttäneet monia šamanistisia piirteitä. Jakuutteja oli 1930-luvun alussa noin 250 000.

Lähde: fi.wikipedia.org

Turkin kieliset kansat – Hakassit

Tietoa Ali Ergene 1158 Articles
Turkin Uutisten & Egean Suomalaiset Yhdistyksen perustaja! Turkin Uutisten päätoimittaja.