Nogait (nogaiksi ногъай, noğai) ovat turkkilaista nogain kieltä puhuva kansa Pohjois-Kaukasiassa Venäjällä, Balkanilla ja Turkissa. Perinteinen uskonto on sunnalainen islam. Nogaita oli vuonna 2010 Venäjällä väestönlaskennan mukaan 103 700 henkeä ja nogain kieltä puhui 87 100 henkeä. Nogaiden esi-isiä ovat turkkilaiset ja mongolialaiset paimentolaisheimot, ja nimitys nogai lienee peräisin Kultaisen ordan nogai-kaanista. Paimentolaisuudesta alettiin luopua 1800-luvun lopulla, ja lopullisesti nogait asettuivat paikoilleen 1920–1930-lukujen vaihteessa. Nogaista silti edelleen 71,4 prosenttia asuu maaseudulla.
MAINOS!Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan nogaita oli Venäjällä 103 700 henkeä. He asuvat erillisinä ryhminä Dagestanin Nogain, Tarumovkan, Kizljarin ja Babajurtin piireissä (yhteensä 40 400 henkeä), Stavropolin aluepiirin Neftekumskin, Mineralnye Vodyn, Kotšubejevskojen ja Stepnojen piireissä (22 000 henkeä), Karatšai-Tšerkessiassa (15 700 henkeä), Astrahanin alueella (7 600 henkeä) sekä Tšetšenian Šelkovskajan piirissä (3 400 henkeä). Nogaita on muuttanut myös Jamalin Nenetsiaan (3 500 henkeä). Pieniä nogairyhmiä elää muun muassa Turkissa, Romaniassa, Bulgariassa ja Afganistanissa.
Venäjällä nogain kieltä puhuu 87 100 henkeä (vuonna 2010)[4]. Kieli on jakautunut aknogain ja karanogain murteiksi (joskus erotetaan myös varsinaisnogain murre. Kansallisuudeltaan nogaista 93,7 % osaa venäjää (vuonna 2002). Dagestanissa nogait puhuvat usein myös muita naapurikieliä kuten kumykkia. Astrahanin alueella nogain kieleen on vaikuttanut tataari. Neuvostoaikana luotu kirjakieli käyttää kyrillistä kirjaimistoa. Kirjakielen normit perustuvat karanogain murteeseen, mutta niissä on otettu huomioon myös aknogain piirteitä.
Nogaiden esi-isiä ovat etelä-Siperian, luoteis-Mongolian, Keski-Aasian ja Pohjois-Kaukasian turkkilaiset ja mongolialaiset paimentolaisheimot. Nimityksen Nogai uskotaan perustuvan 1200-luvulla eläneeseen Kultaisen ordan Nogai-kaaniin. Hänen jälkeensä syntyi itsenäinen Nogain orda. 1500-luvun lopussa se hajosi Suureen ja Pieneen Nogaihin, jotka asettuivat pääosin Pohjois-Kaukasian arolle. Pieni Nogai asutti alueen itäosan ja Suuri Nogai Sulakin ja Terekin alajuoksut. 1600-luvun lopussa osa Sulakin ja Terekin nogaista vaelsi Mozdokin arolle, jonne syntyi karanogain ryhmä.[8]
Vuonna 1783 Venäjän armeija yritti karkottaa nogait Uralin taakse. Sotatoimien tuloksena osa kansasta muutti Turkkiin, Krimille ja myöhemmän Stavropolin läänin eteläosaan. Dagestan liitettiin Venäjään vuonna 1813. 1850-luvun alussa Stavropolin läänissä asui yli 76 000 nogaita. Vuosien 1817–1864 Kaukasian sodan jälkeen nogait muuttivat pois Kubanin yläjuoksulta, Malyi ja Bolšoi Zelentšuk- sekä Laba-jokien varsilta. Noin 40 000 henkeä pakeni Turkkiin. Neuvostoliiton aikana Nogaiaro jaettiin kolmeen eri hallintoalueeseen.
Pääelinkeinoja olivat aikaisemmin paimentolaisuuteen ja laidunviljelyyn perustuva karjatalous (lammas, vuohi, nauta), kamelien ja hevosten kasvatus sekä vähäisessä määrässä maanviljely (hirssi, kaura, vehnä). Käsityöammatteja olivat kankaan valmistus, nahan ja vuotien muokkaus sekä huovan tuotanto. Suurin osa asui jurtissa, osa rakensi talviasumuksia, joista ajan mittaan muodostui kyliä. Ruokavalio koostui etupäässä maitotuotteista ja liharuoista. Hirssistä valmistettiin puuroa, hirssi- ja vehnäjauhoista leivottiin leipää. Perinteinen vaatetus on pääosin samanlainen kuin muilla Pohjois-Kaukasian kansoilla.
Nogain orda oli feodaalis-patriarkaalinen yhteiskunta. Yläluokan muodosti aateli ja papisto, alaluokan vapaat talonpojat ja maaorjat. Erityisen ryhmän muodostivat kotitalousorjat. Jonkin verran oli säilynyt myös vanhan sukujärjestelmän piirteitä. 1800-luvulla nogait elivät pääosin patriarkaalisissa ydinperheissä. Yhteisön keskinäiset suhteet perustuivat tavanomaiseen oikeuteen ja šarian normeihin. Laajaan kansanrunouteen kuuluu sankarirunoelmia, rituaalirunoutta, lyyrisiä lauluja, satuja, legendoja ym. Kansanmusiikki, tanssi ja kilpailulajit (paini, ravikilpailut) ovat pitkälle kehittyneitä. Perinteisiin uskomuksiin kuuluu luonnon kunnioittaminen ja usko paholaisolentoihin.
1800-luvun lopulla alkoi paimentolaisuudesta luopuminen. Lopullisesti nogait asettuivat pysyviin asutuksiin 1920–1930-lukujen vaihteessa. 1900-luvulla kehittyi nykyaikainen maatalous ja alueelle syntyi öljy- ja kaasuteollisuutta.[9] Nykyään nogait ovat yksi Kaukasian ja koko Venäjän vähiten urbanisoituneista kansoista[12]. Peräti 71,4 % kansasta asuu maaseudulla[1].
Neuvostoaikana luodun nogain kirjakielen käyttöä vaikeuttaa kansan jakautuminen useisiin hallintoalueisiin. Kouluissa nogaita opetetaan aineena, sillä julkaistaan muutamia lehtiä ja kaunokirjallisuutta. Kieltä käytetään jonkin verran myös radiossa ja TV:ssä. Dagestanissa toimii nogainkielinen kansanteatteri.
Lähde: fi.wikipedia.org
Turkin kieliset kansat – Meskhetinturkkilaiset
