Turkin kieliset kansat – Baškiirit
Baškiirit (baškiiriksi bašqorttar) ovat turkkilainen kansa, joka elää pääosin Venäjän federaatioon kuuluvassa Baškiriassa. Venäjällä baškiireja oli vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan yhteensä 1 673 389[1] ja heitä asuu myös muualla entisen Neuvostoliiton alueella.
Baškiirit puhuvat baškiirin kieltä, joka on läheistä sukua tataarille. Uskonnoltaan baškiirit ovat pääosin sunnimuslimeja.
Baškiirit mainitaan useissa eri keskiajan lähtiessä, esimerkiksi baškiirien alueiden läpi vuonna 1253 matkustaneen fransiskaanimunkki William Rubrukilaisen töissä. Kun Kultainen orda hajosi 1300-luvulla baškiirit kuuluivat Kazanin- ja Siperian kaanikuntiin. Moskovan Venäjän alaisuuteen he päätyivät keisari Iivana Julman valloitettua Kazanin vuonna 1552. Baškiirit tekivät kuitenkin joillakin alueilla vastarintaa ja kokonaan heitä ei kukistettu ennen Pugatšovin kapinaa vuosina 1773–1775. Katariina II perusti Orenburgin muftiaatin vuonna 1788 ja se siirrettiin myöhemmin Baškirian nykyiseen pääkaupunki Ufaan, josta tuli sittemmin yksi tärkeimmistä muslimien hengellisistä keskuksista Venäjällä.
Venäläisvallan myötä baškiirien alueille muutti venäläisiä ja tataarisiirtolaisia, joiden lisäksi asevelvollisuus ja korkea verotus pakotti monet hylkäämään nomadielämäntapansa. 1900-luvulle tultaessa suurin osa baškiireista oli talonpoikia ja karjankasvattajia. Venäjän vallankumouksen vuonna 1917 ja sitä seuranneen sisällissodan aikana Baškiria oli jonkin aikaa autonominen, mutta alue liitettiin lopulta Neuvostoliittoon. Neuvostoliitossa Baškiriasta tuli itsehallinnollinen tasavalta, vaikkakin oikea autonomia oli rajallista.
Monet baškiirit kuolivat Venäjää vuonna 1921 vaivanneessa nälänhädässä ja vuonna 1926 baškiireja oli yhteensä noin 715 000. Baškirian alueelta löydettiin öljyä vuonna 1932 ja tämä johti nopeaan teollistumiseen alueella. Alue kärsi 1930-luvun alussa kuitenkin vielä toisesta nälänhädästä, Stalinin vainoista.
Baškiria julistautui itsenäiseksi tasavallaksi 11. lokakuuta 1990. Syksyllä 1994 Ufassa solmittiin sopimus keskusvallan kanssa vallanjaosta. Baškiriassa baškiirit asuvat pääosin maaseudulla. Monet ovat sittemmin löytäneet töitä myös teollisuudesta. Teollisuuden pariin töitä tekemään muuttaneet käyvät usein venäläisiä kouluja ja seuraavat paljolti venäläisiä tapoja.
Baškiirit ovat keskiajalta lähtien seuranneet islamin uskoa. He kuuluvat pääasiassa sunnalaisen islamin hanafi-koulukuntaan. Kommunismin aikana uskon harjoittamista ei kannustettu, mutta 1990-luvulta lähtien sen harjoittaminen on elpynyt. Baškiirien alueilla on nykyisin noin 800 moskeijaa.
Islamistiset ja suufilaiset koulukunnat ovat pyrkineet saamaan suuremman jalansijan baškiirien keskuudessa. Suurin osa baškiireista ei kuitenkaan ole kovin uskonnollisia ja uskonolla on vain pieni rooli päivittäisessä elämässä. Baškiireihin kuuluu myös pieni vähemmistö ortodoksisia kristittyjä ja heitä asuu lähinnä Tšeljabinskin alueella.[2]
Baškiirin kieli kuuluu turkkilaisten kielten kiptšakkilaiseen ryhmään. Kieli voidaan jakaa itäiseen, luoteiseen ja koilliseen päämurteeseen. Baškiirin kirjakieli luotiin itäisten murteiden perusteella vuonna 1917 ja sitä kirjoitettiin aluksi arabialaisella kirjaimistolla. Arabialainen kirjaimisto vaihdettiin latinalaiseen vuonna 1927 ja edelleen kyrilliseen vuonna 1940. Monet baškiirit käyttävät kirjakielenään tataaria.
Lähde: fi.wikipedia.org
