Petsenegit “Peçenekler” (kirkkoslaaviksi пєчєнѣзи, m.kreik. Πατζινάκοι, Patzinákoi) olivat Keski-Aasian aroilta lähtöisin ollut turkinsukuinen puoli paimentolaiskansojen liittoutuma 700–1000-luvuilla. Heistä on jäänyt mainintoja bysanttilaisiin, arabialaisiin, muinaisvenäläisiin ja länsi eurooppalaisiin lähteisiin.
MAINOS!Bysantin keisari Konstantinos VII mukaan osa petsenegeistä nimitti itseään nimellä kangareiksi (kreik. Κάγγαρ)[1]. 800-luvun lopun osa heistä nimitti itseään nimellä “patsynak” (petseneg) joutui siirtymään Euraasian aroseuduilta ilmaston muuttumisen (kuivuuden) [2] sekä naapurikansojen (kimakkien ja oguzien) painostuksen vuoksi siirtymään Volgan varteen, jossa jo olivat unkarilaiset.
Vuonna 860 petsenegit lähtivät vaeltamaan länttä kohti, nykyisen Ukrainan alueelle, samalla pakottaen siellä aiemmin asuneet unkarilaiset siirtymään Karpaattien yli Tonavan altaan puolelle.[4]. Unkarilaisten aikana maan nimi oli “Levedia”. Petsenegit antoivat sille nimeksi Padzinakia (kreik. Πατζινακία). Noin vuonna 882 petsenegit saapuivat Krimille.
Siitä alkoivat petsenegien kiistat Kiovan ruhtinas Askoldin kanssa noin vuonna 875, mikä on kirjattu vanhimpiin kronikoihin ja minkä myös historioitsijat ovat vahvistaneet ruhtinas Igorin kanssa (915, 920). Kasaarien kaanikunnan tuhoutumisen jälkeen (vuonna 965) Volgasta länteen olevien arojen herruus siirtyi petsenegeille[6]. Petsenegisen hallussa oli tuolloin alue, jonka rajanaapureina olivat: Kiovan Venäjä, Unkari, ensimmäinen Bulgarian valtakunta, Alaanit, Mordva sekä Länsi-Kazakstania asuttaneet oguzit.
Vuonna 968 petsenegit piirittivät Kiovan, mutta heidät lyötiin taisteluissa. Vuonna 970 he osallistuivat Arkadiopolin taisteluun, mutta rusien ja bysanttilaisten rauhansopimuksen jälkeen (heinäkuussa 971) puhkesi uusi riita rusien ja petsenegien välillä. Vuonna 972 petsenegien ruhtinas Kurjan joukot tappoivat Kiovan suuriruhtinas Svjatoslavin Dneprin koskilla. Petsenegit tekivät vanhan skyyttien perinteen mukaan Svjatoslavin pääkallosta juomakulhon.
»Tällaiset ovat skyyttien sotatavat. Merkittävimpien surmaamiensa vihollisten pääkallojen kanssa he tekivät näin. Ensin sahaavat pääkallon yläosan kulmakarvoihin asti ja puhdistavat sen. Köyhä mies päällystää sen lehmännahalla ja sellaisenaan nauttii siitä. Rikkaat laittavat ulkopuolelle raakanahkaa ja sitten kultaavat sen sisäpuolelta ja käyttävät sitä juomakulhon sijaan.”
990-luvulla rusien ja petsenegien välit huononivat uudelleen. Kiovan suuriruhtinas Vladimir Suuri löi (993) heidän joukkonsa Trubez-joen varrella, mutta vuonna 996 hän itse kärsi tappion Vasikolkovin kaupungin luona. Näiden tapahtumien vuoksi suuriruhtinas rakennutti arorajalleen vartiolinnoitusten ketjun, joiden välillä oli hyvin nopea ja tehokas varoitusjärjestelmä petsenegien hyökkäyksistä. 1000-luvulla poljaaniheimon kupeessa oli 13 eri petseneegiheimoa, jotka liikkuivat Tonavan ja Dneprin välimaastossa.
Noin vuonna 1010 petsenegien välille tuli kiistoja. Ruhtinas Tirahin petsenegit ottivat uskokseen islamilaisuuden, kun taas kaksi läntistä heimoa (belemarnit ja pagumanidit: yhteensä 20 000 henkeä) ruhtinas Kegenin johdolla siirtyi Tonavan yli Bysantin valtakunnan alueelle keisari Konstantinos IX aikana Dobrudzhaan ja he kääntyivät ortodoksikristityiksi. Bysantin keisari suunnitteli saavansa heistä vartijakansan pohjoisrajalleen. Mutta vuonna 1048 ruhtinas Tirahin johdolla valtava määrä petsenegejä (melkein 80 000) ylitti jäätä pitkin Tonavan ja hyökkäsivät Bysantin balkanilaisia alueita vastaan[8].
Petsenegit osallistuivat myös Kiovan veljesruhtinaiden Jaroslav Viisaan ja Svjatopolk I välisiin taisteluihin ollen jälkimmäisen puolella. Vuonna 1016 he osallistuivat Ljubetsen taisteluun, vuonna 1019 Altajoen taisteluun ja hävisivät molemmilla kerroilla.
Viimeinen kirjallinen maininta rusien ja petsenegien taistelusta on Kiovan piiritys vuonna 1036, jolloin suuriruhtinaan joukot tuhosivat kaupunkia piirittäneet petsenegijoukot. Suuriruhtinas Jaroslav käytti taistelussa kahta taistelusiipeä: kiovalaiset ja novgorodilaiset. Tämän taistelun jälkeen petsenegejä ei mainita enää itsenäisinä, vaan he osallistuivat taisteluihin uuden liittolaisensa, berendien, kanssa. Heitä nimitettiin myös tsorni klobukeiksi (eli mustahatuiksi). Muisto petsenegeistä on jäänyt eloon myös myöhemmille ajoille kuten kirjallisuudessa rohkea Tselubei, joka ryhtyi Kulikovin taistelussa kaksintaisteluun. Häntä nimitettiin petsengiksi.
Vuonna 1048 läntiset petsenegit asettuivat Tonavan alajuoksulle Moesiaan. Vuonna 1071 petsenegit olivat jossain roolissa Manzikertin taistelussa Bysantin armeija tuhosi heidät lopullisesti Aleksios I Komennuksen johdolla 1091 Konstantinopolin luona. Jäljelle jääneet petsenegit sulautuivat vähitellen alueen muihin kansoihin.
Lähde: fi.wikipedia.org
Turkin kieliset kansat – Nogait “Nogaylar”
