Turkin kieliset kansat – Uiguurit
Uiguurit ovat Kiinan Sinkiangissa (Xinjiang) ja Keski-Aasian valtioissa asuva turkkilaista uiguurin kieltä puhuva kansa. Heidän perinteinen uskontonsa on sunnalainen islam.
Xinjiangin lisäksi uiguureja asuu Kazakstanissa, Kirgisiassa, Uzbekistanissa ja Afganistanissa. Kiinassa uiguureja oli vuoden 1990 väestönlaskennan mukaan 7,2 miljoonaa henkeä.[8] Vuoden 2010 väestönlaskenta kirjasi heitä olevan yli kymmenen miljoonaa, mutta on sanottu että heistä miljoona olisi suljettuna uudelleenkoulutusleireillä[6]. Entisessä Neuvostoliitossa laskettiin vuonna 1989 olevan 262 600 uiguuria. Heistä 185 300 asui Kazakstanissa, 36 800 Kirgisiassa ja 35 700 Uzbekistanissa. Afganistanissa uiguureja arvioidaan olevan noin 2 000 henkeä.
Keski-Aasian turkkilaiset paimentolaisheimot mainitaan kirjallisissa lähteissä 200-luvulta lähtien. Nimitys uiguuri esiintyy ensimmäisen kerran 700-luvun orhonilaisissa piirtokirjoituksissa. Jenisein kirgiisit hävittivät Selenga-, Orhon- ja Tuuljokien varsilla sijainneen uiguurivaltakunnan vuonna 840. Sen jälkeen uiguurit siirtyivät Turkestaniin, jossa he muodostivat kaksi valtakuntaa. Niiden keskukset sijaitsivat Turfanin keitaalla ja Gansussa. Alueen iranilaisia kieliä ja tokaaria puhunut alkuperäisväestö sulautui uiguureihin, jotka omaksuivat heiltä maanviljelyn ja eräitä käsityöammatteja. Alkuperäisen šamanismin rinnalle levisi manikealaisuus, buddhalaisuus ja nestoriolainen kristinusko. Tanguutit hävittivät 1000-luvulla Gansun valtakunnan ja Itä-Turkestanista tuli 1100-luvulla Karakitain vasallivaltio. Mongolivalloituksen jälkeen se kuului Tšagatain kaanikuntaan ja myöhemmin Mogulistaniin.
Islam syrjäytti aikaisemmat uskonnot 1300–1600-luvuilla. Samaan aikaan muotoutui nykyinen uiguurin kieli. Paikallisryhmien (kašgarilaiset, hotanilaiset) ja ammattiryhmien (taranči ”maanviljelijä”) nimitykset korvasivat yhteisen etnisen nimen,[9] joka päätettiin ottaa uudelleen käyttöön Almatyssa vuonna 1921 pidetyssä uiguurien edustajakokouksessa.[10] 1600–1700-luvuilla Itä-Turkestanissa oli uiguurivaltio, jonka Kiinan mantšudynastia valloitti vuoteen 1760 mennessä. Kiinalaisten harjoittama sorto nostatti lukuisia kapinoita. Vuonna 1955 Kiinan kansantasavalta perusti Xinjiangin uiguurien autonomisen alueen.
Perinteisiä elinkeinoja ovat keinokasteluun perustuva maanviljely ja puutarhanhoito. Paikoittain harjoitetaan etupäässä karjanhoitoa. Käsityöammatteja ovat kankaiden ja mattojen kudonta sekä keramiikan ja metalliastioiden valmistus. Perinteinen asumus on savesta tai polttamattomasta tiilestä valmistettu tasakattoinen talo. Sisäänkäynnin edessä on katettu terassi. Oleskelutilana toimii lämmitetty makuualusta. Miesten pukuun kuuluu halatti ja koristeltu tybeteikka. Naiset käyttävät keskiaasialaistyyppistä pitkää leninkiä. Tavallisia ruokalajeja ovat ohuet leivänkakkarat, vihanneksilla ja lihalla maustettu nauhamakaroni, täytetyt piirakat ja pelmenit. Liharuoista suosittuja ovat lammasvartaat. Teetä juodaan idässä maidolla, voilla ja suolalla maustettuna. Ruokavalioon kuuluvat myös arbuusit ja melonit sekä tuoreet ja kuivatut hedelmät.
Ydinperheen patronyymiset siteet ovat vahvat. Häiden ja vapaa-ajan vietossa noudatetaan perinteisiä tapoja. Rikas ja omaperäinen kulttuuri ilmenee mm. rakennustaiteessa, kansanmusiikissa ja -tansseissa.
Uiguurien suullinen perinne käsittää kansanrunoja ja -lauluja, satuja, lyyris-eppisiä kertomuksia eli dastaneita, historiallisia sankarilauluja, legendoja ja tarinoita. Varhaisimpia kirjallisia muistomerkkejä ovat 600–700-luvuilla laaditut turkkilaiset riimukirjoitukset. Muinaisuiguurilainen kirjallisuus koostuu lähinnä käännetyistä buddhalaisista teksteistä. Monet klassisen kauden teokset kuuluvat Keski-Aasian turkkilaisten kansojen yhteiseen perinteeseen. Tällaisia ovat mm. 1000-luvulta peräisin olevat Jusuf Balasagunin ”Onnen antava tieto” ja Mahmud Kašgarin ”Turkkilaisten murteiden sanakirja”, 1300-luvulta peräisin oleva Rabguzin ”Kertomus profeetoista” sekä 1400-luvulla laadittu oguusiheimojen historia Oguz-name. Uiguurinkielisen runouden tyyli ja ilmaisukeinot saavuttivat huippunsa Muhammad Imin Hirkatin (1634–1724) teoksissa. Abduraim Nizari (1770–?) loi oman runoilijakoulukuntansa. Uiguurien vapaustaistelu heijastui Bilal Nazymin (1824–1899) runoudessa.
Venäjän vallankumouksen jälkeen Neuvostoliiton alueella syntyi uiguurinkielinen lehdistö ja nykykirjallisuus. Ensimmäisiä sosialistista realismia edustaneita kirjailijoita oli Umar Muhammadi (1906–1931). Toisen maailmansodan jälkeen julkaistut Zija Samedin, Džamal Busakovin ja Hizmet Abdullinin romaanit kuvaavat yhteiskunnan muutoksia, kansan historiallisia kohtaloita ja Kiinan uiguurien elämää. Neuvostokirjallisuus vaikutti myös Xinjiangin nykykirjallisuuden syntyyn 1930-luvulla. Sen perustanlaskijoihin kuului Lutfulla Mutallip (1925–1945). Kiinassa uiguurinkielisiä kirjoja ja lehtiä alkoi ilmestyä 1940-luvulla. Vuonna 1953 perustettiin Xinjiangin kirjailija- ja taiteilijaliitto ja alettiin julkaista kulttuurilehteä Tarim. Kiinan uiguurikirjailijoiden ensimmäinen edustajakokous pidettiin vuonna 1957.
Helsingin Sanomien toimittaja Katriina Pajari kävi talvella 2019 vajaan viikon matkalla Xinjiangissa ja raportoi poliisivaltiosta, jossa kaikki vakoilevat toisiaan, valvontakameroita ja poliiseja on kaikkialla eivätkä ihmiset uskalla puhua hänelle. Uiguurien älypuhelimissa on oltava Jingwang-sovellus, jonka kautta ”epäilyttävästä materiaalista” siirtyy tieto eteenpäin. Hänen tulonsa tiedettiin etukäteen, vaikka hän ei ollut ilmoittanut kenellekään, ja hänen perässään kulkivat samat ihmiset kaikkialle.[6]
Leireillä on arviolta miljoona uiguuria, joita käännytetään islamista ja muslimikulttuurista uskollisiksi puolueelle. Kiinan mukaan alueella on jatkuva terroriuhka, jonka vuoksi turvallisuustoimet ovat välttämättömät. Jokaiseen muslimiin suhtaudutaan mahdollisena terroristina. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kyseessä on etninen puhdistus ja kulttuurimurha.
Uiguuria puhutaan Sinkiangin lisäksi sen lähialueilla Kazakstanissa, Uzbekistanissa, Kirgisiassa ja Turkmenistanissa. Pieniä uiguurinkielisiä ryhmiä on myös Saudi-Arabiassa, Turkissa ja Afganistanissa. Kiinassa uiguureja oli vuoden 1990 väestönlaskennan mukaan 7,2 miljoonaa henkeä.[2] Neuvostoliitossa uiguureja laskettiin vuonna 1989 olevan 262 600 henkeä, joista 227 400 piti uiguuria äidinkielenään. Neuvostoliiton uiguureista 185 300 asui Kazakstanissa, 36 800 Kirgisiassa ja 35 700 Uzbekistanissa.
Uiguurin kieli eli uusuiguuri kuuluu turkkilaisten kielten karlukkilaiseen ryhmän karlukkilais-horezmilaiseen alaryhmään. Sen lähin sukukieli on uzbekki. Karlukkilaisella ryhmällä on välittävä asema turkkilaisten kielten läntisen ja itäisen haaran välillä. Itä-Turkestanissa varhaisella keskiajalla kirjakielenä käytetty muinaisuiguuri kuuluu puolestaan itäisen haaran uiguurilais-oguusilaisen ryhmän uiguurilais-tukyilaiseen alaryhmään.
Nykyinen uiguurin kieli on seurausta uiguurilaisten, karlukkilaisten, kiptšakkilaisten ja oguusilaisten murteiden monimutkaisesta vuorovaikutuksesta, johon ovat osallistuneet myös tadžikki ja Keski-Aasian muut iranilaiset kielet. Muinais- ja uusuiguuria välittäviä kirjakieliä ovat karahanid-uiguuri, horezminturkki, tšagatai ja türki.
Kieli jakautuu kolmeen päämurteeseen. Luoteista eli keskimurretta puhuu suurin osa kansasta Sinkiangin pohjois- ja länsiosissa sekä Keski-Aasian valtioissa. Se jakautuu useisiin paikallismurteisiin. Hotanin eli etelämurretta puhutaan eteläisessä Sinkiangissa. Lobnorin eli itämurre on etelämurteen tavoin kielellisesti varsin yhdenmukainen.
Uiguureilla on rikas kirjallinen perintö, jota edellä mainitut kirjakielen vaiheet heijastavat. Kirjoitusjärjestelminä on käytetty turkkilaista riimukirjoitusta, aramealaista, uiguurilaista ja 1000-luvulta lähtien arabialaista kirjaimistoa. Kirjakieli alkoi lähentyä kohti puhuttua kansankieltä 1600-luvulta lähtien.
Kiinan alueella käytetään edelleen arabialaista kirjaimistoa. Neuvostoliitossa siirrytiin vuonna 1930 latinalaiseen ja vuonna 1947 kyrilliseen aakkostoon, jota on täydennetty lisämerkeillä ә, ө, ү, ғ, җ, қ, ң ja һ. Kiinan ja entisen Neuvostoliiton kirjakielet perustuvat molemmat luoteiseen päämurteeseen, mutta niiden normit ovat muotoutuneet eri paikallismurteiden pohjalta.
Sinkiangissa uiguuri toimii alueen virallisena kielenä. Sitä käytetään koulujen, ammattioppilaitosten ja korkeakoulujen opetusvälineenä. Kiinassa ja Keski-Aasian valtioissa julkaistaan uiguurinkielistä kirjallisuutta, sanoma- ja aikakauslehtiä. Kieltä käytetään myös radiossa ja televisiossa. Perus turkkilaiset nimet.
Lähde: fi.wikipedia.org 2- fi.wikipedia.org
